Inssi läpi kolmannella - huono kuskiko?

Nyt on ajokortti ollut minullakin taskussa reilut kolmisen kuukautta ja olen rauhassa saanut sulatella sitä, kun inssi ei mennytkään ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan yrittämällä läpi. Lähes jokainen tuttuni on saanut kortin heti ensimmäisellä ajokoekerralla tai enintään toisella, mutta mitä sitten, kun itselläni meni siihen jopa kolme kertaa?

Käydään ensin läpi se, mikä meni ensimmäisissä insseissä pieleen. Aivan ensimmäisellä kerralla minua jännitti aivan kamalasti: viimeinen ajotuntini oli saman päivän aamuna ja minun piti herätä jo kuudelta sen takia, joten kovin hyvin en ollut saanut nukuttuakaan.

Vähien yöunien lisäksi tämä viimeinen ajotunti ei mennyt oikein nappiin, vaan juuri suurimmassa heikkoudessani eli peruuttamisessa tuli ongelmia. Kamalan jännityksen ja kovin huonon luottamuksen kanssa menin sitten inssiin ja eihän se hyvin mennyt. Ja arvaa mistä tämä johtui. No peruuttamisesta tietenkin! Minulla tapahtui virhe etäisyyksien arvioinnissa, koska minun oli määrä peruuttaa kahden auton väliin ja jotenkin menin harhaan etäisyyksien kanssa ja meinasin kolhaista toista autoa, jolloin tutkinnon vastaanottaja joutui painamaan oman kytkimensä pohjaan. Niille tiedoksi jotka eivät tiedä, niin jos tutkinnon vastaanottaja joutuu käyttämään omia polkimiaan inssin aikana, se tarkoittaa suoraan hylättyä. Tämän jälkeen tiesin pelin olevan menetetty ja koska ajatukset eivät oikein enää olleet kasassa, niin tämän jälkeen sattui myös joitain ajojärjestysvirheitä. Onneksi vaaratilanteilta vältyttiin silti.

Toisella kerralla jännitti jo selvästi vähemmän, sillä tiesin, ettei ole maailmanloppu, vaikka inssi ei menisikään läpi. Tämä toinen kerta menikin jo oikein mukavasti ja jopa peruuttaminen onnistui! Mutta sitten jo inssin alkupuolella sattui virhe, joka johti hylkäämiseen. Olin juuri saanut inssin vastaanottajalta ohjeet siitä, minne pitää ajaa seuraavaksi ja jäin miettimään ajoreittiä. Tietenkin juuri silloin ajan suojatien yli ja suojatielle on juuri tulossa jalankulkija. Tutkinnon vastaanottaja vetäisee jarrut pohjaan ja ensimmäinen ajatukseni on, että nyt meni auto rikki kun ihan noin vain pysähtyy. En siis tässä vaiheessa ollenkaan huomannut tätä jalankulkijaa. Kun hän tulee näköpiiriini tuulilasin reunan takaa, tajuan mistä jarrutus johtui ja tajuan, että nyt tämäkin oli sitten tässä. Kysyin vielä nolona tältä tutkinnon vastaanottajalta, että jatkanko silti inssin loppuun asti, koska olimme vielä hyvin alkupuolella ajokoetta. No, se jatkettiin loppuun asti ja kyllä harmitti, kun loppuinssin aikana ei sattunut mitään virheitä.

No, kolmas kerta sitten lopulta toden sanoi! Kolmannella kerralla minua ei jännittänyt enää oikeastaan ollenkaan, koska tiesin jo miltä tuntuu, kun korttia ei vain saakaan. Mutta tälle päivälle sattui aivan kamala rankkasade enkä ollut ennen edes ajanut sellaisella säällä, joten hieman mietitytti miten siinä käy. Kyllä tuntui hurjalta ajaa jopa kuuttakymppiä isommalla tiellä sellaisella säällä ja pelotti, että auto karkaa käsistä vesiurissa! No, vesisade tuotti sitten kuitenkin jonkinlaista onnea ja kolmannella kerralla viimeinkin ajolupa ja kortti irtosi. Olinpas sitä kyllä iloista tyttöä ja heti työkaverille piti asiasta iloita, joka tuli minua autokoululta hakemaan!

Tuolloin kortin saadessani olin vielä hyvinkin kesätöissä ja työpaikka sijaitsi kauempana keskustasta. Sinne sainkin kortin saamisen jälkeen lähes joka päivä ajaa ja ajamallahan sitä oppii varmemmaksi kuskiksi. Oli aivan mahtavaa, että heti kortin saamisen jälkeen sain ajaa niin paljon ja opetella sitä, että on oikeasti aivan yksin vastuussa sellaisesta metallikasasta eikä kukaan ole auttamassa omilla polkimillaan, jos jotain sattuu.

Hyväksi kuskiksi en itseäni kuitenkaan kutsuisi. Olen hyvin arka ja vältän mahdollisimman paljon sellaisia paikkoja, joissa voi tulla mäkilähtö. Tietenkin sitäkin vain oppisi tekemällä, mutta kaikista pahin on se tunne, kun auto sammuu ja takanasi on joku toinen odottamassa. Tykkään myös kaikista eniten ajaa yksin, koska silloin olen periaatteessa vastuussa vain itsestäni. Aika harvoin olen vapaaehtoisesti lähtenyt ajamaan niin, että joku toinen on kyydissä, koska silloin on niin kova vastuu toisesta ihmisestä. Kova itsesuojeluvaistoni puskee siis esille myös tässä ajohommassa.

Nämä hylätyt inssit kuitenkin opettivat hyvin arvokkaita asioita. Ajotunneilla ei esimerkiksi ikinä osunut vastaan tilannetta, jossa en olisikaan huomannut jalankulkijaa suojatiellä. Kun tämä asia tapahtui inssissä ja turvallisesti niin, että toisella oli vielä polkimet hallussaan, opin tarkkailemaan suojateitä vielä entistä tarkemmin. Nykyään aina kun menen suojatielle, tarkistan sen reunat monta kertaa ja vielä tunnollisesti kuolleen kulmankin, koska nyt vain minä olen vastuussa siitä että auto pysähtyy. Peruuttamista parkkiin kuitenkin vältän, koska peilien kautta hahmottaminen on minulle tosi hankalaa ja oman diagnoosini mukaan minulla on muutenkin vaikeuksia avaruudellisen hahmottamisen kanssa. Mielelläni parkkeeraan siis sellaisiin paikkoihin, mistä pääsee nokka edellä pois.

Loppujen lopuksi kolmesta inssikerrasta oli vain hyötyä oppimisen kannalta ja niistä sai paljon lisää ajokokemusta. Oli myös hyvä huomata, että hylkääminen ei johda maailmanloppuun vaan kaikki jatkuu ihan entiseen malliin, vaikka korttia ei heti saisikaan. Tämä pätee ihan kaikkiin muihinkin osa-alueisiin elämässä: kannattaa vain yrittää uudelleen, jos heti ei onnistu!

Onko sinulla ajokortti ja kuinka monta inssikertaa sen saamiseen meni?