13.2.2020

Minkälaista on opiskella avoimessa yliopistossa?

Aloitin viime syksynä opiskelemaan viestintää avoimessa yliopistossa. Noin puolen vuoden aikana on tarkoitus opiskella kokonaan viestinnän perusopinnot, eli kasaan tulee 25 opintopistettä. Opintojaksoja on siis viisi, joista jokaisesta saa viisi opintopistettä. Aluksi olin hyvin vastahakoinen avointa yliopistoa kohtaan, sillä ajattelin tällaisten opintojen maksavan jopa tuhansia euroja. Olin kuitenkin täysin väärässä, sillä nämä perusopinnot maksavat yhteensä 250 euroa. Toki tuokin summa on iso, mutta kesätöiden tienesteillä sain hyvin maksettua koko perusopintojen summan kerralla. Avoimen yliopiston opinnoissa on myös se etu, että mikäli pääsen jossain vaiheessa sisään yliopistoon, saan mahdollisesti nämä opinnot hyväksiluettua osaksi tutkintoa, mikä lyhentää varsinaista opiskeluaikaa. 

avoinyliopisto1

Minkälaista opiskelu käytännössä on sitten ollut? Käyn opintojani Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja tähän mennessä olen suorittanut kaksi opintojaksoa, joista molemmat olen voinut käydä etänä. Ensimmäiseen opintojaksoon, johdatus viestinnän ja median tutkimukseen, kuului pakollinen luento, joka onnistui netin kautta etäluentoryhmän kanssa. Lisäksi luettavana oli kaksi kirjaa ja näiden pohjalta kirjoitettiin essee. Toisessa opintojaksossa, viestintä ja vaikuttaminen, luettiin myös kaksi kirjaa ja kirjojen sekä netissä olleiden luentovideoiden avulla kirjoitettiin essee. Tähän ei siis kuulunut luentoa. Tosi iso plussa on, että joitain luentoja on mahdollista käydä myös etänä, jolloin ei tarvitse olla aina matkustamassa väliä edes takaisin. 

Tämän vuoden puolella käyn vielä kolme opintojaksoa ja kevääseen mahtuu ensimmäinen tentti sekä ensimmäinen luento paikan päällä Jyväskylässä. Lisäksi on vielä yksi luento, jonka voi kuitenkin käydä etänä. Tällä hetkellä opiskelen tenttiä varten ja se jännittää hurjasti, sillä minulla ei tietenkään ole harmaintakaan aavistusta siitä, millaisia yliopiston tentit ovat. Mikäli käyt yliopistoa, olisin tosi kiitollinen, mikäli vähän avaisit tenttien sisältöä!

Opintojaksoille ilmoittautuminen pitää muistaa itse ja netistä löytyy kyllä aikataulut, mihin mennessä pitää olla ilmoittautunut mihinkin. Itse missasin syksyllä yhden opintojakson, sillä en vielä ollut tajunnut tarkistaa aikatauluja ja etäkurssi oli jo täynnä, mutta onneksi sen voi käydä myös nyt keväällä. Opintotehtävätkin saa helposti palautettua netin kautta ilman mitään ongelmia. 

avoinyliopisto2

Suurin osa opiskelukirjoista on englanniksi ja se on aiheuttanut vähän harmaita hiuksia. Onneksi yliopiston materiaaleista löytyy viestinnän sanasto, jota olen voinut käyttää apuna. Kaikkein hurjin muutos esimerkiksi lukioaikaan verrattuna on kuitenkin ollut esseiden kirjoittaminen. Lukiossa esseitä kirjoittaessa aineistoina käytettiin enimmillään kahta artikkelia, kun taas heti ensimmäisessä avoimen yliopiston opintojaksossa aineistona oli kaksi kokonaista kirjaa, joista toinen oli englanniksi sekä yksi tieteellinen artikkeli. Olin aivan kujalla siitä, miten ihmeessä alan avaamaan aineistoja, koska onhan ainakin aluksi täysin mahdotonta tiivistää koko kirja yhteen esseeseen. Onneksi kyseessä olikin vasta johdatus viestinnän tutkimukseen, jolloin ei tietenkään voi odottaa ammattimaisia otteita esseen kirjoittamisessa. 

