26.10.2017

Puhelin aina mukana

Moni muukin voi varmasti samaistua siihen, että puhelin kulkee nykyään joka paikkaan mukana. Aina kun keskustelussa tulee hiljainen hetki, puhelin on käden ulottuvilla ja heti voi puhua muille ihmisille. Pahimmillaan puhelinta räplää silloinkin, kun toinen puhuu sinulle. Kyllä, myönnän syyllistyväni tähän itsekin. Vaikka toisen kuunteleminen sujuisikin helposti vaikka samalla Instagramia selaten, ei puhujasta tunnu siltä, että olisit täysin keskittynyt keskusteluun.



Puhelin on myös mukana silloinkin kun viettää aikaa luonnossa. Luonnon rauhassahan voi vallan mainiosti ottaa hetken aikaa somelle, kun kukaan ei ole häiritsemässä. Mutta eikö silloin voisi ottaa itsellekin hetken omaa aikaa? Luonnossa vietetty aika virkistää varmasti paremmin, kun sen on oikeasti viettänyt ihan vain itsensä kanssa.


Puhelimessa on kuitenkin myös paljon hyvää. Sen avulla voi helposti laittaa kavereille viestiä, seurata julkisuudenhenkilöitä ja hoitaa vaikka työasioita. Puhelin ei ole pelkästään paha asia, kunhan sitä vain käyttää oikein. Ihan sama juttu on muidenkin esineiden kanssa: myös vaikkapa kamerasta voi tulla samanlainen häiriötekijä kuin puhelimesta, jos siitä ei osaa päästää irti tietyissä tilanteissa.


Vaikka et joka hetki olisi puhelimen ääressä valmiina vastaamaan viesteihin, ei maailma siihen kaadu. Näet vain maailman omin silmin etkä puhelimen ruudulta.

Kuinka tärkeä osa sinun elämääsi puhelin on?

Ps. Mut löytää somessa myös täältä: ig sintsuu_  ja peut_etreblogi, sc siniv00 (nollanolla), we♥it Siniv_

28 kommenttia:

  1. Hyvä postaus Sini!! :) Puhelin on nykypäivänä varsin arkipäivänen ja melkeen joka tilanteessa mukana oleva juttu, mut silti vaikka se tärkee osa meiän elämää onki, ois mustakin hyvä osata kuitenki elää myös niin, ettei elä joka hetkeä sen puhelimen ruudun kautta. Välillä musta on vaan niin kiva jättää kännykkä vaikka sisälle ja lähteä ite ulos puuhasteleen tai vaikka ihan sisälläki jättää puhelin toiseen huoneeseen ku ite lähtee lukeen kirjaa tms. Tuntuu hyvältä olla ees välillä erossa siitä kapistuksesta, vaikka kovin riippuvainen siitä oonki, hah. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin tosi hyvin samaistua sun kommenttiis. Tuo on kyllä hyvä idea, että jättää puhelimen sisälle kun menee ulos tai toiseen huoneeseen. Ei tee yhtään pahaa olla välillä ilman sitä! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus! Mä oon ainakin ihan liian riippuvainen mun puhelimesta, ja sitä tulee räplättyä ihan liian usein. Täytyy koittaa välillä pistää se sivuun tai vaikka sammuttaa kokonaan! Tekee hyvää niin puhelimelle, kuin itsellekin :D

    http://www.millat.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :) Kokeile toki laittaa se välillä sivuun. Sillähän säästää akkua ja sitä kautta sähköä! :D Lisäksi omakin mieli latautuu.

      Poista
  3. fiilaan. puhelin aina mukana. :D

    VastaaPoista
  4. Hyvää pohdintaa! Mulle itsellenikin tekisi hyvää pitää vaikka someton päivä tai vastaava, koska puhelimella mä oon aina somessa ja ilman sitä puhelimenkin käyttö vähenisi. Varsinkin just luonnossa mä kyllä tykkään ihan vaan nauttia siitä ympäristöstä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Someton päivä vois olla kyllä kova mutta mielenkiintoinen haaste. Ois jännä nähä, miten mieli reagoi siihen. Jep!♡

      Poista
  5. Tää on kyllä ihan totta! :) Ja puhelin on kyllä tärkee, tulee aina paniikki jos ei tiedä missä se on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot samaa mieltä! Tohon voin samaistua :D

      Poista
  6. Todella hyvä postaus ja puhut aivan totta! Tuntuu, että elämä pyörii vähän liikaakin puhelimen ja sitä kautta sosiaalisen median ympärillä. Ja juuri niinkuin sanoit, pointti on siinä miten puhelinta käyttää sillä tilannetajua täytyy olla; ihmisten kanssa keskultaessa ei välttävättä tarvitse koko aikaa jutella eikä aivan jokaista hetkeä tarvitse ikuistaa (tätä kun osaisi aina noudattaa!) vaan sen sijaan nauttia :) Totta kuitenkin on, että elämä muuttuu ja tämä on vain tätä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tilannetaju on kyllä tärkeä taito, varsinkin puhelimen käytössä. Elämä on nyt, joten siitä kannattaa nauttia♡

