2.9.2017

Jotain uutta

Moi!

Sanoinkin tässä yhdessä lähiaikojen postauksessa, että olen alkanut haikailla järkkärin perään. Maanantai olikin sellainen onnenpäivä, jolloin tilasin elämäni ensimmäisen järkkärin. Päädyin Nikon D3300 -kameraan, jonka mukana tuli 18-55mm objektiivi. Perjantaina pienten lähetysongelmien jälkeen sain kameran viimein käsiini, ja olen niin innoissani tästä!



Nämä kuvat ovat tietenkin otettu vielä vanhalla kamerallani ja joissain tulevissa postauksissa on vielä myös vanhalla kameralla otetut kuvat, mutta jossain vaiheessa blogissakin siirrytään kokonaan tällä otettuihin kuviin.


Tässä on yksi ensimmäisistä ottamistani kuvista tällä järkkärillä ja olen niin ihmeissäni, että ilman mitään asetuksien muuttamista saa otettua tällaisia kuvia. Tietenkin nyt alkaa kameran kaikkien asetuksien ja muutenkin järkkärillä kuvaamisen opettelu, joten jossain vaiheessa saattaakin tulla uuden kameran testailusta erillinen postaus. Olen kyllä niin iloinen tästä kamerasta!

Minkälainen kamera sinulla on?

46 kommenttia:

  1. Mulla on Nikon D3200 :) Eli aika samanlainen kun sulla mut vähemmän toimintoja :F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, saat sillä kyllä tosi hienoja kuvia!

      Poista
  2. Itellä on NikonD3100 järkkäri! En oo oikein kameroista sen enempää perillä, mutta uskon et toi sun on jollain tapaa parempi :D Oon kuitenki ihan tyytyväinen omaani, mutta enköhän mäkin jossain vaiheessa hanki jonkun paremman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en mäkään niistä tiiä oikeen mitään :D Säki saat kamerallasi kyllä tosi upeita kuvia! Ehkä minäkin vielä joku päivä yllän samalle tasolle, kunhan tulen tämän kameran kanssa sinuiksi :)

      Poista
  3. Mulla on NikonD3100, mutta harkinassa uuden osto ja olen miettinyt nimenomaa samanlaista kameraa, kun sun uusi! Mutta tiedä sitten ostaako uutta, kun vanhassa ei mitään vikaa ole kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itsekään en oikein kehtaa ostaa uutta, jos vanhassa ei ole mitään vikaa :D

      Poista
  4. Mä kuvaan vaan tosi vanhalla ja raihnasella Canon PowerShot SX230 HS -pokkarilla, kun ei ole varaa hankkia mitään uuttakaan. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kyllä varmasti tuollakin pärjää hyvin! :D

      Poista
  5. Vau, toi on varmasti hyvä ostos!😍 Itelläni oli aikoinaan myös Nikonin vastaava kamera ja se oli kyllä hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Ainakin tän päivän testikuvailujen perusteella on hyvä :)

      Poista
  6. Mulla on Nikon D3300 ja oon tykännyt !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, taisi sitten olla hyvä valinta tämä kamera! :)

      Poista
  7. Kuulostaa kyllä hyvältä kameralta! Itse ostin myös uuden kameran keväällä (Olympus PEN E-PL7) ja myin vanhan canon 1100D:n pois, joka hyvin palveli vuosia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tuo olisi kyllä ihana kamera! *.*

      Poista
  8. Kiva että säkin sait vihdoin järkkärin käsiisi! Itselläni on NikonD3200, joka ei hirveästi poikkea tuosta 3300-mallista, jollainen löytyy myös äidiltäni. :)

    http://aadaaws.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en vois enempää ilosempi ollakaan! Kiva kamera sullakin, toimii varmasti mainiosti!

      Poista
  9. Oon pitkään himonnu just tota mallia! O_O Mutta juu, vähän oon kuvaamist harjoitellut siskon D3200-järkkärillä (sehä on aika lähellä tota se D3300). Ihana kamera sulla ;)

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jospa sinäkin saisit tämän joskus itsellesi! Itse asiassa minäkin harjoittelin järkkärillä kuvaamista sisaruksei järkkärillä :D Hänellä vain on hieman kehittyneempi kamera kuin tämä Nikonin, mutta toimintaperiaate on sama!

      Poista
  10. Tuli pieni kateus ku itellä ei oo kameraa xD säästö kuitenkin menossa ja toivottavasti tän vuoden puolella saan ostettua camin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä jooko ole kade kun itelle tulee paha mieli! :D Toivottavasti sun säästötavotteet onnistuu! Ite maksoin tästä kamerasta noin puolet, niin ei menny sen hinnan säästämisessä kauheesti aikaa. Jos koko kameran olisin maksanu ite, niin ei tää vielä mun käsissä ois!

