20.6.2018

Aina ei vaan jaksa täysillä

Ajattelin, että kesäloman alkaessa blogiinkin ilmestyisi tasaisen tappavaan tahtiin muutaman päivän välein uusi postaus. Että kirjoitussuoni vain sykkisi ja kamerakin täyttyisi uusista kuvista jaettavaksi muiden nähtäville, aivan niin kuin esimerkiksi viime vuoden puolella. Tämä vuosi on selvästikin ollut vähän huonompi blogin suhteen, mikä voisi johtua esimerkiksi vuoden vanhan blogin aiheuttamasta kriisistä. Välillä tuntuu, että mitään uutta ei vain keksi. Kyse ei ole siitä, ettäkö olisin menettänyt intoni tähän hommaan. Se ei todellakaan ole kyseessä, koska tätäkin kirjoittaessani minusta tuntuu vain pelkästään hyvältä, kun sanat vain ilmestyvät koneen näytölle. 

eijaksa2

Ehkä tämä luova lukko johtuu vain piilossa olevista paineista. Haluan, että sisältö pysyy aina samantasoisena tai sitten parempana, mutta huonompaan suuntaan en sitä ainakaan halua päästää. Mutta ei aina vain jaksa tai kerkeä tehdä kaikkea täysillä, ja nyt on ollut nipistää aikaa pois blogin parista. Minulla on ollut näin lomallakin hyvin paljon tekemistä. Kävin esimerkiksi kavereideni kanssa mökillä, olen aloitellut ranskan lukemista kirjoituksia varten, tehnyt joitain työhommia sekä muutenkin tehnyt vaikka mitä asioita. Kuten jo sanoin, ei kaikkea jaksa täysillä eikä yksi ihminen ihan kaikkiin suuntiin repeä.

eijaksa1

Tällä postauksella ei ole mitään sen kummempaa tarkoitusta kuin ihan vain omien mietteideni tuominen julki. Minusta teillä on ihan oikeus tietää, että en ole nyt jaksanut ja kerennyt täysillä panostaa uusiin postauksiin eikä inspiraatiokaan aina synny ihan tyhjästä. Täytyy vain pitää mielessä, että mitään paineita ei saa ottaa, niin ehkä silloin alkaisi uusia tekstejä ja postauksiakin ilmestymään aktiivisempaan malliin. Minä kuitenkin nautin tästä hommasta ihan älyttömän paljon ja blogi on minulle juuri se paikka, jonne voin kirjoittaa asioita ylös. Kirjoittaminen ei tunnu samalta, jos kirjoittaa vain itseään varten ilman, että muut näkisivät niitä. Sen takia onkin aivan mahtavaa, että tätä kautta löytyy ihmisiä, jotka haluavat lukea minun kirjoittamiani juttuja.

eijaksa3

 Onko sinulla ollut ikinä paineita blogin suhteen?

16 kommenttia:

  1. Tää on kyllä täyttä totta! Paineita on mutta välillä täytyy vaan antaa niiden purkautua, tapahtukoon se sitten kirjoitustaolla tai jollain muulla tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, että sinäkin voit samaistua tähän! :)

      Poista
  2. Itsellänikin on kirjoituskriisiä menossa, ei vaan tahdo syntyä mitään kunnollista postausta/ideaa kun tuossa toukokuussa tuli n. 2pv välein kirjoitettua asiaa..Blogini varmaan aloitin liiankin innokkaasti kun nyt ajatukset jumiutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, etten ole ainoa tämän kriisin kourissa pyöriskelevä. Meillä molemmilla voi olla just tuo ongelma, että ehkä aloitimme koko homman liian innostuneesti!

      Poista
  3. Mulla on ollu samoja tuntemuksia tänä vuonna, mutta ei niinkään tekstiä tai ideointia kohtaan postauksen aiheisiin, vaan pikemminkin kuvia kohtaan. Oon kuitenkin huomannu, että se on helpottanut kun on jättänyt yhden tai kaksi postausta välistä (ite kun julkasen tiettyinä päivinä). Tulee taas se ihana muistutus, että se on kuitenkin vain harrastus ja itselleen pitää antaa tilaa hengittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat kyllä myös yksi haastava asia, mutta sun blogista ei ainakaan huomaa, että niissä ois ollu mitään ongelmaa! Toi kyllä toimii, että jättää vaan postausten teon välistä eikä stressaa siitä :)

      Poista
  4. Mäkin kamppailen jatkuvasti samojen fiiliksien kanssa... Aina sitä osaa ottaa itselleen vaan paineita kaikesta. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmillista, että sulla on jatkuvasti tommonen fiilis :( Tsemppiä sullekkin!

      Poista
  5. Tuttuja tuntemuksia täälläkin! Minullakin blogi on nyt reilun vuoden ikäinen ja toisinaan aiheet ja aihepiirien rajaus aiheuttavat päänvaivaa. Silloin kun inspis on kateissa niin usein auttaa, kun rupeaa vain kirjoittamaan jotakin :) Ja sekin helpottaa, kun muistaa, että tämä on vain harrastus! Eli turhia paineita ei kannata ottaa! Ja näin kesällä blogeissa on muutenkin hiljaisempaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin mahtavaa kuulla, etten ole ainoa tällaisten tuntemusten kanssa! Toi on oikeesti toimiva tapa, että antaa vain tekstin virrata sen kummempia ajattelematta :)

      Poista
  6. Matkablogin kanssa mulla ei koskaan ole ollut paineita :) Se on rentoa ja kivaa hommaa mistä tykkään! Lifestyle blogin kanssa oli ihan erilaista.. Jatkuvasti piti tehdä postauksia ja aina oli stressiä blogista. Lopuksi ahdistuin niin paljon, että lopetin sen blogin kokonaan ja aloin pitämään nykyistäni. Kannattaa oikeasti ottaa ihan rennosti ja postailla silloin, kun siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkablogissa on kyllä tuo hyvä puoli, että postata ei "tarvitse" koko ajan, vain silloin kun on käynyt matkoilla. Olet ihan oikeassa, täytyy vain yrittää ottaa rennosti tämän asian suhteen :)

      Poista
  7. Mulla käy samalla tavalla aina silloin tällöin. Tulee paineita blogista, aiheet ovat hukassa ja olisi kova halu kirjoittaa. Silloin mulla auttaa se, että pidän taukoa, julkaisen ehkä kuvapostauksia ja kirjoitan sitten kun taas ideoita tulee! Tsemppiä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ihan konkreettisia vinkkejä, miten tuollaisessa tilanteessa kannattaa toimia. Tsemppiä myös sulle! :)

      Poista
  8. Itsellä on kans jäänyt blogi normaalia pienemmälle huomiolle viimeaikoina. Mutta mun mielestä se on ihan ok, ei aina vaan voi ehtiä tai jaksaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sä voit ite suhtautua siihen noin rennosti! Se tekee kaikesta paljon mukavempaa :)

      Poista