27.5.2017

Kasvissosekeitto

Moi!

Kasvissosekeitto on minulle sellainen ruoka, jota teen yleensä aina koeviikolla. Käytän sen tekemiseen aina yhtä tiettyä helppoa ja hyvää reseptiä, jota voi jokainen muunnella oman maun mukaan esimerkiksi kokeilemalla erilaisia kasviksia. 


Kasvissosekeittoon tarvitset: 

3 perunaa
3 porkkanaa
1-2 sipulia
oman maun mukaan valkosipulinkynsiä
suolaa
pippuria
1 purkki ruokakermaa

Tästä ohjeesta tulee keittoa kahdelle henkilölle. 

Aloita keiton teko kuorimalla perunat ja porkkanat sekä pilkkomalla ne. Laita ne kattilaan ja laita kattilaan vettä. Itse laitan vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät veden alle. Laita kattila kiehumaan ja kuori ja pilko sekaan sipulit sekä valkosipulinkynnet. Anna kasvisten kypsyä pehmeiksi. Heitä sekaan suolaa ja pippuria. Pippuria laitan paljon, sillä pidän sen tuomasta tulisuudesta. Kun kasvikset ovat pehmeitä, surauta ne soseeksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Kun ne ovat soseena, lisää mukaan ruokakerma ja sekoita. Sitten onkin jo valmista!

Itse tykkään syödä keiton raejuuston kanssa, ah niin hyvää! 


Pidätkö itse kasvissosekeitoista? Millä reseptillä sinä teet sen?

10 kommenttia:

  1. Itse olen aina tehnyt tuolla tavalla kasvissosekeiton, paras ohje ikinä! Ja ehdottomasti myös minun yhtä lempiruokaani, varsinkin tuon raejuuston kanssa ♥

    Hyvä, että jaoit tämän ohjeen niillekin, jotka eivät tätä tiedä! :)
    Ihana tuo kuva lopussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tästä tulee niin hyvää♥ Kiitos!

      Poista
  2. Itsekin teen useimmiten tällä samalla ohjeella kasvissosekeittoa, tulee kyllä superhyvää! :)

    VastaaPoista
  3. Kasvissosekeitto on aivan täydellistä, varsinkin raejuuston kanssa!

    VastaaPoista
  4. Ite tykkään laittaa myskikurpitsaa silloin kun sitä on saatavilla. Ihanan pehmeä maku, ah, niin hyvää! :))

    xoxo,
    www.riikkamarian.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en olekaan ikinä maistanut, kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
  5. Kasvissosekeitot on ihan parhaita, olen myöskin tehnyt niitä tällä samalla reseptillä! Ruokakerman voi myös korvata kaurakermalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotakin olisi kyllä kiva kokeilla! :)

      Poista