      Poista
  11. Tolla saa varmaan tosi hyviä kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ainaki ite tosi tyytyväinen! :)

      Poista
  12. Voih! Kateus kalvaa! Haluisin itekkin kameran! Mutta jos vaikka joskus onni potkaisisi...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti se onni potkaisisi! Älä ole kade :D

      Poista
    2. No ehkä en tosiaan taida olla kade, ei se mitään auta!XD Ainakaan saamaan minkäänlaista kameraa! Mutta hieno tuo vaan on!:3

      Poista
  13. Kiva blogi sulla! Mulla on kamerana Canon PowerShot SX 430is, superzoomilla, pokkari/puolijärkkäri. Sillä olen pärjännyt ja aika uusi on, sillä kesäkuun ekoina päivinä ostin tuon, ihan ensimmäisen oman kameran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tosi kiva, että sait kameran! Kuulostaa hyvältä :)

      Poista
  14. Onnittelut kamerasta!❤
    Itse sain juuri tuon saman kameran viime syksynä ja olinnaivan ällistynyt kuinka hyviä kuvia sillä sainkaan!
    Tosiaan vuoden käytön jälkeen oon huomannut että oon kehittynyt huimasti järkkärillä kuvaamisessa, pienten alkukankeuksien jälkeen. :'D
    Oon ollut tosi tyytyväinen, toivottavasti säkin olet.
    Tsemppiä syksyyn ja pimeneviin iltoihin! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!♡ Tää on kyllä aivan mahtavan oloinen kamera! Tästä tää oppiminen alkaa :) Kiitos samoin sulle!

      Poista
  15. Tosi hyvä, että sä sait hyvän, kivan kameran! Itselläni on jo ihan käsittämättömän vanha Canonin eos, olen jo pidemmän aikaa katsellut uusia. Vanhasta nimittäin loppuu kapasiteetti, eikä sillä saa edes videota kuvattua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kyllä nii tyytyväinen! Kuulostaa kyllä, että uusi kamera alkaisi olla sinulle ajankohtainen. Mutta onhan se ainakin palvellut useita vuosia!

      Poista
  16. Mulla on se perinteinen bloggarikamera eli Olympus e-pl7, haha. :D
    Oon kyllä tykänny siitä tosi paljon eli oli hyvä ostos!
    Tuo Nikon on varmasti myös tosi hyvä. Oon ainakin kuullu positiivista kommenttia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuostta kamerasta en oo kyllä kuullukkaa :o Hyvä, että oot kuullu tästä positiivista kommenttia. Mä ainakin tykkään paljon!

      Poista
    2. Se on siis Olympus PEN E-PL7 joku tuolla ylempänä muisti tarkemmin! :)
      Tosi kätevä, kun kevyt ja pieni mutta järkkärin ominaisuudet.

      Poista
    3. Aa haha, nyt minäkin älysin että sama kamera kyseessä! :D

      Poista
  17. Nikon on tosi hyvä merkki tai ainakin ite tykkään tosi paljon :) Sekä mulla että äitillä on Nikonin järkkäri ja ollaan molemmat oltu tosi tyytyväisiä. Teit siis hyvän valinnan kameran suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu hyvä kuulla! Oon kyllä tähän mennessä ollu tosi tyytyväinen :)

      Poista
  18. Mulla löytyy Canon 600D ja siihen hankittu muutama objekiivi :) Järkkärillä saa kyllä uutta intoa kuvaamiseen ja se asetusten säätäminen on loppuen lopuksi kivaa, vaikka aluksi iski epätoivo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan kuulonen kamera! Juu mulla oli aluksi tosi vaikeeta manuaalilla kuvata, kun kuvista tuli ihan tummia. Lopulta tajusin, että suljinaika oli ihan väärä :D Tässä sitä opitaan pikkuhiljaa!

      Poista
  19. Oi että, kuulostaapa kivalta! :) Ite ostin kans tässä ihan muutama viikko sitte uuden kameran, Canon 600D:n ja siihen tilasin vielä nyt pari viikkoa myöhemmin toisen objektiivin, joten tuli kyllä taas uutta intoa kuvaamiseen! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Tuo sunki kamera vaikuttaa kyllä hyvältä! Varmasti on tullut uutta intoa kuvaamiseen ostosten jälkeen :)

      Poista
  20. Todella hieno kamera! Innolla odotan, että pääsen näkemään ottamiasi otoksia tuolla. :)

    VastaaPoista
  21. Nyt sitten vaan harjottelemaan :D Mulla on kans Nikonin kamera (D5300) ja tykkään eniten sen selkeydestä ja siitä. Mulla on kamerassa vielä wi-fi joten saan kuvat myös helposti puhelimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tuo wifi vois olla kyllä kätevä! :)

      Poista