3.6.2018

Minäkö abi?

Iloinen kesälomalainen täällä terve! Lukion toinen vuosi on nyt saatu päätökseen ja toivon mukaan kaikista koeviikon kokeista tulisi hyväksytty arvosana. Nyt voikin jo alkaa kutsua itseään abiksi, mikä kuulostaa niin hurjalta. Äsken aloitettiin vasta yläaste ja nyt yhtäkkiä ollaankin jo lukion vanhimpia. 

päättärit1

 Päättärit sujuivat jälleen mukavissa ja kesäisissä merkeissä. Kävimme porukalla syömässä kesäloman kunniaksi ja pitihän se myös ostaa kesän ensimmäinen jäätelökioskijäätelö. Olen varmasti tähän mennessä syönyt enemmän jäätelöä kuin koko viime kesänä! Loppu lauantai-ilta kuluikin viettäen aikaa kavereiden kanssa ja nukkumaan pääsin vasta yhdeltä yöllä.

Tämä päivä on mennyt hienoisessa koomassa, koska unirytmi vastaa vielä aikalailla kouluaikaa enkä sen takia saanut nukuttua aamulla pitkään. Tästä se alkaa pikkuhiljaa muokkaantumaan kesäajaksi ja onhan se kuitenkin mukava herätä vaikka jo kahdeksalta, niin pääsee nauttimaan päivästä heti aamusta alkaen.

päättärit2

 Kesäloma ei kuitenkaan tule sujumaan täysin lomailun merkeissä, sillä syksyllä häämöttää lyhyen ranskan kirjoitukset. Pitää siis tilata vielä yksi ranskan kirja kesäksi sekä alkaa tehdä lukusuunnitelmaa, jotta opiskelun saa alkuun. Vähän hermostuttaa, että miten kesällä saa oikein luettua kouluhommia varten, mutta onneksi kokeisiin voi lukea myös pihalla. 

Kesän suunnitelmat ovat muuten aikalailla auki, ellei lasketa reissua Jyväskylään heinäkuussa. Sinne pääsemistä olen odottanut niin pitkään, joten on ihana päästä taas sinne ja vielä ensimmäistä kertaa kesäaikaan! Kesän lopussa saa nähdä loputkin jutut, mitä kaikkea tulee vielä keksittyä ja tehtyä.

päättärit3

päättärit4

Minkälaisia suunnitelmia sinulla on kesälle? Hyvää kesälomaa lomalaisille ja paljon onnea valmistuneille!

10 kommenttia:

  1. Abivuosi on varmasti mielenkiintoinen ja jännittävä! :) Ihanaa kesälomaa sulle <3 Ja tsemppiä lukemiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sitä se tulee olemaan! Kiitos paljon ja hyvää kesää sulle♥

      Poista
  2. Ihanaa kesälomaa sullekin! <3 Mulla itsellä ei oo erityisemmin suunnitelmia, todennäköisesti näen kavereita ja mökkeilen. Aivan ihana mekko ja kauniit kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!♥ Ihanan rento kesä sulla siis tiedossa!

      Poista
  3. Ihanaa tulevaa abivuotta ja tietty kesää ennen sitä!♥ Abivuosi oli kyllä ehdottomasti lukion paras vuosi! Kesällä on kyllä ihan parasta herätä aikasin ja nauttia esimerkiksi aamupala ulkona, kun ei oo vielä niin kuuma <3 Mun kesä menee tänäkin vuonna kokonaan töissä, mutta oon ehtinyt tehdä vaikka mitä suunnitelmia vapaapäiville. Mun kesäduuni on niin huippu, että ei oikeastaan yhtään haittaa olla töissä koko kesää :D Toi mekko on muuten aivan ihana samoin kuin noi kuvatkin :')

    Anskiss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!♥ En edes muista, milloin olisin viimeksi syönyt aamupalaa ulkona. Pitää varmaan tänä kesänä korjata tilanne! Ihanaa, että oot saanu noin mieluisan työpaikan!

      Poista
  4. Ooh muistan itse kans ton fiiliksen kun musta tuli abi! Muista sitten hei nauttia vikasta vuodesta, siitä tulee varmasto mahtava :)<3

    VastaaPoista
  5. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, nauti viimesestä vuodesta lukiossa! ♥ Tuntuu ihan uskomattomalta, että siitä on jo melkein kaksi vuotta kun oli itse abi :D Mulla ei nyt täksi kesäksi oikeastaan mitään sen kummempia suunnitelmia ole kuin olla töissä :D Ja Provinssi on luvassa ensi viikolla! Mä kyllä toivon koko sydämeni pohjasta, että pääsisin jossakin vaiheessa tämän loman aikana käymään myös Helsingissä ja ehkä jopa pikku risteilyllä, mutta saapa nähdä riittääkö aikaa kumpaankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, minä nautin parhaani mukaan!♥ Aika kuluu kyllä ihan uskomattoman äkkiä. Töissäkin on omat hyvät puolensa ja Provinssi ois kyllä ihan mahtava kokemus.

      Poista