26.7.2017

Minun murteeni #2

 Moi!

Edellinen murrepostaus oli paljon suositumpi kuin osasin odottaa, joten tottakai siihen pitää tehdä kakkososa! Pidemmittä puheitta, tässä taas pari uutta Kainuun murteen sanaa:


Mun sukat on menny hiuti.

 Elikkä siis sukat ovat kuluneet hyvin ohuiksi, mutta eivät vielä aivan puhki. En itsekään tiennyt tätä sanaa, ennen kuin perheenjäseneni käytti tätä.

No minäpä hurrautan tämän tästä. 

Tarkoittaa nopeasti tekemistä. Jos esimerkiksi jokin sauma pitäisi ommella ompelukoneella, sauman voi hurrauttaa äkkiä. Myös autolla voi hurrauttaa johonkin paikkaan. Hurraottamiseen tarvitaan siis yleensä jokin apuväline, pelkästään kävellen ei tehdä sitä. 

Elä jaksa koko ajan hänkkäröijä.

Hänkkäröijä eli häiritä.



Käydään siellä mutkin. 

Mutkin tarkoittaa sinne ja takaisin. Jos käyn kaupassa ja tulen sitten heti takaisin, kaupassa käydään mutkin. 

Kyllä sen oekisuunnassa pitäs mennä nuin. 

Kyllä sen oikeastaan pitäisi mennä noin. Tässä sanoja ei ehkä ole täysin varma ohjeistaan, mutta pitäisihän sen oikeastaan mennä noin. 

Mun kengät mahtaa olla porstuassa. 

Porstua tarkoittaa eteistä. En ole oikeastaan muualla käyttänyt tätä sanaa, mutta kotona toinen eteisistä on aina porstua.



Kyllä se sen maalin silimäänni tekkee.

Tämän selittäminen on kyllä hieman vaikeaa. Tässä yhteydessä sanoja ei ensin uskonut, että toinen henkilö tekee maalin. Kun maali kuitenkin tulee, se sittenkin teki sen eikä sanoja voi uskoa silmiään.

Eläpä viiti urheilla siinä. 

Urheilla ei tarkoita oikeaa urheilemista tässä yhteydessä, vaan se tarkoittaa uhkarohkeaa käyttäytymistä.  


Löytyikö uusia sanoja vai olivatko kaikki tuttuja? 

26 kommenttia:

  1. Hahaah, äitiki käyttää joskus tota urheilla sanaa tossa merkityksessä! :D Tää oli kyllä tosi mielenkiintonen postaus ja aion kyllä jossain vaiheessa itekin tälläsen tehä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että oli ainakin yksi tuttu sana! :D Kiitoksia ja tee todellakin samanlainen, ainakin minä olen innoissani lukemassa sitä!

      Poista
  2. Tää oli hyvä! Oon kuullut ainakin sanan portsua ja täällä päin joskus sanotaan että hurauttaa eikä hurrauttaa, mutta merkityksenä sama. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännä, että sieltäkin päin löytyy samanlaisia sanoja! :)

      Poista
  3. Ihan huippu postaus Sini! Porstua on tuttu sana mulle, muut ei niinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Nyt ainakin opit uusia sanoja jos ei muuta :D

      Poista
  4. Melkein kaikki näistä oli mulle vieraita! Tää oli kyllä niin hauska postaus, voisin helposti lukea kolmannenkin osan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä oppii jotain uutta! :D Mukava kuulla, että tämä postausidea on mieleinen!

      Poista
  5. Aivan mahtava postaus! Tosi hauska ja jokainen murre sana oli mulle aivan outo. Lisää näitä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa, että pidit tästä! Ehkä lisääkin on tulossa jossain vaiheessa :)

      Poista
  6. Tosi hauska postausidea! Itse kuulen aina sukulaisten kanssa jutellessa Oulun ja Etelä-Pohjanmaan (Seinäjoki, Peräseinäjoki..) murretta, joten nää taas ei kyllä todellakaan ollut mulle mitään tuttuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, löysitpähän ainakin jotain uutta :D

      Poista
  7. ihan tosikiva postaus!!:D Muutama oli tuttu, mutta löytyi kyllä täysin uusia sanoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee kiitos! Hyvä, että kaikki eivät olleet tuttuja! :)

      Poista
  8. Ohho kaikki nää oli mulle aivan uusia sanoja... mutta aika kiva tää tällane postaus! :)

    VastaaPoista
  9. Hänkkäröijä ei ole näin kuusamolaiselle tuttu, mutta muutoin puhumme sammaa kieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla, että ymmärrämme toisiamme! :D

      Poista
  10. Olipa hauska ja kivan erilainen postaus! Kaikki muut oli tuntemattomia paitsi tuo hurrautan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitoksia tosi paljon! Kyllä tuolla hurrauttelulla pääsee jo alkuun :D

      Poista
  11. Hauska, vähän erikoisempi postaus!! :)

    Paljon oli outoja sanoja ja sellaisia, joista en ollut ikinä kuullutkaan, mutta tuo urheilla tuollaisessa yhteydessä ja hurrauttaminen on kyllä tuttuja juttuja :D

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hurrauttaa olikin aika yleinen sana näiden kommenttien perusteella! :)

      Poista
  12. Siis nää kaikki sanat oli mulle miltei aivan uusia! :'D
    Nämä murrepostaukset on niin mahtavia, itse en nimittäin ikinä oo tuntenut ainakaan mitään Kainuun murteen sanaa sillein että itse käyttäisin sitä!
    Todella hyvin selittit taas nää sanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kivempihan se on lukea vieraiden sanojen selityksiä kuin tuttujen! :D Mahtavaa, että pidät näistä postauksista, näitä on kans mukava tehdä!

      Poista
  13. Kiva postaus:) Hurrauttaa sana oli kyllä minullekin tuttu, muut oli ihan outoja xD löysin blogiisi äsken, ihana ulkoasu ja kivoja postauksia. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani ;)
    vaaleanpunaisiaunelmia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kehuista! Minäpä käyn kurkkimassa :)

      Poista