17.6.2017

Saimaa

Moi!

Nyt palaillaan lyhykäiseltä blogilomalta ja päivitellään tuoreimmat kuulumiset. Blogiloman aikana alkoi kyllä jo kummasti syyhyttää kirjoituskättä, joten nyt on hyvä jatkaa uudella innolla eteenpäin!

 Eilettäin kotiuduin lomareissulta Saimaalla, jonne lähdin maanantaina. Maanantaipäivä kului oikeastaan ajaessa määränpäähän eikä silloin tullut kauheasti muuta tehtyä, kuin tutustuttua mökkiin ja sen pihapiiriin. Ja tietenkin herkuttelua! 




Aurinkotupa-nimiseen mökkiin ihastuin kyllä heti ensisilmäykseltä! Päivä oli hyvin pilvinen ja kolea, joten vielä maanantaina ei päässyt aurinkotuoleihin ottamaan aurinkoa. Senkin aika kuitenkin koitti reissun edetessä. Aurinkotupa sijaitsi muutaman kymmenen kilometrin päässä Mikkelistä, Anttolan kylän lähellä Saimaan rannalla. 



Tiistaina oli ensimmäinen kunnon lomapäivä ja silloin kävimme metsämuseo Lustossa Punkaharjulla. Vaikka ensin ajattelin sen olevan hieman tylsä, Lusto osoittautuikin vierailemisen arvoiseksi paikaksi. Siellä pääsi mm. kokeileman oikean metsäkoneen käyttöä sekä näkemään vanhan ajan työkaluja, mikä on mielestäni kiinnostavaa. Ajoimme myös Punkaharjulla (siis siinä ihan harjuharjulla, ei Punkaharjun kylässä). Harju ei päässyt näyttämään parhaita puoliaan pilvisessä säässä, mutta oli se silti hyvin kauniin näköistä seutua! Tuuli oli kyllä niin kova, että auton ulkopuolella ei voinut viettää pitkää aikaa.



  
Keskiviikkona lähdimme käymään Olavinlinnassa, joka oli kyllä upea ilmestys! Linnasta jäi hyvin mieleen jyrkät ja epätasaiset portaat, joiden kapuaminen melkein jopa hirvitti. Onneksi alhaalta ylös ja toisinpäin päästiin ehjinä! Linnan läheisyydessä oli myös museo, jossa pääsi tutustumaan esimerkiksi Saimaan eläimistöön ja museolaivoihin. 


  
Parhaiten mieleen jäänyt ruoka-annos tuli kyllä syötyä Olavinlinnan läheisyydessä sijaitsevassa ravintola Sarastrossa. En ole ennen syönyt ulkoilmaravintolassa ja se oli kyllä mukava kokemus, jos ympärillä lennelleitä lokkeja ei lasketa. Ruoaksi otin mielenkiinnosta testaukseen vegeburgerin, johon kuului mukaan bataattiranskalaiset. Oli kyllä tosi hyvä ateria! Vaikka olin epäluuloinen burgerin sisältämän kasvispihvin suhteen, se oli oikeasti tosi hyvänmakuista. Myös bataattiranskikset olivat ihanan rapeita. Suosittelen kyllä käymään Sarastrossa, jos liikut Savonlinnassa päin! 


Viimeisenä kokonaisena päivänä Saimaalla kävimme Neitvuorella. Vuorella kulkeva reitti alkoi kauniista lampaiden asuttamasta peltomaisemasta.





Näkymät Neitvuorella olivat kyllä aivan upeat! Reitin varrella oli kolme eri näköalapaikkaa, joista jokaisesta avautui upea näkymä Saimaalle.

Lopputorstaipäiväna kävimme soutelemassa Saimaalla mökkimme veneellä, otin aurinkoa terassilla ja yritin heittää talviturkin siinä onnistumatta. On tässä vielä paljon kesää aikaa saada se heitettyä!

Perjantaina alkoi matka kotia päin. Matkalla kävimme Kuopion Matkuksessa ''shoppailemassa''. Mitään ei mukaan tarttunut, mutta onhan se myös vain mukava katsella!

