18.3.2021

Esittelyssä opiskelijahaalarit sekä haalarimerkit

Viimeinkin minäkin olen saanut opiskelijahaalarit! Aikansa piti niitäkin odottaa, mutta oli se kyllä kaiken arvoista. Merkkikokoelmaa ehti hyvin kartuttaa ja ompelun makuun pääsi heti oikein urakalla, kun haalarit hyppysiinsä sai.

Suomen kielen opiskelijoiden haalarit Jyväskylässä ovat tummansiniset, ja sävy on mielestäni todella kiva. Tietenkin tummansininen sopii suomen kieleen loistavasti, ja lisäksi sävy on sopivan ''neutraali'', että se on melkein kaikkien mieleen. Tässä postauksessa esittelen haalarit sekä erityisesti keräämäni merkit kuvien kera. Merkit sisältävät puujalkavitsejä sekä kaksimielistä läppää, joten niihin kannattaa varautua nyt! Yltääkö jokin näistä merkeistä sinun lemppariksesi?

haalarit2 haalarit3haalarit4

haalarit5 haalarit6 haalarit7 haalarit8 haalarit9 haalarit10 haalarit11

Merkkejä olen hankkinut Merkatusta sekä oman ainejärjestömme kautta. On ihan parasta selailla erilaisia merkkejä sekä pohtia, mikä niistä iskee omaan makuun eniten ja minkä haluaa haalariinkin kiinnittää. Joku roti täytyy näidenkin kanssa pitää, koska merkkejä on kuitenkin niin monta vuotta aikaa kerätä ja kaikkien pitää mahtua haalariin. Seuraavaksi jäänkin vain odottelemaan erilaisia haalaribileitä!

haalarit1

Minkä väriset haalarit sinulla on tai oli, mikäli semmoiset olet saanut? 

Lue myös nämä:

Miten maalainen asettuu Jyväskylään?

6 unelmaani sekä kuinka ne ovat muuttuneet vuodesta 2017

Mitä kesä kesätoimittajana opetti?

Seuraa myös Instagramissa siniriekki.

10 kommenttia:

  1. Aika yleistä nähtävästi tuo suomen kielen opiskelijoiden sinihaalarisuus, UEF:illa Täkyllä on myös samanväriset!

    Meidän haalarit on tummanharmaat ja siihen liittyy urbaani legenda siitä, että meidän ainejärjestön ollessa haalariton joku alkoi käyttämään omia harmaita hitsaushaalareitaan :D Ja siitä sitten alkoi Nefan harmaa haalarikausi. Oli ihan hauska törmätä joskus yliopiston kirjastolla vanhempaan opiskelijaan, joka ei tiennyt että meillä on jo "oikeat" haalarit (meillä on siis melko uusi, 30v ainejärjestö).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sininen ja suomen kieli sopii kyllä ihan loistavasti yhteen! Oi vitsi, tummanharmaa on kans todella kiva sävy *.* Ihan mahtavaa, että haalareihin liittyy teillä tollanen tarina, sitä on aina hauska sitten kertoa fukseille :D

      Poista
  2. Meillä on yhteiset haalarit kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden kanssa ja niissä yhdistyy molempien värit: edestä tummanvihreät (Siula eli suomen kielen opiskelijat ja sugrit) ja takaa musta (Putkinotko eli kot. kirjallisuus). Musta meidän haalarit on ihanan erikoiset ja merkkejä oli alkuun ihan parasta keräillä, mutta eipä niille juuri ole ollut käyttöä. Viimeksi haalarit ovat osuneet päälle ehkä kaksi vuotta sitten vappuna 😂 vähän harmi, että käyttö on jäänyt vähälle, mutta enpä mä toisaalta kaipaa minnekään, mihin haalareihin sonnustautuisin.

    Sanna / pancakepalace.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu miten kiva, enpä ookaan ennen kuullut kaksivärisistä haalareista :o Oho, sulla onkin aikaa viime haalarienkäyttökerrasta! Mutta totta, jos ei ole hinkua haalaribileisiin niin eihän se sitten haittaakaan :)

      Poista
    2. Joo en ole itsekään tietoinen, että kellään muulla olis kaksiväriset, ainakaan tällä tyylillä! Mutta tosiaan mua ennen aloittaneilla suomen kielen opiskelijoilla on vielä ihan vaan vihreät haalarit :)

      Poista
    3. Sä sait onneksi ne kivemman ratkaisun haalarit! :D

      Poista
  3. Mulla on oranssit haalarit! Kaikki eivät räikeästä väristä pidä, mutta musta se on suorastaan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi väri ainakin huomataan helposti! Kiva että tykkäät siitä <3

      Poista
  4. Mä rokkasin viisi vuotta mustia haalareita! Oli kyllä erittäin jees ku sopi kaiken kanssa! Merkkejä kerty kyllä melkonen kasa kun olin opiskelujen aikana töissä yrityksessä, joka ylläpitää haalarimerkkien verkkokauppaa ja järjestää opiskelija bileitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, musta sopii todella moneen! Oho, tuossa varmasti kerkesi merkki jos parikin kertyä varastoihin :D

      Poista