2.12.2018

Marraskuun luetut kirjat

Marraskuu oli nopea kuukausi! Kuun loppupuolella täytin viimeinkin 18 vuotta, hankin joulukalenterin sekä ilmeisesti pysyvä lumi satoi maahan. En varmaankaan minään muuna vuonna ole toivonut lunta, mutta koska tänä vuonna sen sataminen alkoi viipyä jo hyvin kauan, niin kummasti sitä vain alkoi kaipaamaan. Tietenkin muutamia kirjoja kerkesin lukea, vaikka monet kiireet ovat vieneet niiltä aikaa. Nyt tutustumaan kyseisiin kirjoihin!

marraskuunluetut1

 Colleen Hoover - It ends with us

Kirja kertoo Lilysta, joka nuorena seurusteli kodittoman pojan kanssa. Välimatka ajoi heidät erilleen ja aikuisena Lily löytää rinnalleen uuden kumppanin, Rylen, joka on hyvin arvaamaton persoona. Ryle muistuttaa liikaa Lilyn omaa isää, eikä se ole positiivista... Lilyn täytyy miettiä, haluaako hän saman kohtalon äitinsä kanssa. Samaan aikaan Lily kohtaa taas nuoruutensa kodittoman pojan ja soppa on valmis. 

Tämä on toinen englanniksi lukemani kirja ja senkin ymmärtäminen sujui yllättävän hyvin! Tarina oli tosi mukaansatempaava ja kiinnostava, eikä kirjan kannessa näkyvä kehuva arvostelu ollut yhtään liioittelua. Mikäli englannin kieli sujuu sinulta, tämä kannattaa lukea! Se ei ole tyypillinen rakkauskirja, vaan mukana on myös hyvin inhottavia kohtia.

marraskuunluetut2

 Holly Bourne - ...Ja onnellista uutta vuotta

Kirja kokoaa vielä kerran yhteen Amberin, Evien ja Lottien, joilla jokaisella on oma kirjansa tässä sarjassa. Tytöt tapaavat toisensa pitkästä aikaa ja kuulumisia on kerrottavana paljon. Ovatko tyttöjen välit kunnossa vai mikä on vialla? Saavatko he välinsä selvitettyä?

Oli mukavaa lukea vielä kerran kirja Amberista, Eviestä ja Lottiesta sekä tietää, miten heillä menee omien kirjojensa julkaisujen jälkeen. Kirjassa oli aika perinteistä teinidraamaa, mutta ihana loppu.

2018-12-01_02-43-15

 Elina Pitkäkangas  - Ruska

Ruska on Kuura-trilogian viimeinen kirja. Inka ja Aaron yrittävät uusien ystäviensä ja tuttujensa kanssa saada ihmissudet sekä ihmiset elämään yhdessä ja estämään lykantropian tarttuminen enää uusiin ihmisiin. Inkan taito säädellä lykantropiaansa on tärkeä ase tehtävän onnistumisen kannalta. 

Juonesta en enempää uskalla kertoa, jos joku ei ole sattunut lukemaan sarjan aiempia osia. Siitä on jo jonkun aikaa, kun luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, minkä takia en meinannut pysyä kärryillä hahmojen kanssa. Hahmoja on niin monta, että kaikkia on melkein mahdoton muistaa pitkän ajan jälkeen. Pitkäkankaan tekstiä on miellyttävä lukea ja kirjassa on erittäin jännittäviä juonenkäänteitä, mitkä saavat koukuttumaan. Tosi mielenkiintoinen ihmissusirarja kyseessä, joka tuo ihmissusigenreen uusia ulottuvuuksia! 

Oletko sinä lukenut jotain näistä kirjoista? Onko sinulla suositella jouluaiheisia kirjoja?

10 kommenttia:

  1. ...ja taas löytyi pari kirjaa lukulistalle :D Kiitos vinkeistä!

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, mukavia lukuhetkiä! <3

      Poista
  2. Tuo Holly Bournen sarja kuulostaa hyvältä, täytyy laittaa ylös! Munkin marraskuu meni ihan älyttömän nopeasti, mutta tänne ei ole vielä jäänyt edes lunta maahan. Odotan sitä niin kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ehdottomasti se ylös! Jospa sinnekin tulisi pian pysyvä lumi, niin tulisi vielä enemmän joulufiilis!

      Poista
  3. Tosi kivoja kirjoja tässä postauksessa taas! Ehdottomasti ainakin tuo ensimmäinen meni lukulistalle, myöskin tuo Holly Bournen sarja on ollut sillä jo pidempään!

    Englanniksi kirjojen lukeminen on kyllä ihan oma kokemuksensa! Taisin joskus suositella sinulle fantasiakirjaa Caraval, luen itse tällä hetkellä sen juuri julkaistua toista osaa. Yllättäen kaikki suomenkieliset kopiot olivat lainassa kirjastosta uutuudensa takia, jolloin hetkeäkään empimättä nappasin hyllystä alkuperäisen, eli englanninkielisen version! Onhan englanniksi lukeminen hieman hitaampaa, mutta se kyllä kehittää huomattavasti kielitaitoa pidemmällä aikavälillä. Onneksi minulla on kohtalaisen vahva englanti ja nautin kielten opiskelusta, niin tällaisissa "hätätilanteissa" kirjoja pystyy hyvin lukemaan toisillakin kielillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit myös uuden kirjan lukulistalle! Luinkin aikoinaan tuon Caravalin sinun suosittelemanasi ja tykkäsin siitä kovasti. Mukava tietää, että siitä on tullut myös toinen osa. Täällä paikallisessa kirjastossa ei ainakaan yleensä ole kirjoista englanninkielisiä alkuperäisversioita, vaan vain yksittäisiä kirjoja englannin kielellä. Tuo on kyllä tosi kätevää, että voi lukea saman kirjan englanniksi, mikäli sitä ei juuri sillä hetkellä ole saatavilla suomeksi!

      Poista
  4. Oon niin monta kertaa meinannut aloittaa tuon Ruska sarjan lukemisen, mutta en oo vielä alottanu :D Mun kaveri on myös lukenut tuon ensimmäisen kirjan ja suositteli mulle. Mulla on vaan ongelmana se, että alotan aina kaikki englanninkieliset kirjat ihan innoissani, mutta jostakin syystä se innostus alkaa sitten hiipumaan jossakin vaiheessa ja kirjat jää kesken. Ainoat englanninkieliset kirjat, mitkä oon jaksanut lukea loppuun asti on neljä ensimmäistä Harry Potteria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa aloittaa toi sarja, noiden kirjojen kannetkin ovat niin nättejä♥ Tää kirja saattaa kyllä olla sellanen, että innostus ei hiivu. Ainakin mut se piti hyvin otteessaan!

      Poista
  5. Mä olin ite tosi pettynyt "...ja onnellista uutta vuotta" -kirjaan :( Jotenkin kaikki ihana kolmesta aiemmasta osasta kääntyi äkkiä päälaelleen. Sanoinkin jo kaverilleni, jolle vasta vähän aikaa sitten suosittelin Holly Bournen kirjoja, ettei sitä neljättä MISSÄÄN NIMESSÄ saa lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, tosi harmi että petyit siihen noin pahasti! Varmasti se kyllä vähän hämmentää koska olihan siinä nyt aika merkittäviä juonenkäänteitä muihin osiin verrattuna :D

      Poista