Oletko sinä käynyt Saimaalla tai sen lähialueilla? Onko sinulla tiedossa lomareissuja kesällä?

18 kommenttia:

  1. Tosi kivan kuuloinen reissu! :) itsekin oon käynyt punkaharjulla muutama vuosi takaperin ja se mitä mä siitä muistan on että tykkäsin siitä paikasta tosi paljon. Käytiin samalla myös tuolla Olavinlinnassa ja se oli kyl siisti!! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olikin! Olavinlinna oli kyllä tosi hieno paikka. Se vain jäi vähän harmittamaan, kun opaskierroksella ei kerrottu linnan kummituksista :D

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Kuulosti todella kivalta reissulta ja toi mökki on jotenki tosi söpön näkönen :3 Heti iski halu lähteä mökkeilemään. Ite en oo Saimaalla koskaan käynyt, mut kyllä siellä pitää joskus käydä!

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo mökki oli supersöpö. Toivottavasti sinäkin pääset käymään joskus Saimaalla!

      Poista
  3. Ihanan näköinen mökki! Varmasti sinulla oli oikein mukavaa tuolla, ainakin toivottavasti! :) Tai niin sain ainakin tästä tekstistä selville :,D Ja mielettömän kauniita kuvia!
    Myös niin kivaa kuulla sinunkin kuulumisia näin pienen blogiloman jälkeen! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin mukava reissu! Kiitos kehuista! :)♡

      Poista
  4. Kivan näköistä tuolla! Ite en oo koskaan käynyt. Ja tosi söpö mökki. :D 💜

    VastaaPoista
  5. Kuulostipas rentouttavalta reissulta! Saimaa on kyllä supernätti paikka. Itsellä suunnitelmissa suunnata Yorkshireen, Yyteriin ja Luumäelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ♥ Kivan kuuloisia matkoja sinullakin tulossa!

      Poista
  6. Oi että, mitkä maisemat! Reissu kuulostaa todella onnistuneelta ja mukavalta :) Tuo paikka kyllä alkoi kiinnostamaan, voisi joskus lähteä itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli kyllä ihanat! Jospa sinäkin pääsisit joskus käymään tuolla :)

      Poista
  7. Saimaa on ehkä yksi maailman kauneimmista paikoista. Itse olen oikeastaan viettänyt suuren osan mun elämästäni Saimaan rannoilla Lappeenrannassa mummoni luona. Oikeastaan tälläkin hetkellä Lappeenrannassa lomaani vietän, ja eilen kävin ihan kunnolla ihastelemassa Saimaan luontoa! :) Todella nättejä kuvia oot saanut räpsittyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimaa on kyllä tosi kaunis paikka! Olet onnekas, kun mummolasi on siellä. Kiitos! :)

      Poista
  8. Savonlinna ei ole mulle ihan vieras paikka, olen siellä lapsuudessa käynyt joitakin kertoja. Mutta mielenkiintoinen postaus, ollaan elokuussa menossa Savonlinnaan pariksi päiväksi ja tästä sai kivasti vinkkejä reissuun :) Tuonne Neitvuorelle on ainakin päästävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli mielenkiintoinen ja löytyi vierailemisen arvoisia paikkoja! :)

      Poista
  9. Hienosti taas aivan myöhässä, mutt ei oo blogeja ehtiny lukea viime aikoina!
    Sitä piti sanoa, että matkus on tuttupaikka kun työt on siellä ja muutenkin kun asutaan vajaa kymmenen kilsan päässä sieltä ni tulee käytyä usein. hassua että oot ollu siellä! :D
    Kuulostaa mahtavalle lomalle, mullakin jo ois kuvia ja kerrottavaa vaikka kuin paljon blogiin, mutta ei vaan ehdi päivittämään.. ehkä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pääsit nyt kommentoimaan! :) Haha, se on aina outoa ajatella että joku henkilö, jota ei ole tavannut, on ollut jossain tietyssä paikassa. Olipa hankalasti selitetty :D Oli kyllä mahtava loma. Toivottavasti sinäkin ehtisit päivittelemään omia kuulumisiasi!

      Poista