      Poista
  7. Hmm... Mulle on herännyt joku ei-puhelinta-kun-juttelet-jonkun-kanssa -ideologia enkä enää jaksa ihan jatkuvasti sitä räplätä - mutta liikaa ruutuaikaa mulla siltikin on. Vois haastaa ittensä vähentämään puhelinmen käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi hyvä ideologia, pidä siitä kiinni! Haasta toki ittes, jos intoa riittää! :)

      Poista
  8. Tosi hyvä postaus! Oon itekin huomannut sen, että varsinkin vähän vieraampien ihmisten seurassa se kännykkä tuppaa olemaan vähän niin kuin "turvana" että sitä voi selata sitten jos ei keksi enää mitään puhuttavaa. Ja muutenkin syyllistyn kyllä tuohonkin jossain määrin, että selaan sitä kännykkää silloin kun joku puhuu mulle.. Pitäisi yrittää jättää sitä kännykän tuijottamista kyllä vähemmälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi oli kyllä hyvä huomio, että puhelin on ikään kuin turva. Syyllistyn tuohon myös itse ja sitä tuleekin helposti tuossa tilanteessa selailtua.

      Poista
  9. Asia tekstiä!! Mulle puhelin on just sellainen tylsyyden täyttäjä, se on aina kädessä tai ainakin käden ulottuvilla. Kesällä rippileirillä oltuani käytin viikon aikana ehkä 2h puhelinta (ja sain kokea äidin raivon kun en vastannut puhelimeen). Ennen otin lenkille ja tanssiin puhelimdn mukaan, nyt jätän sen pois. Jo pidempi välimatka puhelimeen saa rentoutuneemman fiiliksen:-) Nyt pyrin, ihan oikeasti olemaan ilman puhelinta seurassa, sillä noh, kyllähän ne kuulumiset voi kertoa illalla rauhassa;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voin kyllä samaistua! Onneksi olet kuitenkin alkanut viettää myös aikaa ilman puhelinta, se tekee varmasti hyvää. Välimatkasta tulee todellakin rennompi olo!

      Poista
  10. Hei! Olen aivan samaa mieltä ja olen itsekkin huomannut kuinka nykyään lähes kaikki on vain puhelimella selaamassa sosiaalista mediaa eikä enää jutella kuin ennen. Entiset face-to-face keskustelut on muuttunut siihen kun kaikki tuijottaa joko puhelinta samalla kun puhuu toiselle tai jutellaan puhelimen kautta vaikka istuttaisiinkin aivan vierekkäin. Valitettavasti itsekkin syyllistyn joskus siihen että tuijottelen puhelinta vaikka joku puhuu tai otan puhelimen esille kun on hiljaista, mutta koitan päästä siitä tavasta eroon. Olen alkanut viettämään enemmän aikaa ilman puhelinta, esimerkiksi kun käyn salilla tai lenkillä, jätän puhelimen kotiin :D Toivotaan, että face-to-face keskutelut tekevät vielä comebackin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva kuulla, että oot huomannu saman jutun! Toivottavasti ihmiset oppisivat taas juttelemaan toisilleen ilman puhelinta. Olisihan se kaikille mukavampaa!

      Poista
  11. Olen sitä mieltä, että puhelin pitää pystyä pitämään vähintään oppitunneilla pois käsistä! Minulle se on luonnollista sillä kuuntelen mielenkiinnolla aina tunneilla opettajia. Mutta totta kyllä,että olemme jopa ehkä liiankin riippuvaisia puhelimesta tänä päivänä, vaikka siitä on lukuisiakin hyötyjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin oppitunnilla ois kyllä hyvä pitää puhelin pois käsistä. Itekki kyllä syyllistyn käyttämään sitä tunnilla, varsinkin tylsinä hetkinä :D

      Poista
  12. Hyvä postaus! Melkein kaikillehan puhelin on kasvanut kiinni käteen, mutta ainakin luonnossa sanoisin ehdottoman ein puhelimen käytölle - luontoretki ei aja tarkoitustaan niin hyvin, jos näprää samalla puhelinta. Saamten ystävien, perheen ja puolison seurassa pyrin minimoimaan puhelimen käytön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luonnossa ois kyllä niin hyvä viettää aikaa ilman puhelinta.

      Poista
  13. Hyvä postaus jälleen kerran Sini!

    VastaaPoista
  14. Jooooooh, mä syyllistyn kyllä samaan :D Selailen turhan usein kännyä kun mies paasaa vieressä. Kuuntelen kyllä jokaisen sanan tarkasti, mutta voishan sen kännykän jättää poiskin... Luonnossa ja lenkkeillessä tosin jätän kännykän taskuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten ole tämän kanssa yksin! Puhuvalle osapuolelle olisi tietenkin kivempi, jos kuuntelija ei käyttäisi kännykkää samaan aikaan. Hyvä, että luonnossa kännykkä on taskussasi!

      Poista