Esseiden kirjoittaminen on muutenkin ollut erilaista. Aiemmissa opiskeluissa ainakin omalla kohdallani on mennyt niin, että aiheen opiskelee ensin kunnolla ja sitten vasta alkaa kirjoittamaan esseetä. Nyt taas varsinainen oppiminen on tapahtunut kirjoittamisen aikana ja silloin oivaltaa aina jotakin uutta. Siksi kirjoittaminen on ollut aivan erityisen mielenkiintoista. Teksteistä myös odotetaan tulevan pidempiä ja siitäkin olin aluksi huolissani, että miten ihmeessä saan kirjoitettua jopa yhdeksän sivun mittaisia tekstejä, mutta koska aineistot ovat tosiaan kirjoja, niin asiaa saa aika helposti, kun vain pohtii ja yhdistelee aineistojen asioita keskenään. 

Mielestäni harppaus lukion ja yliopiston välillä on ollut iso. Olisi varmaankin myös ollut helpompaa, mikäli opiskelisi ihan tavallisessa yliopistossa, jolloin saisi helpommin vertaistukea ja apua opettajilta, mutta myös tällainen erittäin itsenäinen työskentely on ollut mieluisaa. Kaikista parastahan tässä on se, että opiskelun voi ajoittaa juuri niille ajoille, kun itselle sopii. Kukaan ei siis sano, että täytyy opiskella kahdeksasta kolmeen vartin välitunneilla. Itse olen tykännyt siitä tavasta, että kun olen lukemassa kirjoja ja tekemässä muistiinpanoja, luen päivän lukemiset aamupäivän ja päivän aikana, jolloin ilta on vapaata. Kun olen ollut esseidenkirjoittamisvaiheessa, olen kirjoittanut niin kauan kuin inspiraatiota riittää ja se on voinut hyvinkin mennä niin, että aloitan aamupäivällä, pidän päivällä taukoa ja iltapäivästä jatkan taas iltaan asti. Motivaatiota on siis voinut rauhassa herätellä, eikä valmista ole ollut pakko saada tietyn aikavälin sisällä. 

avoinyliopisto3
Kyselin Instagramissa, oliko jotain erityistä, mitä avoimesta yliopistosta haluttaisiin tietää. Osaan kysymyksistä vastasin jo edeltävässä tekstissä, mutta vastaan seuraavaksi erikseen kysymyksiin, mihin ei ole vielä tullut vastausta.

Voitko kertoa, että mikä homma se käytännössä on?

Avoimessa yliopistossa opiskellaan maksua vastaan samoja kursseja, kuin mitä saisi käydä ilmaiseksi, mikäli olisi yhteishaussa päässyt sisälle yliopistoon. Nämä avoimessa yliopistossa opiskellut opintopisteet voi myöhemmin sisällyttää osaksi omaa tutkintoaan, mikäli pääsee myöhemmin sisälle ''oikeaan'' yliopistoon. Avoin yliopisto on tarkoitettu niille, jotka haluavat päästä opiskelemaan jotain ainetta tai esimerkiksi työssäkäyville ihmisille, jotka haluavat vielä opiskella jotain.  

Minkä verran aikaa esimerkiksi viikosta kuluu opiskeluun?

Tarkkoja tuntimääriä on tosi vaikea sanoa juuri sen takia, että opiskelu tapahtuu aika lailla fiilispohjalta. Esimerkiksi olin juuri sekä joulu- että tammikuun ''lomalla'', koska silloin ei ollut mitään opintojaksoja, mitä varten opiskella. Opintomateriaaleja lukiessani merkitsen kalenteriin aina tietyn kappalemäärän kirjasta, jonka lukemiseen kuluu aina vaihtelevasti aikaa + muistiinpanojen kirjoittaminen. Aikataulutan opiskeluani siis enemmänkin lukemisen määrässä kuin ajallisesti. Kun kirjoitan jotain oppimistehtävää, siihenkin kuluu ihan vaihtelevasti aikaa.


Odotukset vs. todellisuus avoimesta?

