30.9.2018

Syyskuun luetut kirjat

Niin ihanaa, että kunnon syksy tuli tässä syyskuun aikana! Pidän tosi paljon tästä viileämmästä säästä, kun saa kaivaa lapaset esille eikä ulkona tule niin kuuma. Kaunis auringonpaiste on myös kaunis lisä tähän vuodenaikaan. Lenkeillä on ihana fiilistellä luonnon värejä ja kuunnella esimerkiksi äänikirjoja, joista kuulet lisää tämän postauksen lopussa. Siirrytään nyt tutustumaan tämän kuun luettuihin kirjoihin!

syyskuunluetutkirjat1

Cecelia Ahern - Täydellinen

Täydellinen on jatko-osa kirjalle Viallinen. Vialliseksi määritelty Celestine North elää paeten tuomari Crevania, joka tekee kaikkensa saadakseen Celestinen kiinni. Celestine on kuitenkin niskan päällä kaiken muuttavan kuudennen polttomerkkinsä kanssa. Saako Celestine pelastettua Vialliset vai jääkö hän kiinni Crevanille liian aikaisin?

Tykkäsin tästä toisestakin osasta yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Kirjan loppu oli hieno siinä olevien pohdintojen kanssa ja juoni oli tosi mielenkiintoinen. Tämä kahden kirjan sarja on myös eriläinen kuin fantasiakirjat yleensä, koska sen juoni juurikin on niin erityinen. Kannattaa lukea nämä molemmat kirjat! 

syyskuunluetutkirjat2

R.J Palacio - Ihme

Kirja kertoo Augustista, jonka naama on huomattavan erilainen muihin verrattuna. Kirjassa seurataan, kun hän aloittaa koulunkäynnin kotikoulun jälkeen ja hänen sopeutumistaan muiden lasten sekaan. Ääneen pääsevät niin Augustin sisko sekä hänen uudet kaverinsa koulusta. Kieroilua sekä ihania ystävyyssuhteita kirjasta ei puutu.

Ihme on tosi kaunis ja erilainen kirja. Se saa miettimään ja on tosi helposti luettava, joten myös nuoremmat lukijat pystyvät helposti lukemaan tämän. Kirjan lopussa oli myös kohtia, jotka saivat melkein itkemään ilosta. Tämä kannattaa todellakin lukea!  

DSC_0533  
Henriikka Rönkkönen - Bikinirajatapaus - ja muita sinkkuelämän iloja (tästä en saanut kuvaa, koska kirjasta otettu screenshot oli erittäin rakeinen)

Henriikka Rönkkönen pohtii kirjassaan erilaisia seurustelusuhteitaan, suhtautumistaan omaan kehoonsa, seksin ihanuutta sekä ihmisten käyttäytymistä. Kirja tuo uusia ajatuksia pohtivan sävynsä ansiosta eikä siinä peitellä yhtään mitään.

Sain BookBeatin ilmaisen kuukauden ostettuani bussiliput ja tämän kirjan halusinkin ensimmäisenä kuunnella BookBeatin kautta, koska kirjastossa se on aina lainassa. Ehkä se kertoo jotain kirjan suosiosta. Kirja sai pari kertaa jopa nauramaan ääneen, mutta onneksi lähistöllä ei silloin ollut muita ihmisiä. Henriikka kertoo kaikki asiat täysin peittelemättä ja häpeilemättä, mikä on aivan mahtavaa luettavaa (tai tässä tapauksessa kuunneltavaa). Suosittelen tätä kuin myös Mielikuvituspoikaystävää, joka on myöskin Henriikan kirja. 

Oliko jokin kirja ennestään tuttu vai heräsikö mielenkiintosi?

4 kommenttia:

  1. Siis mä oon kuullut noista Rönkkösen kirjoista niin paljon kehuja, että varmaan pitäisi jossain välissä nekin lukaista :D ihanii nää kirjapostaukset, kun saa aina uusia vinkkejä!

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lukea, tosi virkistävää lukea sen kaltaisia kirjoja! Tosi mukava kun pidät näistä <3

      Poista
  2. Mäkin innostuin BookBeatista ihan vähän aikaa sitten, kun tajusin nukahtavani helpommin kuunnellen äänikirjaa ihmisen evoluutiosta :D Oon pitkään ajatellut lukea ton Ihmeen ja Bikinirajatapauksen, kiva kuulla, että ne ovat hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollanen kirja on varmasti hyvä unentuoja! :D Noi kaks kirjaa kannattaa todellakin lukea!

      Poista