Helmikuun luetut kirjat

Moi!

Koska luen joka kuukausi ainakin pari kirjaa, ajattelin aloittaa kirjoihin liittyvän postaussarjan. Ideana olisi, että jokaisen kuukauden lopussa esittelisin sen kuukauden aikana lukemani kirjat. Helmikuun kirjoista on hyvä aloittaa.

Linnea Parkkonen -112 vihaan itseäni

Helmikuun ensimmäinen luettu kirja oli Linnea Parkkosen kirja, jossa päähenkilö Lilli sairastaa syömishäiriötä. Kirjan avulla pääsi hyvin sisälle syömishäiriöisen ajatuksiin mutta varsinkin Lillin ja hänen siskonsa käymät keskustelut tuntuivat väkinäisiltä ja epäaidoilta. Niitä lukiessa tuntui ettei kukaan oikeasti sano tai puhu noin. Muuten kirja oli oikein hyvä, vähän rankempaa luettavaa.

Sophie Kinsella - Soitellaan, soitellaan

Parissa blogissa olen nähnyt hehkutettavan Sophie Kinsellan kirjoja, joten toki minullakin piti saada yksi hänen kirjoistaan lukea. Valitsin Soitellaan, soitellaan -kirjan, sillä se tuntui takakannen perusteella kiinnostavimmalta. Päähenkilö Poppy on menossa naimisiin huippufiksun miehen kanssa. Polttareissaan hänen puhelimensa varastetaan ja hän löytää roskiksesta sen tilalle uuden puhelimen. Puhelimen oikea omistaja on Sam, liikemies. Puhelimen avulla näiden kahden välille muodostuu ystävyyssuhde ja ehkä jotain vähän muutakin...

    Kirjassa tapahtui paljon kaikkea, joten sen sisältö oli vaikea tiivistää. Suosittelen siis lukemaan kyseisen kirjan. Minulle ei ainakaan tullut tylsää sitä lukiessa, koska koko ajan tapahtui jotain ja Poppyn toilailuja oli mahtava seurata.

Victoria Aveyard - Punainen kuningatar


En yleensä lue paljoa fantasiakirjoja mutta nyt yhdellä kirjastoreissulla mukaani tarttui peräti kaksi fantasiakirjaa. Punainen kuningatar oli niistä ensimmäinen. Kirjassa ihmiskunta on jaettu kahteen ryhmään verensä värin mukaan, punaisiin ja hopeisiin. Hopeat ovat ylempi luokka, punaiset alempi. Hopeilla on erilaisia kykyjä, kuten esimerkiksi veden tai metallin hallintakyky. Kirjan päähenkilö on Mare Barrow ja hän on punainen. Kirjassa kuitenkin paljastuu, että hänellä on oma, kuolettava kykynsä, joka ajaa hänet vaarallisiin tilanteisiin. Tässäkin tapahtui koko ajan jotakin ja siinä oli tosi hyviä juonenkäänteitä, jotka pitivät mielenkiintoa yllä loppuun asti.

Michelle Harrison - 13 lahjaa

 Toinen mukaani lähtenyt kirja oli 13 lahjaa, josta olin myös lukenut parista blogista. Päähenkilö Tanya on koko ikänsä nähnyt keijuja ja muita olentoja. Hänen äitinsä lähettää Tanyan kesäksi isoäitinsä luo, joka asuu suuressa kartanossa. Siellä hän joutuu mukaan jännittävään  ja vaaralliseen seikkailuun. Kirja oli oikeasti hyvin jännittävä mutta se tuntui välillä vähän lapselliselta omaan makuuni, olihan päähenkilö nyt kuitenkin 13 -vuotias. Kirja oli nopealukuinen ja se on sarjan aloitusosa, joten seuraavalla kerralla kirjastoon mennessäni tiedän ainakin pari kirjaa, mitä aion lainata.

Tässä olivat tältä erää kaikki luetut kirjat mutta otetaan vielä bonusosio: helmikuun kesken jätetty kirja.

Jessica Schiefauer - Ester & Isak


Jätän hyvin harvoin kirjoja kesken mutta parin kappaleen jälkeen kiinnostus ja into ei ollut vieläkään noussut kirjaa kohtaan, joten jätin sen suosiolla kesken. Heti alumetreillä kirjan henkilöt polttelivat tupakkaa ja kirjoitustyyli oli jotenkin ''tunkkainen'' että se ei kauheasti mielenkiintoa herättänyt. En ole sellaisten kirjojen ystävä, joissa tupakka on suuressa roolissa ja se mainitaan heti ensimmäisellä sivulla. En tiedä mistä se johtuu mutta ei, ei vaan ei... Schiefauer on voittanut Ruotsissa kaksi kirjallisuuspalkintoa, joten odotukset kirjaa kohtaan olivat kovat. Ehkä kirjaa ei vain oltu tarkoitettu minulle.

Herättikö jokin kirjoista mielenkiintosi?

Asioita, jotka olisin halunnut jonkun kertovan minulle, kun olin nuorempi

  
''Sinusta ei koskaan tule prinsessaa eikä ballerinaa.''

''Et pääse siihen Pikku kakkosen ihanaan ohjelmaan, jossa lapset ratkaisivat kaikenlaisia arvoituksia.''

 ''Sinä tulet muuttamaan pois kotoa. Valmistaudu.''

''Sinulle tulee astma.''

''Sinun ei tarvitse tykätä mustasta vain sen takia, että muutkin tykkäävät.''

''Olit aivan oikeassa, kahdeksanvuotiaan kuuluu vielä leikkiä.''