Minulla ei ollut mitään odotuksia avoimesta yliopistosta, sillä en ollut keneltäkään kuullut etukäteen, millaista se on! Menin siis aivan pää tyhjänä ensimmäiselle etäluennolle ja kaikki oli niin uutta ja jännää oppikirjoista ja tehtävistä alkaen.

avoinyliopisto4

Mitä sinä opiskelet tai olet opiskellut?


Lue myös nämä:

Penkkarit 2019 - minkälainen kokemus se oli?

Mihin hain yhteishaussa?

En kuulu kirkkoon - miksi?

12 kommenttia:

  1. Moi, minä luin aikoinaan perus- ja aineopinnot avoimessa, samoin kuin sivuaineet valmiiksi. Nyt olen sitten valmistumassa maisteriksi tänä keväänä. Tentit ja tehtävätkin ovat aika alakohtaisia ja esimerkiksi itselläni kun on tehtynä paria eri terveystieteen alaa, niin niidenkin välillä tenttityylit vaihtelevat paljon. Mutta pääasiassa tentit ovat esseetenttejä, vähän semmoisia, oksennan tähän paperille kaiken mitä vaan muistan aiheesta ja yritän saada aikaan vielä jonkinlaisen järjestyksenkin sisältöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, toi oli mulle jo uutta tietoa, että avoimessa voi opiskella noinkin pitkälle! Kiitos tosi paljon kommentista, nyt osaa sitten varautua esseekysymyksiin :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista kuulla, kuinka opinnot avoimessa toimii! Kuulostaa kyllä aika hurjalta varsinkin toi esseiden kirjoitusoperaatio, mutta sen takia kannattaakin opiskella sitä mikä kiinnostaa ja kun kirjoittaessa pääsee flow-tilaan niin homma sujuu varmaan lopulta ihan mukavasti! Tästä opin ainakin, että jos meinaan yliopistoon pitää opiskeluintoa olla - sen verran uudella tasolla just noi esseiden tekemiset yms! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, tuo flow-tilan saavuttaminen on se mikä auttaa huimasti kirjoittamisessa! :) Hienoa, että opit tästä postauksesta myös jotakin uutta. Yliopistossa kannattaa ehdottomasti valita just se ala mikä kiinnostaa, jotta siihen jaksaa panostaa tarvittavan määrän.

      Poista
  3. Mä oon joskus tainnut tästä mainitakin, mutta itse oon siis käynyt avoimessa journalistiikan perusopinnot. Komppaan edellistä siinä, että yleensä tenteissä on esseekysymyksiä (useimmiten 3-5), mutta monivalintatenttejäkin kyllä on välillä. Meillä Tampereen yliopistossa on useimmiten kyllä ollut Moodlessa jotain tietoa tentistä (muistaakseni avoimessa myös) ja jos ei oo ni kurssin vastuuopettajalta kannattaa kysyä :) Mulla ainakin helpottaa valmistautumista tosi paljon ku tiedän ees vähän mitä on odotettavissa, koska esseetenttiin opiskelee laajempia kokonaisuuksia kun taas monivalintatyylisissä tenteissä voidaan kysellä aika yksityiskohtaisiakin asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanutkaan, että olet nuo käynyt avoimessa, tosi mielenkiintoista! Ja kiitti hei vastauksesta, pitääpä tutkia onko tentistä tarkempaa tietoa jossain! :)

      Poista
  4. Mäkin oon katsellut avoimen yliopiston tarjontaa sillä silmällä, että mikäli välivuosi tulee eteen, voin myös ihan hyvin tehdä jotakin opintojani edesauttaakseni :) Tää oli mielenkiintoinen postaus ja avasi avointa yliopistoa ihanasti <3 Mutta mahtavaa kuulla, että avoin yliopisto on tarjonnut sulle niin paljon uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihana kuulla ja hienoa, että oot jo kans varalta tutustunu avoimen tarjontaan! <3

      Poista
  5. Mielenkiintoista lukea sun näitäkin kuulumisia, enpäs tiennyt juurikaan mitään avoimista yliopistoista ennen tätä sun postauksen lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla ja hienoa, että sait tästä postauksesta uutta tietoa! :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin muista, kirjoitin esseet ilmaisen LibreOfficen kirjoitusalustalle, Writeriin. Palautus tapahtui yliopiston järjestelmässä Kopassa :)

      Poista