22.6.2017

Uusi Demi-kalenteri

Moi!

Olen käyttänyt kirjakalenteria kuudennelta luokalta asti enkä kyllä enää voisi elää ilman sitä! Varsinkin yläasteen ja lukion aikana se on muodostunyt hyvin tärkeäksi, koska kaikki tärkeät tekemiset, kokeet ja kokeisiin lukemisen suunnittelu sekä muut pikkutestit on helppo tarkistaa kalenterista. Jos en merkkaisi niitä mihinkään, jokin varmasti unohtuisi. Puhelimen kalenteria en myöskään halua käyttää, koska se ei olisi yhtä mukavaa. 

Demin kalenteria olen käyttänyt jo monta vuotta ja jälleen tuli aika hankkia uusi kalenteri edellisen alkaessa uhkaavasti loppua. Seuraavaksi vertailen uutta ja vanhaa Demi-kalenteria ja kerron uudesta plussat sekä miinukset. 


Värien puolesta pidän enemmän vanhemman kalenterin kannesta, mutta muutoin uusi kansi voittaa. Vanhassa kansi on omaan makuuni liian ''täydellinen'' ja huoliteltu. Uudessa kannet eivät ole kovat vaan ne ovat pehmeät kuin esimerkiksi pokkareissa tai vihkoissa. 

Uusi ylhäällä, vanha alhaalla.

Pidän enemmän vanhan kalenterin viikkosivusta, koska siinä lauantai ja sunnuntai ovat molemmat omilla riveillään. Uudessa kalenterissa paperin materiaali on kuitenkin miellyttävämmän tuntuista kirjoittaa, koska se on hieman karheampaa kuin vanhassa.


Miinukset

-Viikkosivuilla lauantai ja sunnuntai samalla rivillä. 

-Kannen värit eivät niin kauheasti miellytä omaa makuani, mutta hirveämpiäkin on nähty. 

-Pehmeät kannet, jotka saa helposti pilalle esimerkiksi taittamalla. 

Plussat

+Karheampi paperimateriaali

+Paljon tekemistä tylsiin hetkiin sekä hauskoja erikoissivuja, kuten ystäväsivut vaihtuvilla kysymyksillä ja kirje tulevaisuuden minälle.

+Sivujen kaunis ulkoasu. 

+Paljon tilaa omille muistiinpanoille.

+Eräänlainen hyväntuulisuus paistaa kalenterin sivuilta, tulee iloinen olo sitä katsellessa ja täyttäessä. 

Plussia siis löytyy tästä kalenterista enemmän kuin miinuksia. Demi-kalenterissa aion kyllä pysyä jatkossakin! 

Mitä mieltä sinä olet uudesta kalenterista? Mitä kalenteria sinä käytät vai käytätkö ollenkaan?

8 kommenttia:

  1. Toi Demin kalenteti on kyl kiva, ja itse tykkäsin vanhan kansista enemmän, mutta tuossa uudessa on jotenkin muuten kivemmat jutut! Vainka tykkäänkin väreistä, niin en oikein elänyt tälle uudelle kannelle :D
    Kiva tää idea vertailla & arvostella näitä kalentereita! Ja hyvä toteutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uusi kalenteri on kyllä sisällöltään tosi kiva :) Kiitos!

      Poista
  2. Mulla ei oo ollut ikinä demi-kalenteria :/
    Mulla on tällä hetkellä Ban.Do-merkkinen kalenteri, minkä tilasin Asokselta viime syksyksi. Se on tosi kiva, mutta englannin kielinen eikä siinä siis ole nimipäiviä ja mua harmittaa kun kavereiden nimpparit menee ohi :D Mut kalenterina tosi toimiva ja kaunis!
    Kännykän kalenteriin mä laitan vaan työvuorot, koska ne on siitä helppo tarkistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelin tuon mainitsemasi kalenterin ja se näytti kyllä tosi nätiltä! Tuo nimipäivien puuttuminen on kyllä vähän harmi :/ Kännykän kalenterikin on varmasti tietyissä tilanteissa kätevä :)

      Poista
  3. Mun viimenen demi -kalenteri oli 2013/2014 vesrio. En ostanu uutta koska tuntu turhalta ku saatiin lukiossa kaikki omat kalenterit :D
    Toi uus on kyllä tosi kivan näkönen ja aina niissä on ollu kivoja sivuja sekä koristeluita. Mä taidan varmaa kuitenkin jättää ihan valmiit kalenterit nyt ostamatta, sillä oon ihastunu Bullet Journaliin. Ei oo valmiita sivuja niin saa ite päättää mitä se sisältää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kätevä, jos lukio tarjoaisi kalenterin! Uusi Demi-kalenteri on kyllä tosi kiva. Bullet journal voisi sekin olla tosi hauska täyttää itse :)

      Poista
  4. Nyt lukiossa ole kunnolla vasta oppinut kalenterin merkityksen, ilman en kyllä minäkään enää pystyisi olemaan! Ennen tuli käytettyä puhelimen kalenteria suurimmaksi osaksi, mutta se ei todellakaan ole yhtä kiva kuin paperinen. Demi-kalentereita olen muutaman omistanut ja tämä uusi näyttää ehkä kaikista kivoimmalta! Olen kuitenkin huomannut, että pienemmät kalenterit ovat enemmän oma juttuni nyt, joten taitaa tämä jäädä ostamatta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri on kyllä aivan pakollinen juttu! Paperisessa kalenterissa on enemmän sellaista ''tunnelmaa'' :D Ihan pienikin kalenterisi on varmasti kätevä, koska se ei vie paljoa tilaa.

      Poista