29.10.2017

Mitä nimeni kertoo minusta?


Hannan blogista silmiini osui tällainen ihana postaus, jossa pohditaan, mitä oma nimi kertoo itsestä. Tässä täytyy siis kirjoittaa nimensä jokaisesta kirjaimesta itseään kuvaava adjektiivi, mielellään tietenkin positiivinen. Samalla voi hieman avata, miksi juuri kyseinen adjektiivi kuvaa juuri itseä.


Suuri -pituussuunnassa! Tämä on ennenkin käynyt blogissa ilmi, mutta olen siis 180cm pitkä. Rakastan pituuttani ja siitä on paljon hyötyä. Esimerkiksi keikoilla näen helposti päiden yli ja kävelen helposti rivakkaan tahtiin pitkien jalkojen ansiosta. Tietenkin pituudesta on myös haittaa, kuten esimerkiksi autossa saattaa olla jaloille ahdasta ja pää lyö helposti matalalla oleviin lamppuihin. 

Itsenäinen. Olen pienestä pitäen ollut itsenäinen ja viihtynyt omissa oloissani. En tarvitse toisen läsnäoloa koko ajan.

Nauravainen. Nauran tosi paljon ja helposti. Siihen ei paljon vaadita, että saa minut nauramaan! 

Ilmeikäs. Minulla on paljon eri ilmeitä ja ne tulevat ihan yrittämättä. Vaikka en omia reaktioitani näekään, uskon, että tunnetilani voi helposti nähdä naamaltani. Läheisiltä olen kuullut, että varsinkin kulmakarvani hyppivät nopeaan tahtiin.   


Löytyykö sinusta samoja piirteitä?  

 Ps. Mut löytää somessa myös täältä: ig sintsuu_  ja peut_etreblogi, sc siniv00 (nollanolla), we♥it Siniv_
 

22 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :) Voisin itseänikin kuvailla itsenäiseksi ja nauravaiseksi. Voin kompata tuohon pituuteen! Vaikka olenkin vain 171cm sinuun verrattuna, huomaa kyllä juuri esimerkiksi keikoilla, että tästäkin pituudesta on jo paljon hyötyä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että susta löytyy samoja piirteitä. Tuokin pituus on jo yli suomalaisnaisten keskivertopituuden, joten kyllä sinäkin olet pitkä. Siitä on kyllä paljon hyötyä keikoilla! :)

      Poista
  2. Minäkin olen melko pitkä (oon 12 ja oon 19-vuotiasta isosiskooni pidempi, tosin vain sentin mutta se on salaisuus)! Nauran myös paljon;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oot sitten kyllä pitkä! Nauru pidentää ikää, joten se ei edes haittaa yhtään :D

      Poista
  3. Pituudesta todellakin on hyötyä! :D Itse oon 175cm. Todella kiva postaus, vaikutat noiden adjektiivien myötä tosi mukavalta tyypiltä!

    VastaaPoista
  4. Oon kyllä kieltämättä vähän kateellinen tuosta sun pituudesta, koska ite oon näin lyhyt enkä ikinä nää keikoilla pitkien ihmisten takaa yhtään mitään.. :D Muuten oon kuitenkin ihan tyytyväinen tähän 159 sentin pituuteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no sinut ainakin päästetään helpommin eturiviin toisin kuin minut! :D

      Poista
  5. Tosi hyvä tää postusidea! Oot ihanan pitunen, mustakin ois kiva olle noin pitkä! :D Oon nimittäin tällä hetkellä vaan 164cm. Ihan helppoa tää elämä tän mittasena on vaikka oiskin ihan kiva olla pitempi - tosin mun kasvu ei oo vielä loppunut joten saas nähä, minkä mittaseks tuun jäämään.
    Mäkin oon aika ilmeikäs tyyppi ja joskus opettajia (ja joitain oppilaitakin...) koulussa huvittaa mun oudot ilmeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä hauska idea, onneksi se osui tuolla Hannan blogissa vastaan! Kiitos, mutta älä yhtään harmittele pituuttasi, tuokin on tosi hyvä pituus ja sitä paitsi -kuten itsekin sanoit- kasvat vielä! Haha, ilmeet on kyllä hassuja :D

      Poista
  6. Nauravainen ja ilmeikäis kuvaa myös mua! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! Kuvissakin näytät just sellaselta kun ittees kuvailit. <3

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus idea! Kuvailisin itseänikin nauravaiseksi ja ilmeikkääksi :D Kadehdin pikkasen sun pituutta ku oon kaveriryhmästä ja perheestä lyhyin, mutta onhan sitä lyhyenäki olemisessa omat plussansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Haha, ollaan sitten samiksia :D Lyhyydessä on todellakin omat plussansa, voisin luetella niitä tässä montakin!

      Poista
  9. Tää on niin kiva postaus! :) Mä kuvailin kans itseäni nauravaiseksi, sellainen mä oon eikä se toivottavasti ikinä muutu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nauraminen on kyllä ihanaa ja toivottavasti kukaan siihen taipuvainen ei muutu! :)

      Poista
  10. Siis mä oon kyllä tosiaan aiemmista postauksista ymmärtänyt että oot pitkä, mutta toi tarkka pituus on mennyt multa ihan ohi ja nyt se tuli pienenä shokkina että ootkin noin pitkä :D Vau, oo ylpeä siitä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti selviät tosta shokista! :D Kiitos ja olen kyllä♡

      Poista
  11. Ihana postaus! <3 Oon aiemmin ymmärtänyt että oot pitkä, mutta tuli yllärinä että oot noin pitkä! Ihan mahtava asia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti♥♥ Tää pitkänä olo on kyllä kivaa!

      Poista