20.2.2018

Lukion hyvät ja huonot puolet

Kevään yhteishaku on jo alkanut ja osa saattaa vielä miettiä, mihin kouluun sitä oikein lähtisi. Olen kirjoittanut lukiosta aiemmin tässä ja tässä postauksessa, joten kannattaa lukea nekin. Nyt summaan lukion hyvät ja huonot puolet omiin ajatuksiini pohjautuen ja toivottavasti tästä on apua sinulle, jos haet yhteishaussa johonkin kouluun tai haluat vain verestää omia lukiomuistojasi!

lukiohyvätjahuonotpuolet3

 Hyvät:

+Jos opit paremmin kirjasta lukemalla kuin käytännössä tekemällä, lukio on juuri sinulle.

+Voit opiskella monipuolisesti erilaisia aineita eikä tarvitse jumittua vain yhteen.

+Kielet ovat tärkeitä ja lukiossa voit pakollisten ruotsin ja englannin lisäksi lukea ylimääräisiä kieliä, joista on hyötyä tulevaisuudessa.

+Sinulla on paremmat mahdollisuudet päästä yliopistoon, kun olet suorittanut lukion. Lisäksi sinulla on ovet avoinna myös ammattikorkeakouluun, ammattikouluun, ulkomaisiin yliopistoihin ja niin edelleen. Mahdollisuuksia on niin paljon!

+Jos wanhojen tanssit ovat sinulle tärkeät, lukiossa pääset tanssimaan ne. Myös penkkarit ja muut lukion aikana olevat tapahtumat ovat hauska lisä. 

+Lukiosta saa tehtyä itselleen oikeastaan juuri niin rankan kuin haluaa. Voit käydä lukion suorittamalla vain ne 75 kurssia, jotka pitää tehdä saadakseen yo-tutkinnon, tai sitten voit opiskella paljon enemmänkin. 

+Lukion voisi sanoa olevan tosi kasvatta oppilaitos henkisesti; sinun pitää oppia aikatauluttamaan, kestämään päälle painavaa stressiä, luettava paljon tekstejä ja onhan lukio nyt tunnetusti yleissivistävä oppilaitos.

lukiohyvätjahuonotpuolet1

Huonot:

 -Oliko äidinkieli mielestäsi helppoa yläasteella? Tervetuloa lukioon, asia ei olekaan enää niin! Äidinkieli tulee olemaan yksi lukion vaikeimmista ja tärkeimmistä aineista, joten suosittelen panostamaan siihen. Se onkin jokaiselle pakollinen kirjoitettava.

-Englannin taso nousee myös paljon verrattuna yläasteeseen, joten suosittelen varautumaan siihen. Itselleni tämä oli pienimuotoinen järkytys, koska yläasteen päättötodistuksessa englantini oli 10 ja heti lukion ensimmäisen kurssin jälkeen se oli laskenut.

-Lukio vie paljon aikaa. Koulupäivän jälkeen pitäisi löytää aikaa vielä läksyille, itselle, kavereille, mahdollisille harrastuksille ja nukkumiselle. Huomioi, että läksyt vievät enemmän aikaa kuin yläasteella!

-Koeviikot ovat yksi lukiolaisten pahimmista vihollisista.

-Jos haluat opiskella mahdollisimman paljon kaikkea, opiskelutaakka vain kasvaa.

-Sinulla on oikeastaan pakko olla joko hyvä matikka- tai kielipää. Ylioppilaskirjoituksissa sinulla on kirjoitettava jokin aine pitkänä, eikä se voi olla lukuaine. Kyseessä on siis matikka, englanti tai ruotsi.

-Opiskelu on erittäin nopeaa, koska yhden kurssin aikana pitää ehtiä käydä läpi koko kirja. Yhteen kappaleeseen ei voi jäädä junnaamaan pitkäksi aikaa.

lukiohyvätjahuonotpuolet2

Jos olet lopettamassa peruskoulua, oletko miettinyt lukioon menoa? Entä sinä lukiossa oleva tai sen käynyt, keksitkö lisättävää?

