20.10.2018

Kanasalaattihulluus // puhelinkuvia

Moikka taas pitkästä aikaa! Tänään pääset katselemaan jälleen puhelinkuvia sekä selityksiä niiden takaa. Olen ollut viime aikoina hyvin kiireinen juurikin lukion takia ja se on vienyt aikaa blogin kirjoittamiselta. Uusia postausideoitakaan en ole oikein kerennyt kehitellä mutta ehkä tämä jossain vaiheessa vielä tasaantuu. Tällä välin kerkesin jo tehdä ensimmäisen ylioppilaskokeeni, joka oli siis lyhyt ranska. Täällä blogin puolella kerkesin jo moneenkin otteeseen stressata siitä, mutta alustavien tuloksien mukaan sieltä olisi tulossa joko C tai M (eli 7 tai 8, jos et näistä arvosanoista tiedä). Marraskuussa selviää lopullinen arvosana, joten sen näkee sitten silloin miten käy! Nyt kuitenkin näiden uusien puhelinkuvien pariin.
Collage 2018-10-20 12_51_34

 Kävin kaverini kanssa loppukesästä kävelyllä ympäri metsiä, suota ja järven rantaa ja järvellä olikin tosi nättiä, vaikka pilvistä olikin. // Ihana Mamma Mia, kakkososa oli aivan mahtava ja siinä oli minulle myös uusia biisejä Abbalta! 

Collage 2018-10-20 12_52_20

 Kesän toiseksi viimeiset kioskijäätelöt. Tuo vadelma-lakritsi oli tosi hyvää! // Loppuneiden kesätöiden kunniaksi tilasin itselleni palkkioksi Foodinilta testiin pari tuotetta. Oma lempparini noista oli tuo kookosuklaa. Se maistu ihan normaalille suklaalle eikä sitä olisi uskonut raakasuklaaksi. Harmi, että levyt olivat niin pieniä! 

Collage 2018-10-20 12_53_06

 Tämä oli ihan parasta kanasalaattia mitä olen ikinä syönyt, pitää kyllä toistekin mennä syömään tuota! // Voi miten kesäistä tässä kuvassa vielä on.

Collage 2018-10-20 12_54_15

 Kanasalaatin himo jäi päälle, joten väkersin sitä vielä itsekin. Eihän tuo ihan yhtä hyvää ollut kuin ravintolassa, mutta hyvää silti! // Innostuin tekemään toisenkin kerran samaa mustikkapiirakkaa, jonka ohjeen löydät tästä postauksesta. Samaan syssyyn väkersin itse myös vaniljakastikkeen. 

Collage 2018-10-20 12_55_33

 Näissä maisemissa kelpaa lenkkeillä♥ // Tänä syksynä aloitin ryhmäliikunnan, jossa käyn joka tiistai. Minulla ei ole ollut säännöllistä harrastusta sitten ala-asteen 4H-kerhon, joten on tosi mukavaa vaihtelua saada tällainen säännöllinen harrastus. Harrastatko sinä jotain säännöllisesti?


Collage 2018-10-20 12_56_24

 Ostettuani bussiliput syyslomaa varten sain ilmaisen BookBeatin. Tuossa ajassa sain kuunneltua kaksi kirjaa ja olihan niitä lenkeillä ja ennen nukkumaanmenoa ihan mukava kuunnella. Kyllä silti oikeassa lukemisessa on oma viehätyksensä! // Tähän on hyvä päättää tämä postaus, eli Love Islandin hehkutukseen! Alku oli sarjalla kyllä tosi tylsä, mutta nyt kun rakkaus alkaa kukoistaa parien keskuudessa, alkaa mielenkiintoisuuskin lisääntyä!

Seuraatko sinä Love Islandia? Ovatko puhelinkuvapostaukset vielä kiinnostavia?

10 kommenttia:

  1. Oi kanasalaatti, freshiä ja samalla ravitsevaa. Voisin elää koko elämäni erilaisilla ruokaisilla salaateilla, jos niitä vaan jaksaisi aina tehdä, kun tuntuu että kurkkujen ja paprikan pilkkomiseen menee aina niin tuhottomasti aikaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana on hyvää melkein missä vain! Tuo pilkkominen on kyllä niin ärsyttävä osa salaattien tekoa :D

      Poista
  2. Apua, miten kova nälkä tän postauksen jälkeen osaskin tulla! Ihanan herkullisen näkösiä ruokia oot päässyt syömään <3 Ps. Hyvinhän sulla se ranska meni - onnea!

    http://erelkee.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jospa saisit pian ruokaa nälkääsi! :D Kiitos kovasti, oon itekki enemmän kuin tyytyväinen tuohon arvosanaan ♥

      Poista
  3. Voin samaistua tuohon ajan puutteeseen! :D Tai no aikaahan mulla ehkä olisikin, mutta valoisa aika tulee nukuttua, joten blogin kuvat tuottaa hankaluuksia! :)
    Mä oon kanssa ihastunut kanasalaattiin kun söin elämäni parhaan kanasalaatin Vennissä poikakaverin kanssa! Mä en osaa kokata ollenkaan, joten en ole uskaltanut kokeilla sitä vielä kotona! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon puute on kyllä myös suuri ongelma blogin suhteen. Ihanaa, että muutkin ovat löytäneet kanasalaatin ihanuuden! Kannattaa ehdottomasti kokeilla myös itse tehdä salaattia, kyllä se hyvältä maistuu vähintään jonkun kastikkeen tai majoneesin kanssa :D

      Poista
  4. Kivalta kuulostaa sun viime aikojen puuhailut!
    Ja hyvin on menny eka yo-koe sulla. :)
    Kanasalaatti on yks mun lempiruuista ja kokeilen aina tehdä siitä vähän erilaisia versioita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireiden keskellä on kans ollut ihan kivaa! :) Onneksi eka koe meni tolla tavalla, niin ei heti lannistunut täysin. Salaatteja on kyllä tosi helppo muokkailla erilaisiksi!

      Poista
  5. Siis kanasalaatti on kyllä ihan mahdottoman hyvää, nam! Mullakin on kuukauden ilmaiskokeilu Bookbeatista tällä hetkellä ja tykkään varsinkin ennen nukkumaanmenoa ja meikatessa kuunnella sieltä kirjoja :) Junamatkallakin se oli tosi kätevä! Mamma mia on kyllä yks mun suosikkileffoista tällä hetkellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varsinki ravintolan kanasalaatti! Kirjojen kuuntelu on kyllä tietyissä tilanteissa tosi kätevää, kun ei tarvitse konkreettisesti lukea. Mamma Mia on ihan huippu!♥

      Poista