1.11.2019

Lokakuun luetut kirjat

Vuotta 2019 on enää vain kaksi kuukautta jäljellä, hui miten outoa ajatella! Oma ajanlaskuni on jäänyt varmaan vuoteen 2015, joten ei tätä vuosien vaihtumista enää oikein edes sisäistä. Lokakuussa pääsin kunnolla opiskelemaan avoimessa yliopistossa ja ensimmäisen opintojakson tehtävänkin sain jo tehtyä. Hyvin haastavaa se opiskelu kuitenkin on ja tämä ensimmäinen opintojakso tuntui menevän vähän huterasti, mutta suunta on tästä ainakin ylöspäin eikä alas. Pari kirjaa sain lokakuussa myös luettua, joten nyt niiden kimppuun!


lokakuunluetutkirjat1

Jan-Philipp Sendker - Sydämenlyönneissä ikuisuus

Julia Winin isä Tin Win katoaa ja hän päättää lähteä etsimään isäänsä tämän kotimaastaan Burmasta. Julia ei tiedä mitään isänsä ensimmäisistä elinvuosista, mutta Burmassa nämäkin vuodet alkavat aueta ja suuria yllätyksiä on tiedossa. Miksi isä jätti perheensä ja palasi Burmaan, mikä häntä siellä odotti?


Niin ihanaa kerrontaa ja sujuvaa tekstiä, tätä oli niin mukava lukea! Jälleen yksi sellainen kirja, jota ei malta laskea käsistään. Juoni on myös niin kiehtova ja erikoinen, että Tin Winin menneisyydestä haluaa tietää aina vain enemmän. Romantiikkaa ja surua löytyy molempia tästä kirjasta!


lokakuunluetutkirjat2

Sofi Oksanen - Koirapuisto

Tässä kirjassa liikutaan kahdessa eri ajassa: nykypäivän Helsingissä ja menneessä ajassa Ukrainassa. Kirjassa seurataan hedelmöitysbisnestä, sitä mitä se vaatii ja kuinka se vaikuttaa kaltoinkohdeltuihin munasolunluovuttajiin. Tapahtumat siirtyvät nykyaikaan helsinkiläisessä koirapuistossa, jossa penkeillä perheitä tarkkailevat naiset eivät ehkä olekaan vain viattomia ohikulkijoita...


Olen aiemmin vältellyt Oksasen kirjoja siinä pelossa, että ne olisivat kamalan vaikeaa luettavaa. Tämän kirjan juoni pisti kuitenkin silmään ja onneksi pistikin, oli sen verran hyvä kirja! Tapahtumissa pysyi hyvin mukana, vaikka tapahtumat liikkuvatkin eri aikakausilla. Kirja sisältää jännittäviä tilanteita sekä kuvauksia ihmismielestä. Ainakaan tätä kirjaa ei tarvitse pelätä, oli oikein miellyttävää luettavaa!



lokakuunluetutkirjat3

Rupi Kaur - Aurinko ja hänen kukkansa

Tämä runokirja on jatkoa Kaurin edellisille teokselle Maitoa ja hunajaa. Rakkauden ja surun lisäksi runoissa käsitellään muun muassa maahanmuuttoa.

Sain kyllä kauan odottaa, että sain tämän kirjan kirjastosta käsiini! Tykkäsin jälleen Kaurin runoista erittäin paljon. Vaikka kaikki runot eivät samaistumista aiheuttaneet, kuten esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvät runot, oli silti kiinnostavaa runojen kautta kokea, miltä maahanmuuttajasta tuntuu. Oman suosikkini kirjan runoista voisinkin jakaa tässä:

olemme tehneet kuolemaa

siitä asti kun tulimme tänne

ja unohtaneet nauttia maisemista

-eletään täysillä

Näihin tunnelmiin onkin hyvä päättää lokakuun kirjapostaus. Oletko sinä lukenut jonkun näistä kirjoista?

2 kommenttia:

  1. Hahah, tuntuupa oudolta kommentoida pitkästä aikaa, ku oon ollu nii kauan pois blogimaailmasta, mutta tosi mielenkiintosen olosia kirjoja oot lukenu! :) Oon myös ite vältelly Sofi Oksasen kirjojen samasta syystä ku sä, mutta oon monta kertaa kyllä pyöritelly sekä kirjakaupassa että kirjastossa tota kirjaa käsissäni ja kyllä mä sen ehdottomasti jossaki vaiheessa aion lukea :) Myös tuo ensimmäinen kirja kiinnitti mun huomion tän postauksen myötä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että tulit kommentoimaan! ♥ Tolla Koirapuisto-kirjalla on hyvä aloittaa Oksasen lukeminen, ei ollut yhtään vaikealukuinen kirja :) Ja eka kirja kannattaa kans lukea, niin ihana kertomus!

    VastaaPoista