20 kommenttia:

  1. KYLLÄ. TOTTA. AAMEN.

    Mitä muuten meinasit tolla että äikkä on yks vaikeimmista? Ite en tykänny äikästä yläasteella mutta nyt lukiossa se on varmaan mun lemppari! :D t. Äikän kolmoskurssilainen xd.
    Jep sama - enkkuki oli mulle järkytys. Se on jotenkin paljon värikkäämpää se teksti. Vähän niinku jossai oikeissa englanninkielisissä kirjoissa ehkä?
    Tuo aika on ihan totta myös. Lukio vie paljon aikaa. Itellä on vaikeuksia jaksaa tehdä koulun jälkeen mitään ja koulu muutenkin kuluttaa yllättävän paljon voimavaroja.

    Toisaalta lukiossa on myös paljon noita hyviä puolia. Kaverit, rennompi opiskeluympäristö, mukava koulu.. ja se on myös kiva ettei kaikkeen tarvii panostaa ku vaa oikeestaan niihin jotka kiinnostaa ja aikoo kirjottaa! :)

    Ää tästä alkaa tulemaan kunnon romaani. Pitää varmaan mainita omassaki blogissa pari sanaa aiheesta jossai välissä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jee! :D Mäki tykkään äikästä, mutta omasta mielestäni se on reilusti vaikeampaa kuin yläasteella. Enää ei ole pelkkiä substantiivien ja verbien bongaamista tekstistä, vaan pitää oikeasti osata ymmärtää ja tulkita sitä tekstiä ja tehdä analyyseja sekä muita tekstejä. Lukion äidinkielessä on kyllä se hyvä puoli, että pääsee kirjoittamaan tosi paljon! Ja oon samaa mieltä enkusta. Ne tekstit ovat todellakin värikkäämpiä ja vaikeaselkoisempia. Mukava kuulla sun muitakin ajatuksia lukioon liittyen!

      Poista
  2. En itse lukiota ole käynyt, vaikka sinne olisin ehkä päässytkin (taisi 7 keskiarvolla päästä ja itsellä oli hieman sen alle) pienen paikkakunnan etu :D

    Mutta huomasin tuon saman tahdin tuossa viimeisessä miinus -kohdassa myös AMK:n Saksan kurssilla! Kävin avoimen kautta ja mukana oli myös meitä ulkopuolisia. Tunti kesti 1,5 h ja sen aikana käytiin yksi kappale läpi. Seuraavalla kerralla hypättiin seuraavaan ja joitain kappaleita ohi kokonaan :D

    Sen voin sanoa, että en oppinut oikeastaan mitään. Tuli huomattua, että AMK ei olisi miun paikka :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa :D Joo, nopea opiskelutahti on kyllä tosi haastava ja itsellä täytyy tehdä aika paljon hommaa, että pysyy silti perässä!

      Poista
  3. Lukio on vaan ihan paras kun sitä motivaatiota löytyy ja koulu tukee vielä kaikessa. Taso nousee kaikissa aineissa(ainakin ykköskurssien jälkeen) peruskouluun nähden, mutta parempi niin, peruskoulu on tiedoilta niin suppea, enemmin peruskoulu on elämän taitoja kehittävä koulutus. Mun mielestä koeviikko on lukion parasta aikaa, sillon jää parhaiten vapaa aikaa. Eli siis parhaiten kokeessa pärjää kun luet koko jakson, sit voi vaan ottaa rennosti koeviikon :D kaksoistutkinta on lukiota vielä parempi vaihtoehto.

    Tsemppiä opiskeluun!

    T. Abivuottaan odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiinnostavasta kommentista! Sulla oli kyllä tosi hyviä pointteja. Ite en vaan oo päässy koeviikkojen makuun ja ne menevätkin aika tavalla stressatessa :D

      Poista
  4. Koeviikkoja oppii kyllä arvostamaan yliopistolla. Meillä kokeet on ihan normaalien luentojen joukossa, jolloin joudut lukemisen kanssa keskittymään miljoonaan deadlineen samalla! Parasta on, kun sattuu tentti ja läsnäolopakollinen luento samaan aikaan...

