24.9.2020

Viime aikojen positiiviset

♥ Syksyn saapuminen. Viileät aamut sekä ruskan värit ovat aivan ihania.

♥ Aamukahvi. Se on jotenkin noussut arvoon arvaamattomaan ja aamukahvihetkiä odottaa entistä suuremmalla innolla.

♥ Mahtava sänky. Jos on ollut huonosti nukuttu yö takana, sängystä se ei ainakaan ole johtunut.

positiiviset1 

♥ Rento laskeutuminen opiskeluarkeen. Vaikka opiskeltavaa riittää, tuntuu silti vielä vähän lomalta. Olen ennen muuttoa ainoastaan lomaillut Jyväskylässä, joten maisema varmasti vaikuttaa.

♥ Fuksiaiset. Eilen saimme viettää tosi kivoja fuksiaisia teemana maailmanloppu. Ensi vuonna onkin minun vuosikurssini aika järjestää ne!

♥ Uudet (opiskelu)kaverit. Etukäteen aina jännittää tutustua uusiin ihmisiin, mutta onneksi kaikki ovat olleet supermukavia. Hetkeäkään ei ole tarvinnut miettiä, uskaltaako olla oma itsensä.

♥ Naughty Brgr. Tämän paikan hampurilaiset jäivät mieleen.

 

positiiviset2  

♥ Uudet kokemukset. Esimerkiksi viime viikolla löysin itseni Jypin pelin katsomosta. Tätä en olisi ihan heti uskonut.

♥ Opiskelija-alennukset. Tarvitseeko edes sen kummemmin selittää?

♥ Se, että olen pystynyt näkemään useammin poikaystäväni kanssa muuton myötä.

♥  Uudet, kauniit lenkkimaisemat. Esimerkiksi Harju, Tourujoen luontopolku sekä Rantaraitti Ylistön siltoineen täällä Jyväskylässä ovat nättejä paikkoja.

 

positiiviset3

Mikä sinua on ilahduttanut viime aikoina?

Lue myös nämä:

Miten maalainen asettuu Jyväskylään?

4 helppoa aamupalavinkkiä 

Häkellyttävän hyvät jäälauttaleivokset

2 kommenttia:

  1. Mua ovat ilahduttaneet viime aikoina mukavat työpäivät, pikku hiljaa voimistuvat ruskan värit ja kivat kokkaushetket :)

    VastaaPoista