28.3.2021

8 tarinaa Instagram-kuvien takaa

Sanna julkaisi blogissaan postauksen, jossa hän jakoi totuuksia Instagram-julkaisujensa takaa ja ihastuin ideaan todella paljon! Kuten jo ennestään tiedämmekin, somessa ei kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Omienkin kuvieni takana on sellaisia tarinoita, joita kuvista ei välttämättä päälle päin näe. Tällä postauksella haluankin muistuttaa vielä uudelleen, että netissä näkemiinsä asioihin kannattaa suhtautua kriittisesti tai ei ainakaan niin varauksettomasti.

IMG_20201024_100433

Aamupalahetki itsessään oli oikeastaan niin rauhallinen kuin kuvassa näyttääkin, mutta sen valmisteleminen ei ollut: olin edellisenä iltana piirtänyt jopa pohjapiirroksen siitä, miten kaikki tulisi asetella pöydälle, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hieno. Piirros ei minun taidoillani kovin hieno ollut ja humoristisella otteella senkin väänsin, mutta oikeasti se oli apuna tätä lopputulosta tällätessäni.

IMG-20201204-WA0002

Tämä kuva napattiin reissulta, jonne olimme lähteneet kavereiden kanssa suurin tavoittein. Meidän oli tarkoitus löytää monia erilaisia valotaideteoksia ympäri kaupunkia, mutta matkan varrella kävi aika selväksi, että suurin osa teoksista oli kai jo otettu pois näytiltä. Onneksi Kirkkopuiston Valomaa ei pettänyt. Tämäkin kuva on täysin tilannekuva, jonka kaveri nappasi hienosta kulmasta. Olin tuon pitkän kävelylenkin jälkeen aivan jäässä ja märkä lumesta, mutta onneksi kuuma glögi lämmitti.

IMG-20210213-WA0003 2021-01-10_02-03-34

Nämä kaksi kuvaa haluan esitellä samaan syssyyn, sillä molemmat on otettu samassa kohdassa mutta vain eri lakanan päällä. Sänkyni on vähän hämärässä paikassa, ja työpöydälleni yltää kaikista parhaiten luonnonvalo, joten ''lavastan'' siihen usein tällaisia kuvauspaikkoja. Voisi luulla, että alemman kuvan aamupalaakin kuvailin seesteisesti sängyssä, mutta oikeasti olin raivannut työpöydältä kaikki tavarat pois, heittänyt peiton päälle ja vienyt aamupalan siihen. Kaikkea sitä jaksaakin heti aamusta tehdä. Samaa taktiikkaa noudatin ylemmässä ystävänpäivän kuvassa.

IMG-20210102-WA0008

Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että tietenkin jäädyin mennessäni ulos ilman toppahousuja näitä kuvia varten. Yllättävämpää on se, että tämänkin kuvan otti tuolloin vielä 7-vuotias siskontyttöni ja vieläpä ihan omasta tahdostaan. Minun ei edes tarvinnut pakottaa häntä kameran taakse, vaan tietenkin olin innoissani opettamassa hänelle kameran käyttöä!

IMG_20201217_114643

Olin ihan tavallisella kävelyllä enkä ollut edes aikeissa ottaa kuvia, mutta silloin kun iskee inspiraatio niin ei kannata tukahduttaa sitä. Onneksi tuolla Kainuun puolella ei koko ajan kulje autoja tai muita ihmisiä ohi, niin kukaan ei päässyt ihmettelemään toimintaani tätä kuvaa ottaessani. Puhelin oli tuettuna satunnaiseen lumikokkareeseen tienpenkalla, hanska suojana ja itselaukaisin päällä. Tallustelin aikani puhelimen ja tuon kuvanottokohdan väliä, jotta saisin edes yhden onnistuneen otoksen. Puhelinkin kastui tässä rytäkässä sulaneesta lumesta, mutta onneksi se pelittää vieläkin ihan tavalliseen tapaan.

pulla4

Tämä kuvahan on selkeästi täysin lavastettu. Valitsin parhaiten onnistuneet puustit ja kaivoin kaapista puisen leikkuulaudan ja leivinliinan vain ja ainoastaan tätä kuvaa varten. Kuvanoton jälkeen ne löysivät tiensä taas suoraan kaappiin, ja korvapuustit kasasin vähän kätevämmin isolle lautaselle.

IMG-20210220-WA0004

En ollut vielä edes vaihtanut yövaatteita pois tai pedannut sänkyä tätä kuvaa ottaessani. Olin aamun ensimmäisellä luennolla ja en oikein jaksanut keskittyä, joten päädyin ottamaan kuvia kuunnellessani tiukkaa faktaa suomen kieliopista. Etäopiskelun hyötyjä, että samalla voi tehdä vaikka mitä, niin hyödyllistä kuin hyödytöntäkin!

IMG-20210318-WA0007 (3)

Viimeisenä on tämän hetken uusin julkaisuni Instagramissa. Tuskailin vaikka kuinka kauan sen kanssa, että saisin kukat kuvaan sopivasti muttei liikaa. Lisäksi en millään meinannut saada tarpeeksi itseäni miellyttävää kuvaa, joten kuvia kertyi aikamoinen määrä. Onnistuin myös kaatamaan kukkamaljakon kaikessa tohinassa, ja kesken kaiken jouduinkin pyyhkimään ympäri lattioita levinneitä vesiä. Eli ei yhtään niin rauhallista menoa kuin kuvasta voisi olettaa!

Yllättikö jokin tarinoista sinut? Mitä kaikkea sinä olet joutunut kokemaan hyvän kuvan eteen?

Lue myös nämä: 

Esittelyssä opiskelijahaalarit sekä haalarimerkit

6 vinkkiä inspiraatiopulasta selviämiseen

6 tapaa rentoutua ja viettää omaa aikaa 

Seuraa myös Instagramissa siniriekki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti