29.5.2017

Mitä olen oppinut lukiosta ensimmäisen vuoden aikana?



- Lue lukuläksyt. Yläasteella en lukenut lukuläksyjä oikeastaan ikinä eikä se vaikuttanut ainakaan huomattavasti koulunkäyntiin. Lukiossa olen kuitenkin kokenut olevani aika hukassa ilman lukuläksyjen lukemista, sillä yhden kurssin aikana opiskellaan niin paljon eri asioita ja melkein joka tunnilla siirrytään jo seuraavaan aiheeseen. Kiität itseäsi koeviikolla, kun olet jo jakson aikana opiskellut kunnolla!

- Lisää opettajan tekemiin muistiinpanoihin myös omia huomioitasi. Jos valmiissa muistiinpanoissa on esimerkiksi jokin käsite, jonka tarkoitusta et muista, etsi sen selitys kirjasta ja lisää muistiinpanoihin. Käsite jää myös mieleen paremmin.

- Pyhitä ilta rentoutumiselle ilman koulujuttuja. Itse heitän koulukirjat nurkkaan seitsemän aikoihin illalla, jonka jälkeen katson Salkkareita, Youtube-videoita ja luen kirjaa.

- Hemmottele itseäsi erityisesti koeviikolla. Koeviikko on hyvin rankkaa aikaa, sen sain huomata jo ensimmäisellä koeviikolla. Koko ajan kehossa on pieni stressitila päällä ja opiskelu pyörii mielessä. Osta vaikka jotain hyvää syömistä ja syö sitä samalla kun opiskelet tai tee ihan mitä tahansa, josta
 sinulle tulee hyvä mieli.
 
- Maailma ei kaadu, vaikka aina ei jaksaisi opiskella. Silloin tällöin kesken lukuläksyjen luvun huikkaan kämppikselle viereiseen huoneeseen: ''Ei jaksa lukee, lähetäänkö kauppaan?''. Pian molemmilla onkin kengät jalassa ja sitten ollaan valmiina lähtöön. Eikä sieltä kaupasta aina tarvitse ostaa mitään, kunhan vain pääsee tuulettamaan aivoja.


 Mitä sinä olet oppinut viimeisimmän kouluvuoden aikana?

8 kommenttia:

  1. Hyviä asioita! :) Itsekin olen huomannut lukuläksyjen merkityksen, lukiossa kun tosiaan on kova tahti koko ajan!

    VastaaPoista
  2. Maailma ei kaadu vaikka aina ei jaksais opiskella, siitä olen samaa mieltä, erityisesti! Joskus mulla loppuu inspiraatio lukemiseen, ja sitten, vaikka olisikin lukenut hyvin, niin alkaa rähjäämään itselleen. Siihen sitten auttaa tuon lauseen sanominen itselleen!
    Loistavia kohtia kyllä, hyviä kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä maailma pyörii vaikka joku kappale jäisikin lukematta :D Kiitos!

      Poista
  3. Samoja asia itelläkin! Niiden noudattaminen on sitten eri asia. :D

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen! Itse opin vasta vuoden viimeisissä kokeissa asian, joka helpotti elämääni suunnattomasti ja se oli se, että minun ei tarvitse lukea ihan paniikissa jokaiseen kokeeseen ja stressata ihan älyttömästi, ne numerot pysyvät samana vähemmälläkin lukemisella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ensi vuosi on toivottavasti helpompi näiden ohjeiden avulla! Tuo on kyllä hyvä oivallus, helpottaa elämää ja kokeisiin lukua varmasti :)

      Poista