28.12.2017

7 asiaa, joista jouluni koostui

Tässä postauksessa pääsette tutustumaan siihen, miltä minun jouluni 2017 näytti!

Joulukalenteri

jouluni20172

Joulukalenterina tänä vuonna oli ihan perus parin euron suklaakalenteri. Tämän kalenterin hinnasta lähti kuitenkin pieni osa hyväntekeväisyyteen ainakin kalenterin takapuolen tekstin perusteella, joten joulun hyvä työ tehty!

Ruokakokeilu

jouluni20174


Ensimmäistä kertaa koristeltiin piparit sulalla suklaalla ja sanonpahan vaan, että hyviä olivat! Paljon parempia kuin sokerikuorrutteella koristellut, koska suklaahan ei jähmety yhtä kovaksi kuin sokerikuorrute ja maistuuhan se myös paremmalta!

Eniten käyttöön tullut lahja

jouluni20171

Nämä tossut sain kaveriltani joululahjaksi ja siitä lähtien olen käyttänyt niitä joka päivä! Itse asiassa tätäkin kirjoittaessani ne ovat minulla jalassa. Ja onhan ne supersöpöt!♥ Pääsittekin näkemään kyseiset tossut jo viime postauksessa, jossa esittelin saamiani joululahjoja.

 Kuunnelluimmat joululaulut



Lempiruoka

Kuten jo esimerkiksi joulun aakkosissa mainitsin, pääsin tänä jouluna maistamaan ensimmäistä kertaa bataattilaatikkoa. Onneksi pääsinkin, se olikin niin hyvää! Lisäksi ihastuin lanttulaatikkoon, josta en ole ikinä ennen pitänyt. Parempihan se näin on, saa ainakin enemmän syötävää joulupöydässä!



Lempiherkku

jouluni20175

 Tämän paikan saa jo monena muunakin vuonna suosikkinani ollut Joulusuklaa, jota olen täällä blogin puolellakin jo monta kertaa hehkuttanut. Yksi rasia syötynä, toinen odottamassa ja tulihan tätä lahjaksikin♥

Lempipuuha

Kunnon nostalgiapärinät sai aikaan pulkkamäellä ja lumienkelin teolla! En edes muista, milloin olisin viimeksi tehnyt kumpaakaan näistä.


Tällaisista asioista minun jouluni koostui. Mitä sinun jouluusi kuului?

14 kommenttia:

  1. Tosi kivasti toteutettu postaus ja ihanat kuvat :3
    Itsekin sain joululahjaksi tossut, joita oon pitäny koko ajan jalassa paketin avaamisesta lähtien xD

    https://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia!♡ Ihanaa, että säkin sait mieluiset tossut!

      Poista
  2. Mä en oo ite koskaan koristellu pipareita millään, ehkä siksi, etten oo mitenkään innokas piparifani :D Mutta tuon suklaan kanssa voisivat olla hyviä! Pitää muistaa testata ens vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iha kauheeta ettet oo koristellu :o Sun on kyllä pakko kokeilla ens vuonna!

      Poista
  3. Ihania juttuja! Voisikin kokeilla ensijouluna koristella pipareita suklaalla, varmasti superherkullisia *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla, noi on niin hyviä♡

      Poista
  4. Kivasti toteutettu postaus ja muutenkin tosi kiva postausidea! :) Mun kummi toi meille joulupäivänä pipareita, joihin päälle oli laitettu sulatettua suklaata ja ne oli kyllä tosi hyviä. Viime vuoden jouluna mä tykästyin kaikkiin laatikoihin, mikä oli suuri yllätys, koska aiempina jouluina en ollut tykännyt mistään laatikosta, hahah :D Ja siis toi bataattilaatikko ehdottomasti suurimpana suosikkina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!♥ Ihana ele kummiltasi tuoda pipareita, onneksi pääsit maistamaan niitä. Ne on niin hyviä! Onneksi lopultakin me molemmat ollaan ihastuttu laatikoihin. Nyt en osaa enää kuvitellakaan niitä pahoina, niin hyviä nekin ovat♥

      Poista
  5. Ihana postaus ja ihania, jouluisia asioita! <3 Minun jouluuni kuului perheen kanssa oleskelua, sisaruksien intoilua, sekä helikopteriajelu, kun sain kunnian toimia tonttuna joulupukin laskeutuessa aattona lentokentälle tapaamaan kyläläisiä! Oli kyllä melkoinen kokemus, vaikkei lentomatkaa kertynytkään kilometriä enempää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aada!♡ Vau, helikopteriajelu ois niin siisti! Sulla on käyny kyllä hyvä tuuri :o

      Poista
  6. Oi että, suklaalla koristellut piparit! Ihana idea<3 täytyykin laittaa testiin varmaankin ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postausidea! Noi tossut on jotain niin ihanaa, ne näyttää niin pehmeiltä ja pörröisiltä :D Ja idea suklaakoristeisista pipareista on mahtava, menee varmaan testiin ensi jouluna!

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo noi tossut on kyllä söpöt♥ Kannattaa kokeilla!

      Poista