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, pitää varmaan sitten yrittää nauttia näistä koeviikoista ennen yliopistoa! :D

      Poista
  5. Kiva postaus! :) Vaikkakin mua lukio aina ahdisti ja siksi lopetin sen kahden vuoden jälkeen. Mua itse asiassa nytkin ahdistaa kun mietin sitä aikaa :D Tosin mulla meni silloin huonosti muutenkin, mutta lukiossa oli vaikea just pärjätä kun olin niin huono matikassa ja kielissä :/ Lisäksi siellä mentii liian nopeeseen tahtiin enkä opi niin hyvin lukemalla kuin tekemällä. Mutta lukio on just hyvä jos ei tiedä mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä tai jos haluaa esimerkiksi yliopistoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla, että sulla on noin huonoja muistoja lukiosta! Oot ihan oikeessa ton vikan lauseen kanssa :)

      Poista
  6. Nää on niin totta. Paitsi että itse rakastan koeviikkoja, kun on vapaampaa ja päivässä vain se muutama tunti koulua :D En voi sanoa että kaikki kokeet aina menee niin hyvin kun voisi, mutta olen kokeiden suhteen aina ollut tosi rento, enkä stressaa arvosanoista. Ja lukiossahan vain sillä kirjoituksista tulleella numerolla on väliä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että sä oot löytänyt rakkauden koeviikkoja kohtaan! :D Ja jep, onneksi se on noin!

      Poista
  7. Tää oli kyllä ihan tosi kiva ja hyödyllinen postaus! Mä just viime tiistaina hain yhteishaussa aika kovaan lukioon ja vielä luonnontiedelinjalle, vähän alkaa kuumottamaan jo nyt että mitenköhän tästä läpi rämmitään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos paljon! Jospa sä pääsisit sinne sisään, paljon tsemppiä!

      Poista
  8. Hyvä postaus ja tästä on varmasti apua monelle tän kevään yhteishaussa kouluun hakevalle. :)
    Voin itsekin lukion käyneenä sanoa, että samaistun moneen kohtaan. :D Mulle englanti ja matikka olivat lukiossa vaikeimpia aineita. Kirjoitinkin pitkän englannin sijaan pitkän ruotsin, jotta turvasin pääsyni ylioppilaaksi ja matikkaa taas en kirjoittanut ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pitkän ruotsin kirjoittaminen on kyllä hyvä vaihtoehto ja onneksi matikka ei oo pakollinen! Itekki aion jättää sen kirjoittamatta.

      Poista
  9. Ai että, aivan huippu postaus! Allekirjoitan esimerkiksi tuon äidinkielen vaikeutumisen, kauhea järkytys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Hyvä etten oo ainoo, joka siitä järkyttyi :D

      Poista
  10. Voin kyllä allekirjoittaa jokaisen kohdan näistä! Etenkin oon samaa mieltä tuosta äidinkielen vaikeudesta. Vaikka tykkäsinkin koko lukion ajan äikästä tosi paljon, niin oli se silti kaikkein vaikein aine ja vei varmaan kaikkein eniten aikaa :D Mä suoritin lukion aikana 76 kurssia ja koin sen olevan itelleni täysin sopiva määrä. Jos olisin vielä enemmän suorittanut kursseja, en olisi varmaan selvinnyt. Suurin syy sille miksi hain lukioon peruskoulun jälkeen oli se, että saisin pari vuotta lisää miettiä mitä haluan tehdä elämäni aikana ja ne pari vuotta tuli todellakin tarpeeseen :D Tää oli tosi hyvä postaus Sini! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ihana kuulla! <3 Äikkä on kaikessa kauheudessaan silti jotenkin mukavaa toisin kuin esimerkiksi matikka :D Lukio on kyllä siitä hyvä, että ei välttämättä tarvitse tietää sitä tarkkaa ammattia heti.

      Poista