21.11.2017

Helppo ja herkullinen mukipulla

Otsikko saattaa herättää pieniä kysymyksiä. Itsekin olin aivan ihmeissäni bongattuani tämän ohjeen Pinterestistä; ei kai pullaa voi tehdä mukissa ja vieläpä mikrossa? Päätin kuitenkin laittaa ohjeen testiin ja kas kummaa, ihan pullalta tuoksuva ja maistuva tuotos siitä tuli! Tähän väliin minun on ihan pakko pahoitella tämän postauksen kuvien laatua. En edes ajatellut tekeväni postausta tästä ohjeesta ja illalla ei enää tietenkään tähän vuodenaikaan ollut luonnonvaloa saatavilla. Tästä oli kuitenkin pakko jotain postausta kehitellä, koska olin niin yllättynyt ohjeen toimivuudesta!

mukipulla1_LI

Tämä siis ihan toden totta tuoksuu ja maistuu aivan kotitekoiselta kanelipullalta. Ulkonäöltäänhän se ei kuitenkaan ole yhtä houkutteleva, mutta annettakoon se anteeksi tällaiselle mikrossa tehdylle leivokselle.

mukipulla2_LI

Tähän mukipullaan tarvitset:

9 rkl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl kanelia
1 1/2 rkl sokeria
3 rkl tomusokeria
ripaus suolaa
pieni tippa öljyä
3-4 1/2 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään, lisää tippa öljyä sekä vesi ja sekoita. Anna olla mikrossa noin yksi minuutti. Tarkkaile, että se ei ole mikrossa liian kauan tai siitä tulee tosi kuivaa. Jos pidät raa'asta lopputuloksesta, anna pullan olla mikrossa vielä vähemmän aikaa. Itse koristelin pullan vielä lopuksi strösseleillä, mutta se voisi maistua hyvältä myös esimerkiksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.


mukipulla3

Taikina itsessään oli jo niin hyvää, että sen olisi voinut vaikka syödä! Suosittelen erittäin lämpimästi testaamaan tätä ohjetta. Se on hyvin helppo eikä vaadi myöskään paljoa aineita ja silti saat kotiisi tuoreen pullan tuoksua.

Minulle tuli eilen 17 vuotta mittariin täyteen ja tuntuuhan se nyt aika hurjalta. Enää vuosi jäljellä alaikäisenä ja sen jälkeen onkin taas suurempi vastuu itsestään harteilla. Mitenkään sen erikoisemmin en synttäreitäni juhlistanut. Tällä viikolla alkaakin taas uusi koeviikko ja tuntuu, että edellisestä olisi tosi vähän aikaa. Kyllä se aika vain kuluu nopeasti. Tällä kertaa minulla on onneksi vain neljä koetta ja se alkaakin torstaina äidinkielen kokeella. Ja joulukuukin on jo tosi lähellä, pian saa aukaista joulukalenterin ensimmäisen luukun!♥

Aiotko kokeilla tätä ohjetta? Mitä sinulle kuuluu?

22 kommenttia:

  1. Täytyypä joskus kokeilla, mielenkiintoista! Paljon onnea synttäreiden johdosta! ❤ Ja tsemppiä koeviikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hauska kokeilu! Paljon kiitoksia♡

      Poista
  2. Uu! Tän mä aion kyllä joku kerta testaa! Etenkin kun tykkään tosi paljon itetehdyistä pullista, tää on varmaan ihanaa :D

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kivaa synttäriä! <3 Tuo mukipulla kuulostaa tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!♡ Kokeile tätä reseptiä, jos joskus tekee mieli pullaa! :)

      Poista
  4. Voi vitsi, ihana mukipulla =D <3 Voisi kyllä joskus testatakin tätä ohjetta kun oikeen tekee kanelipullaa mieli, muttei jaksa alkaa tehdä isoa taikinaa ja niitä pyörittelemään :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin symppis ohje!♡ Tää sopii varmasti just tollasiin laiskoihin mutta pullannälkäisiin hetkiin!

      Poista
  5. Piti kyllä ihan kaksi kertaa otsikko lukea, niin hämmentävä ja uusi juttu! :D
    Mutta täytyypi kokeilla joskus, sen verran herkullisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä tämä on ihan totta! :D Kokeile toki!

      Poista
  6. Aika hauska idea! :D Tätä voisin itsekkin kokeilla :)!

    VastaaPoista
  7. Oi paljon onnea synttäreiden johdosta!!<3 Ja oho, tätä mukipullaa täytyy kyllä testata :D Itse joskus tein useinkin sitä mukikakkua, sama idea kuin tässä mutta se oli sellainen suklainen ja kakkumaisempi versio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♡ Oii nekin mukikakut on niin hyviä, suklaa ei ikinä petä!

      Poista
  8. Oi vitsi miten kiva idea, täytyy itsekin ehdottomasti pistää testaukseen! Itse olen aina kesäisillä retkillä paistanut nuotiolla tikkupullaa, mutta tämä mukipulla olikin ihan uusi juttu! :D

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile toki! Tuo tikkupulla kuulostaakin hauskalta! :D

      Poista
  9. Oi nam, kuulostaa tosi hyvältä, joten tätä on pakko päästä kokeilemaan! Mulle kuuluu ihan hyvää, tosin koko tän päivän olo on ollut tosi nuhainen :/ Toivottavasti en nyt sairastuisi, koska edellisestäkään kerrasta ei oo kuin kuukausi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, niin hyvää! Jospa tauti ei nyt iskisi päälle, muista levätä ja juoda lämmintä!

      Poista
  10. Pakko mennä heti kokeilemaan. Ja onneksi olkoon minunkin puolestani!


    https://airiroikonen.blogspot.fi/2017/11/3-asiaa-joilla-tulet-onnellisemmaksi.html

    VastaaPoista
  11. Nam hyvältä kuulostaa!! Ja hyvää synttäriä!!

    101bigdreams.blogspot.fi

    VastaaPoista