5.6.2018

Toukokuun luetut kirjat

Ensimmäistä kertaa meinasin unohtaa kokonaan tämän postauksen! Kuukausi vaihtui ihan varkaiten ja katsoin jo kalenteriakin, että seuraavaan luetut kirjat -postaukseen onkin vielä melkein kuukausi aikaa. Sitten tajusin, että ai niin, kyllähän se kuukausi vaihtui tässä välissä. No, nyt tämä postaus on kuitenkin täällä ja ihan ymmärrettävistä syistä se meinasikin unohtua! 

toukokuunluetut1

 David King - Hitlerin oikeudenkäynti

Kirja kertoo Hitlerin oikeudenkäynnistä, johon hän joutui yritettyään tehdä vallankaappauksen. Kirja seuraa niin vallankaappauksen, oikeudenkäynnin kuin vankina olemisen kulkua.

Olen ajatellut ruveta lukemaan historiaan liittyviä kirjoja han vain historian ylioppilaskirjoitusten takia ja tämä kirja sattui ensimmäisenä mukaan kiinnostavan aiheensa takia. Siinä oli tosi paljon henkilöitä, joista en ollut kuullukkaan ennen, joten heidän perässään oli vähän vaikea pysyä. Kirja oli silti kirjoitettu sujuvasti ja sitä oli mukava lukea, se ei tuntunut historian tankkaamiselta. Suosittelen, jos olet kiinnostunut vaikkapa historiasta tai Hitleristä!

  toukokuunluetut2

 Jonas Hassen Khemiri - Kaikki se mitä en muista

Kirja kertoo auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista hänen läheistensä muistojen kautta. Nimettömäksi jäävä henkilö yrittää selvittää, kuka Samuel oikeasti oli haastattelemallahänet tunteneita ihmisiä. 

Kirja oli kirjoitettu ehkä vähän ajatuksenkulkumaiseen tapaan. Se sai miettimään tosi syvällisiä asioita, kuten esimerkiksi sitä, mitä ihmiset tulevat minusta ajattelemaan kuolemani jälkeen. Siinä myös pureuduttiin yhteiskunnan erilaisiin ongelmiin, kuten vanhuksien hoitoon, laittomiin maassaoleskelijoihin sekä ihan rakkaushuoliin. Tätä kirjaa suosittelen luettavaksi, jos et pelkää ehkä vähän vaikeampaa tekstiä!

toukokuunluetut3

 Meredith Russo - Tyttösi sun

Kirja kertoo Amandasta, joka oli ennen sukupuolenkorjausleikkaustaan nimeltään Andrew. Hän muuttaa asumaan äitinsä luota isänsä luo ja aloittaa täysin uuden elämän ilman, että kukaan tietää hänen menneisyydestään. Uusi kaveriporukka ottaa hänet hyvin vastaa ja tapaahan hän uuden ihastuksenkin, Grantin. Heidän välinsä alkavat lähetä, mutta voiko Amanda ikinä kertos totuutta itsestään kenellekkään?

Tämä oli tosi mielenkiintoinen kirja, koska en ole ennen lukenut mitään tällaisesta näkökulmasta kirjoitettuna. Amandan ajatuksiin ja tuntemuksiin pääsi hyvin sisälle ja hypyt menneisyyteen olivat hyvin toteutettu sekä hänen elämäänsä valaisevia. Tätä kirjaa suosittelen ihan kaikille!

Löytyikö tuttuja tai uusia, kiinnostavia kirjoja? 

8 kommenttia:

  1. Taas jälleen aivan loistava postaus! Sen verran on kuitenkin pakko mainita, että sukupuolenvaihdos-sanan voisi mieluummin korvata sanalla sukupuolenkorjaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tein tuon korjauksen ja täytyykin pitää tuo tästä lähin mielessä :)

      Poista
  2. Tuo Tyttösi sun vaikuttikin mielenkiintoiselta! Hassua miten aina kirjastossa mietin ettei ole mitään luettavaa, mutta voipi olla että se johtuu vain siitä, etten uskalla tarttua uudenlaisiin kirjoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä suosittelen kyllä lämpimästi! Tuo voi hyvinkin olla syynä siihen. Kirjojenkin kanssa kannattaa olla rohkea ja jos ei sitten tykkääkkään, niin aina voi jättää kesken! :)

      Poista
  3. Mäkin tykkään silloin tällöin lukea historiaan liittyviä kirjoja :) Kaikki juutalaisiin, keskitysleireihin ja holokaustiin liittyvät jutut kiinnostavat. Näistä kirjoista mua eniten kiinnosti tuo Tyttösi sun :) Varmasti tosi mielenkiintoinen kirja! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holokaustiin liittyvät jutut ovat kyllä kaikessa kauheudessaan erittäin kiinnostavia! Ole hyvä vinkistä, jospa saisit kyseisen kirjan käsiisi :)

      Poista
  4. Viimeinen kirja olikin tuttu, mutta kahdesta muusta en ollut aiemmin kuullutkaan. Nuo kaksi muuta lähti kyllä molemmat mun lukulistalle. Toivottavasti nuo löytyy meidän kirjastosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen molempia kirjoja ja jospa ne löytyisivät sun kirjastosta!

      Poista