Tein viime kesän alussa testipostauksen erilaisista uutuusjäätelöistä ja postaus oli hyvin tykätty. Uuden vuoden pyörähtäessä käyntiin tein havainnon, että tämän vuoden herkku-uutuudet kuulostavat epäilyttävän hyviltä, joten tartuin ajatukseen tehdä testipostaus näistä suklaisista uutuuksista. Sipsien ja jäätelön ohella en oikeastaan muita herkkuja syö kuin suklaata, joten sen takia esimerkiksi uudet hedelmäkarkkipussit jäivät kauppaan. Postauksen tuotteista ei yksikään jäänyt heitteille, vaan kaikki on saatu tai ainakin tullaan saamaan syötyä loppuun asti.
Cloetta Tupla double layer white nougat
Maitosuklaata ja riisicrispiä toffeekerroksella ja mantelinougattäytteellä
Perushyvä Tupla, mutta maku ei eroa muista Tuplan versioista merkittävästi. Alhaiset pisteet tulevat tylsyydestä. Maistuu kuitenkin herkulliselle, kuten muutkin Tuplat. 2,5/5
Fazer appelsiinikrokantti maitosuklaa
Maitosuklaata ja appelsiininmakuista karamellirouhetta
Aluksi olin skeptinen, mutta maku oli juuri sitä mitä pitikin. Appelsiini maistuu vahvasti ja rakeet rouskuvat kivasti suussa. Sopii Fazerinan ystävälle. Pidin tästä enemmän kuin Fazerinasta rakenteensa takia. 4/5
Fazer suffeli riisipuffi maitosuklaa
Maitosuklaata ja puffattua riisiä
Maistuu maitosuklaalle, jossa on riisimuroja. Toivoisin lisää suolaisuutta makean kaveriksi. Rouskuu kivasti suussa, joten siitä plussapisteitä. 2/5
Fazer Kismet Islanti
Maitosuklaalla kuorrutettu vohveli, jossa päärynänmakuista täytettä
Tuoksuu sekä maistuu selvästi päärynälle. Kismet ei yleensä kuulu omiin suosikkeihini, mutta Kismet tuntuu vain parantavan makuansa joka maistamiskerralla. Tämä versio on tasainen keskitien kulkija, toimii päärynäjäätelön ystävälle. 3/5
Fazer Geisha Caramel & Sea Salt
Maitosuklaata ja toffeenmakuista hasselpähkinänougattäytettä ja merisuolaa
Tätä odotin kaikista eniten ja olihan se hyvää! Merisuola tuntui korostavan hasselpähkinän makua entisestään. Merisuolaakin levystä löytyy oikeasti eikä vain nimestä. Tavallinen Geisha on kuitenkin silti parempaa, mutta Geishan fanille tämä versio sopii varmasti. 4/5
Fazer Dumle Snacks choco chewies
Toffeenmakuisia makeisia ja maitosuklaanmakuista kuorrutetta
Ensipuraisulla hyvin mauton, mutta useamman mutustellessa esiin tulee Dumlen maku. Koostumus ei oikein nappaa. Jättää olon vähän tyhjäksi. Tarvitsisi rutkasti enemmän aromia. 1,5/5
Oletko sinä jo kerennyt maistaa jotakin näistä uutuuksista? Mikäli et, minkä ottaisit ensimmäisenä testiin?
Lue myös nämä:
Testissä mielenkiintoisimmat jäätelöt kesälle 2020
Seuraa myös Instagramissa siniriekki.







