29.1.2017

Viikko Sinin matkassa


Moi! 

Muokkasin viikonlopun aikana vähän blogin ulkonäköä. Ruusuja ja risuja otetaan mielellään vastaan, minulla kun ei sitä taiteellista silmää tai muokkaajan taitoja kauheasti ole.

Tässä postauksessa pääsette näkemään, mitä kaikkea viime viikkooni sisältyi. Ilman sen kummempia alkulöpinöitä, siirrytään kuviin!

Millan ig: millasuvi snäp: millasuvii

 1. En ollut käynyt pitkään aikaan kirjastossa, mutta maanantaina siihen tuli muutos. Lainasinkin heti neljä kirjaa ja aloitin heti lukemaan Zoellan kirjoittamaa kirjaa.

2. Tiistaiaamuna oli kaunis ilma, harmi vain että päivä meni sisätiloissa.

3. Odoteltiin Millan kanssa englannin tunnin alkua.

4. Keskiviikkoaamun meikkihetki. Näitä meikkejä yleensä käytän arkimeikissäni.


 5. Vähän tubevideoita. Tässä menossa Eerika Haikosen meikkirutiinivideo.

6. Kertailtiin kaverin kanssa vähän ranskaa perjantain koetta varten (5. ja 6. kuvan pitäisi olla toisin päin, ignooratkaa :D).

7. Torstaina koeviikkoni alkoi vapaapäivällä, sillä minulla ei ollut matikkaa tässä jaksossa. Pitkästä aikaa sai juotua päiväkahvit asunnolla.

8. Tämän maisemakuvan otin torstaina pian sen jälkeen, kun sain kuulla saavani todennäköisesti kesätöitä juuri siitä paikasta, mistä halusinkin. Jee!


9. Torstaina tein ruoaksi makaronia ja kanajauhelihaa. Olin hurja ja pistin sekaan viipaloituja sieniä, vaikka en niitä yleensä ruoanlaitossa käytäkään. Oli se ainakin ihan syötävää ja pakasteeseenkin jäi!

10.  Zoellan kirja loppui ja sitten seuraavaa perään.

11. Perjantaina ranskan kokeen jälkeen päätin käydä pitkästä aikaa salilla, kun aikaa kerta oli. Portaita oli kyllä tuskallista kävellä sen jälkeen.

12. H&M:n tilaus tuli! Tilasin pari mustaa toppia ja meikkisienen, niille kun oli paljonkin tarvetta.  


13.  Ja sitten viikonlopuksi kotiin.

14. Lauantaina kävin lenkillä ihanan aurinkoisessa säässä. 

15. Iltapäivästä sitten vähän blogijuttuja. Tarkkasilmäiset saattavat huomatakin ensi keskiviikon postauksen aiheen.

16. Illalla katsoin UMK:n, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ja KERRANKIN juuri se minun suosikkini voitti. Norma John iski heti ensikuulemalta, eikä ole ollenkaan tylsä vaikka hidas kappale onkin.



17. Sunnuntaini alkoi lenkillä, käsitreenillä ja maantiedon kokeeseen lukemisella.

18. Iltapäivällä tuli lähtö takaisin asunnolle. Käytiin vanhempien kanssa katsomassa teatteriesitys paikallisessa teatterissa. En ole kyllä pitkään aikaan nähnyt näytelmiä, joten se oli ihan virkistävää juuri ennen uuden viikon alkua. 

Miten sinun viikkosi sujui? Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

13 kommenttia:

  1. Monipuolinen viikko ollut sulla :) Ja ulkoasu näyttää hyvältä, selkeältä :) Mulla on ollut aika tylsä viikko, lukuunottamatta keskiviikon ihanaa shoppailureissua, ja perjantaista kirppiskierrosta ystävän kanssa :) Hyvää alkavaa viikkoa sinnekkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juuri tuollaiset pienet piristävät asiat ovat ihania ja ne saavat viikon tuntumaan monipuoliselta. <3

      Poista
  2. Kiva postaus! Mun mielestä tää ulkoasu näyttää tosi hyvältä. :)

    kuviteltu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi kivasti toteutettu postaus! Ehkä ainoa asia, mitä olisin tehnyt toisin, niin kuvia olisi voinut jaotella selkeämmin eri päiviin (esim. oma kollaasi joka päivälle tai jotain). :) Kivoja kuvia kyllä, tykkäsin lukea! :D
    Oma viikko kului oikeastaan koulussa ja kotona ihan tavallisesti, mutta perjantaina lähdin Savonlinnaan tehotreeniin viikonlopuksi ja tänään tuotiin Wony takaisin kotiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos parannusehdotuksista, pistänpä korvan taakse seuraavaa kertaa varten :) Mukavan oloinen viikko sinulla ja ihanaa että sait Wonyn takaisin kotiin!

      Poista
  4. Kiva postaus, ja itsekkin aloitin muuten juuri tuon Zoellan kirjan, mutta kirjoitin toisesta kirjasta äskön arvostelun blogiini :)

    toverit.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Moi! Tosi kiva blogi sulla! Oisi kiva joskus jotain pientä vlogia katsella sinulta! :) Olen nyt ysillä ja kohta olisi haku edessä. Olisi kiva jos tekisit postauksen jossa kertoisit sinun tämänhetkisestä opiskelustasi esimerkiksi mitä aineita luet ja jotain sinun koulustasi ja koulukavereistasi! Onko raskasta ja plussia ja miinuksia. Ja tottakai jatko-opintosuunnitelmistasi. Tulisi varmasti todella laaja postaus mikä olisi vain hyvä. Tämmöinen postausehdoitus tuli mieleen ja oisi todella kiva jos sen toteuttaisit. Ihan mielenkiinnosta kysyn vielä että millaiseen paikkaan hait kesätöihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mari! Kiitos pitkästä kommentista ja postausehdotuksesta♡ Tuo olisi kyllä erittäin mukavaa toteuttaa, joten ehkä se tulee piankin. Kesätyöpaikan nimeä en aio paljastaa, mutta kyseessä on paikka jossa pääsee kirjoittamaan, eli sanomalehteen olisin menossa 8)

      Poista
  6. Olipa kiva postaus! Oliko tuo Zoellan kirja hyvä? Sitä olen itsekkin miettinyt lukevani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä kyllä pidin siitä, sen luki nopeasti koska kirjaimet olivat isoja ja se oli kirjoitettu kans mukavalla tyylillä :)

      Poista
  7. Tällaisiä viikkopostauksia on niin mukava lukea. Saa hyvin kokonaiskuva :) Ps. tosi kiva treenitoppi, mistä se on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toppi on h&m:ltä, en kyllä tiedä myydäänkö noita siellä enää :(

      Poista