2.5.2021

Huhtikuun luetut kirjat

Hyvää toukokuun toista päivää! Toivottavasti sinullakin oli mukava vappu! Täällä vappu kului piknikkien, ulkona seikkailun, sushin teon sekä munkkien ja siman nauttimisen parissa. Huomenna koittaa taas paluu arkeen, mutta onneksi tämä sunnuntai on ollut mukavan rento välipäivä.

Huhtikuussa ehdin lukea kaksi kirjaa, jotka esittelenkin seuraavaksi.

huhtikuunluetut1

Antti Holma - Kaikki elämästä(ni)

Kirjassa Antti Holma kertoo humoristisella otteella omia huomioitaan elämästä. Kirjassa käsitellään muun muassa itsetutkiskelua, kelpaamattomuden tunteita, pieneltä paikkakunnalta maailmalle ponnistamista ja monia muita aiheita.

Ensimmäisen luvun jälkeen ihmettelin, että minkälaiseen kirjaan olen oikein tarttunut. Tämän jälkeen kirja kuitenkin alkoi avautua enemmmän, ja Holman kirjoittamistyyli todellakin testaa lukijaa. Asioista puhutaan rehellisesti ja ainakaan paljoa kaunistelematta, ja loppua kohden kirja vain paranee.

IMG_20210430_161553

Jen Calonita - Jäätynyt sydän

Kirja pohjautuu Frozen-elokuvaan. Kannen kysymys kertookin jo kaiken oleellisen: mitä jos Anna ja Elsa eivät tuntisikaan toisiaan? Anna kasvaa pienessä kylässä kahden leipurin lapsena, kun taas Elsa on yksinäinen tuleva kuningatar. Tragedian seurauksena he alkavat etsiä vastauksia avoimiin kysymyksiin. Löytävätkö he toistensa luo?

Kirja oli hyvin mielenkiintoinen juoneltaan, enkä ole aiemmin vastaavanlaisia lukenutkaan. Minusta kuitenkin tuntui, että kun kirja on kirjoitettu elokuvasta, ei kirja yllä samalle tasolle. Esimerkiksi joitain asioita olisi varmasti kuvailtu paljon paremmin, mikäli kirja olisi ollut ennen elokuvaa. Nyt moni kohtaus sekä asia kuvailtiin mielestäni mahdollisimman pikaisesti, jotta tarinassa päästäisiin eteenpäin. Olisin kaivannut vielä maailailevampaa otetta kuvailuun, mutta kuten sanottua, juoni sekä koko idea on mielenkiintoinen. Frozen-fanille tämä kirja on hyvin suurella todennäköisyydellä mieluisa.

Herättikö jompi kumpi näistä kirjoista mielenkiintosi?

Lue myös nämä:

Tämän hetken suosikit x 9

Pohdinnassa tuntematon tulevaisuus 

Kummallisia unia x 6

Seuraa myös Instagramissa siniriekki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti