28.2.2017

Helmikuun luetut kirjat

Moi!

Koska luen joka kuukausi ainakin pari kirjaa, ajattelin aloittaa kirjoihin liittyvän postaussarjan. Ideana olisi, että jokaisen kuukauden lopussa esittelisin sen kuukauden aikana lukemani kirjat. Helmikuun kirjoista on hyvä aloittaa.

Linnea Parkkonen -112 vihaan itseäni

Helmikuun ensimmäinen luettu kirja oli Linnea Parkkosen kirja, jossa päähenkilö Lilli sairastaa syömishäiriötä. Kirjan avulla pääsi hyvin sisälle syömishäiriöisen ajatuksiin mutta varsinkin Lillin ja hänen siskonsa käymät keskustelut tuntuivat väkinäisiltä ja epäaidoilta. Niitä lukiessa tuntui ettei kukaan oikeasti sano tai puhu noin. Muuten kirja oli oikein hyvä, vähän rankempaa luettavaa.

Sophie Kinsella - Soitellaan, soitellaan


Parissa blogissa olen nähnyt hehkutettavan Sophie Kinsellan kirjoja, joten toki minullakin piti saada yksi hänen kirjoistaan lukea. Valitsin Soitellaan, soitellaan -kirjan, sillä se tuntui takakannen perusteella kiinnostavimmalta. Päähenkilö Poppy on menossa naimisiin huippufiksun miehen kanssa. Polttareissaan hänen puhelimensa varastetaan ja hän löytää roskiksesta sen tilalle uuden puhelimen. Puhelimen oikea omistaja on Sam, liikemies. Puhelimen avulla näiden kahden välille muodostuu ystävyyssuhde ja ehkä jotain vähän muutakin...

    Kirjassa tapahtui paljon kaikkea, joten sen sisältö oli vaikea tiivistää. Suosittelen siis lukemaan kyseisen kirjan. Minulle ei ainakaan tullut tylsää sitä lukiessa, koska koko ajan tapahtui jotain ja Poppyn toilailuja oli mahtava seurata.



Victoria Aveyard - Punainen kuningatar


En yleensä lue paljoa fantasiakirjoja mutta nyt yhdellä kirjastoreissulla mukaani tarttui peräti kaksi fantasiakirjaa. Punainen kuningatar oli niistä ensimmäinen. Kirjassa ihmiskunta on jaettu kahteen ryhmään verensä värin mukaan, punaisiin ja hopeisiin. Hopeat ovat ylempi luokka, punaiset alempi. Hopeilla on erilaisia kykyjä, kuten esimerkiksi veden tai metallin hallintakyky. Kirjan päähenkilö on Mare Barrow ja hän on punainen. Kirjassa kuitenkin paljastuu, että hänellä on oma, kuolettava kykynsä, joka ajaa hänet vaarallisiin tilanteisiin. Tässäkin tapahtui koko ajan jotakin ja siinä oli tosi hyviä juonenkäänteitä, jotka pitivät mielenkiintoa yllä loppuun asti.

Michelle Harrison - 13 lahjaa

 Toinen mukaani lähtenyt kirja oli 13 lahjaa, josta olin myös lukenut parista blogista. Päähenkilö Tanya on koko ikänsä nähnyt keijuja ja muita olentoja. Hänen äitinsä lähettää Tanyan kesäksi isoäitinsä luo, joka asuu suuressa kartanossa. Siellä hän joutuu mukaan jännittävään  ja vaaralliseen seikkailuun. Kirja oli oikeasti hyvin jännittävä mutta se tuntui välillä vähän lapselliselta omaan makuuni, olihan päähenkilö nyt kuitenkin 13 -vuotias. Kirja oli nopealukuinen ja se on sarjan aloitusosa, joten seuraavalla kerralla kirjastoon mennessäni tiedän ainakin pari kirjaa, mitä aion lainata.

Tässä olivat tältä erää kaikki luetut kirjat mutta otetaan vielä bonusosio: helmikuun kesken jätetty kirja.

Jessica Schiefauer - Ester & Isak


Jätän hyvin harvoin kirjoja kesken mutta parin kappaleen jälkeen kiinnostus ja into ei ollut vieläkään noussut kirjaa kohtaan, joten jätin sen suosiolla kesken. Heti alumetreillä kirjan henkilöt polttelivat tupakkaa ja kirjoitustyyli oli jotenkin ''tunkkainen'' että se ei kauheasti mielenkiintoa herättänyt. En ole sellaisten kirjojen ystävä, joissa tupakka on suuressa roolissa ja se mainitaan heti ensimmäisellä sivulla. En tiedä mistä se johtuu mutta ei, ei vaan ei... Schiefauer on voittanut Ruotsissa kaksi kirjallisuuspalkintoa, joten odotukset kirjaa kohtaan olivat kovat. Ehkä kirjaa ei vain oltu tarkoitettu minulle.

Herättikö jokin kirjoista mielenkiintosi?

22 kommenttia:

  1. Jee tämmöset postaukset on niin kivoja, koska mää oon hirvee lukutoukka niin jos löytäisin tätäki kautta jotain uutta luettavaa! :-D ihanaa jos ja kun teet jatkossaki tän tyyppisiä postauksia, mää luen näitä ainaki tosi mielelläni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että postaus tuntui kiinnostavalta! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Mielenkiintosia kirjoja :-) Täytys ottaa itteensä niskasta kii ja marssia kirjastoon lainaa joku hyvä kirja :D

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä, lukeminen on mukava ja halpa harrastus :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Itsekin ahmaisen päivässä helposti kirjan tai pari, harmittaa kun nykyisin en enää tahdo löytää hyviä itseäni miellyttäviä kirjasarjoja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylläpäs saat luettua nopeasti, minulla menee yleensä noin viikko yhteen kirjaan. Tietenkin kun nuorempana luki Goosebumpsia ja Lizzie McGuirea, niin sellaisia sai luettua monta päivässä :D Toivottavasti löytäisit itsellesi sopivia kirjoja!

      Poista
  4. Kiva postaus tämä! :) kirjasuosituksia on aina mukava saada!

    VastaaPoista
  5. Muhun ei ole lukutoukka pahemmin purrut, mutta kyllä näihin kirjoihin mielenkiinto heräsi. Kivasti kirjoitettu postaus! 😍

    VastaaPoista
  6. Tuota kyseistä Sophie Kinsellan kirjaa en oo lukenut, vaikka muita hänen teoksiaan olenkin kahlannut läpi ja tykkään kovasti :) Tosi kiva postaus - tällaisena kirjaintoilijana löytää uusia kirjoja lukulistalle kyllä!

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit uusia kirjoja :) Kiitos kehuista!

      Poista
  7. Tosi hyviä kirjoja kaikki, olen tainnut jokaisen lukea jossakin kohtaa elämääni! Sophie Kinsellan kirjat on aivan mahtavia, suosittelen erityisesti lukemaan Himoshoppaaja-sarjan, mutta vielä enemmän kirjan nimeltä Kevytkenkäinen kummitus. Aivan loistava kirja, suosikkini jo useiden vuosien ajalta! Sitä jaksaa lukea ja kuunnella uudelleen ja uudelleen, sillä alunperin sain sen äänikirjana vuoden 2014 jouluna ja vaikka siitä kuinka osaisi kaikki vuorosanat ulkoa, se kirja jaksaa totisesti aina yllättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä olivatkin! Kiitos vinkeistä, niitä on mukava saada. Kevytkenkäinen kummitus kuulostaa myös takakannen perusteella kiinnostavalta, pitääpä lainata se jossain vaiheessa :)

      Poista
  8. Mulla on Linnea Parkkosen kirja kirjahyllyssä odottamassa lukemista. Kirjan aihe vaikuttaa todella kiinnostavalta, jotenkin tällaiset rankemmat aiheet kiehtovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä lukuhetkiä! Välillä onkin kivempi lukea jotain muutakin kuin pullamössöhöttöä :D

      Poista
  9. Pitää ottaakin tästä lukuvinkkejä! Olen itse innostunut nyt jälleen kirjoista monen vuoden tauon jälkeen ja olenkin muutaman kerran kirjastossa käynyt. Heti löytyi ehdottomat suosikit ja yksi sarjakin kolahti todella hyvin. Nyt siitä jo menossa viimeinen kirja enkä todellakaan halua aloittaa sitä, koska en halua sarjan loppuvan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että löytyi kiinnostavia kirjoja ja että olet löytänyt lukuintosi! Lukeminen on vain niin mahtavaa :) Sarjan loppuminen on aina ihan kauheaa. Mikähän sarja sinulla mahtaa olla nyt loppumassa?

      Poista
    2. Niinpä! Voi, että kun en nyt ulkoa muistanut eikä kirjat matkassa mukana ole... Mutta onneksi kirjaston nettisivuilta pääsin katsomaan kirjani ja kyseessä on siis Kerstin Gierin Unien kirjat :) Hieman erikoinen sarja vain, mutta itse kyllä tykkäsin ja kovasti!

      Poista
    3. Uu hei mäki oon lukenu ihme kyllä saman sarjan vähän aikaa sitten, vaikka en ole ennen fantasiasta oikeastaan välittänyt! Se oli kyllä hyvä :)

      Poista