13.11.2017

Viime aikojen positiiviset

Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa maanantai kuin muistelemalla viime aikoina tapahtuneita positiivisia asioita? Toivottavasti tämä saa sinulle hyvän mielen ♡ Pidä ihana päivä!

♡Äidinkielen kurssilla pidetty puhe. Vaikka kauheasti jännittikin, niin loppujen lopuksi se meni omasta mielestäni paljon paremmin kuin odotin. Aiheenani oli tasa-arvo ja oli kiva päästä kertomaan omia ajatuksiani siitä.

♡ Uudet, ihanat talvikengät!

positiiviset1

 ♡ Love Islandin 2. kauden finaalijakso. Oikea pari voitti!

♡ Herkullinen suklaabrownie kahvinmakuisella kuorrutteella.

positiiviset2
♡ Pirkan crunchy-maapähkinävoi. Niin hyvää!

♡ Pitkästä aikaa käynti kirjastossa. Monta uutuuskirjaakin odotteli hyllyssä lukijaansa.

♡ Lukion yrityskurssin tuleva matkakohde - en malta odottaa ensimmäistä ulkomaanreissuani!
positiiviset3
♡ Lähestyvät synttärit. 20.11. on minun vuoroni täyttää 17.

♡ Ikkunan edessä ruokailevat linnut. Kuukkeli on jo bongattu!

♡ Joulun lähestyminen. Pian on aika kaivaa tonttuhatut, glögi ja torttutaikinat esiin! Myös joululahjoja olen jo alkanut suunnitella ja valmistaa.

♡ Tulevan koeviikon kaksi ensimmäistä päivää ovat osaltani vapaapäiviä. Kyllä kelpaa pitää loma keskellä viikkoa!


positiiviset4 

Mitä kivaa sinä olet tehnyt tai kokenut?

21 kommenttia:

  1. Ihana positiivinen postaus! Mäkin ootan jo innolla mun tulevia synttäreitä!! :D Noi kengät on tosi kivannäköset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa että onnistuin tuomaan positiivisuuden tähän postaukseen!♡ Meillähä onki synttärit aika lähekkäin :D

      Poista
  2. Todella pirteä, positiivista mieltä välittävä postaus. :)

    VastaaPoista
  3. Tällaiset positiivisuuspostaukset on aina mukavia :) Nuo kengät ovat tosi ihanat ja brownie näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla! Mäki pidän noista kengistä ja toi brownie oli ihan superhyvää *.*

      Poista
  4. Samaistun itse erityisesti tohon joulun lähestymisjuttuun! Joulusuklaita on mennyt jo jäätävästi, lahjoja on valmiina ja osa kesken ja mulla on paaljon suunnitelmia tälle joululle! Venailen vaan että ois jo jouluaatto :D

    www.hunajahetki.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihanan kuulosta *.* Ite rn oo vielä alottanu joulusuklaiden syömistä, mutta glögin oon jo korkannu ja joulukalenteri on hankittuna. Oispa todellakin jouluaatto♡♡

      Poista
  5. Ihania positiivisuuksia ♥ Noi sun talvikengät on kyllä niin ihanat! ♥ Voi kuinka paljon toivonkaan, että mekin oltaisiin tehty lukiossa joku tuollainen reissu ulkomaille. Teidän reissusta tulee varmasti ihana, minne päin sitten suuntaattekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!♡ Ootan tota reissua kyllä tosi innolla ja siihen onkin vielä ihan liian pitkä aika D:

      Poista
  6. Nami toi suklaaleivos näyttää niin hyvältä!! ♥ Ja ihana kuulla, että puhe meni hyvin vaikka jännittikin - se vasta onkin palkitsevaa, kun on jännännyt jotain paljon ja se meneekin hyvin! :-) Ja tosi nätit nuo ensimmäisen kuvan kengät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oliki tosi hyvää♡ Toi on niin totta, onneksi se puhe meni loppujen lopuks hyvin. Kiitti! :)

      Poista
  7. Tuok suklaabrownie on niin hyvän näköinen! <3 Uu, minne päin lähdette yrityskurssin kanssa? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on just niin hyvää kuin miltä näyttääkin! Matkakohde on vielä hieman auki kahden tosi ihanan kuuloisen vaihtoehdon välillä, mutta kerron siitä varmasti täällä bloginkin puolella lisää kunhan se on lopullisesti varmistunut! :)

      Poista
  8. Pakko sanoa heti alkuun, että aivan ihanat kengät!!! :D Mukavaa kuulla että koeviikko alkaa heti kahdella vapaapäivällä kun itsellä taas on historian ja biologian kokeet heti ensimmäisenä. Muuten, valmiit syntymäpäiväonnittelut sinne ettei unohdu myöhemmin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että säki tykkäät! Tsemppiä sulle kokeisiin ja kiitokset onnitteluista! :)

      Poista
  9. Joulun lähestymisestä mäkin oon ollut jo tosi innoissani<3 Kivat kuvat oot muuten ottanut tähän! :)

    VastaaPoista