 

''Älä huoli, isompana sinä pystyt nukkumaan omassa huoneessasi yksin.'' 

''Ei se viidennen luokan terveystarkastus ole oikeasti niin paha, mitä kaikki väittävät.''

''Pääset käymään lempiartistisi keikoilla.''

''Sinä tulet saamaan ne kauan haluamasi silmälasit.''

''Sinä saat oikeita ystäviä.''

''Opit rakastamaan hiuksiasi ja elämään korviesi kanssa.''

''Sinusta tulee täti.''

Toisaalta on ihan hyvä, että joitain näistä asioista kukaan ei kertonut minulle. Silloin olisi saanut koko ajan elää miettien, milloin minulle käy näin tai ei olisi ollut mitään, mistä unelmoida. Osan hyvistä asioista olisin kuitenkin mielelläni halunnut tietää silloin, kun huoli niistä oli suurimmillaan.

 Mitä asioita sinä olisit halunnut jonkun kertovan sinulle?

Ps. Blogin laidassa taas kysely, käykäähän vastailemassa! (ei näy mobiiliversiossa)

En osaa mutta ei se kyllä haittaakaan

Moi!

Eikö sinustakin tunnu joskus pahalta, kun et osaa samaa asiaa minkä joku muu ihminen osaa? Se näyttää niin helpolta toisen tekemänä mutta kun itse yrittää, ei vain onnistu tai osaa alkuunkaan.

Ihan jokaisella ihmisellä on omat heikkoutensa joissain taidoissa, vaikka joskus voi kokea olevansa yksin omien heikkouksiensa kanssa. Esimerkiksi minä en osaa luistella  enkä ole oikein sanavalmis. Ilman näitä taitoja olen kuitenkin pärjännyt, vaikka ne tulevat aina välillä vastaan esimerkiksi liikuntatunneilla tai silloin, kun pitäisi keksiä nopeasti hyvä vastaväite.

  Heikkouksien vastapainona ovat taidot, joita varmasti jokaisella on. Niiden taitojen ei tarvitse olla erityisiä vaan ne voivat olla ihan arkipäiväisiä asioita. Joku voi olla hyvä leipomaan maukkaita sämpylöitä ja toinen osaa ostaa aina synttärilahjaksi juuri saajan näköisen lahjan. Omiksi erityistaidoikseni voisin sanoa kirjoittamisen ja kuuntelemisen. Kirjoittamisesta olen aina pitänyt mutta kuuntelemista en itse ajatellut ennen kuin ystäväni mainitsi minun osaavan sen. Muistakaa sanoa ystävillenne, missä he ovat hyviä. He eivät ehkä ole itse tulleet ajatelleeksi, mitä kaikkea osaavatkaan.

On  mahtavaa, että meillä jokaisella on omat erityistaitomme ja -heikkoutemme. Niiden avulla erotumme muista ihmisistä ja jäämme mieleen. Heikkouksia ei myöskään pitäisi sanoa puutteiksi, sillä sitä ne eivät ole. Meistä ei puutu mitään, mitä meissä kuuluisi olla, vaan kaikki tarvitsemamme on valmiiksi annettu. Tätä ajatusta oli vaikea pukea sanoiksi, mutta toivottavasti saitte siitä silti kiinni. Muistakaa kiinnittää enemmän huomiota taitoihinne kuin heikkouksiinne, sillä siitä on paljon enemmän hyötyä. 

Mitä taitoja sinulla on?

Lopulta vain seisomme siinä ja odotamme

Miksi katsot minua tuolla ilmeellä?

Silmäsi siristyvät viiruiksi aivan kuten kaunis suusi. Otsaasi kohoaa muutama vihainen ryppy ja kätesi ovat painuneet tiukkaan nyrkkiin. En tiedä mitä tehdä. En uskalla hymyillä, en nostaa kättä tervehdykseen tai edes liikauttaa painoa jalalta toiselle. Odotan liikettäsi, edes jotain pientä merkkiä, joka viestisi hetken olevan ohi. Ehkä sinä odotat samaa merkkiä minulta. Sitä en voi kuitenkaan sinulle antaa.

         Ajatukseni siirtyvät siihen aikaan, kun lumi vielä peitti maan ja narskui kuuluvasti askeltemme alla. Pienet lumihippuset sulivat naamallemme, käsillemme ja reisillemme. Osoitin sinulle jonkun rakentamaa lumihevosta. Sille oli taiteiltu neljä tukevaa jalkaa ja tummat silmät pikkukivistä. Naurahdit ja katsoit minua. Minä katsoin sinua. Suljin silmäni ja odotin.

      
             Istuimme huoneessasi käsissämme kuppi kuumaa teetä. Hypistelin kuppia kohmeisilla käsilläni ja tunsin niiden lämpiävän hitaasti mutta varmasti. Sinä et koskenut juomaasi. Kysyin syytä mutta kohautit vain harteitasi. Hymähdin ja ojennuin laittamaan oman kuppini pöydälle. Otit kiinni kädestäni ja työnsit sen takaisin syliini. Vetäessäsi kättäsi takaisin otin sinusta äkkiä kiinni ja vedin kiinni minuun: ’’Ole hetki siinä’’.

            Nukkuessamme otit minut kainaloosi ja mutisit söpöjä korvaani. Kylmät väreet laskeutuivat niskaani pitkin selkään kuiskiessasi hiljaa kauniita sanoja. Minä en osannut sanoa sinulle samoin, etsiä toinen toistaan ihanimpia sanoja pääni sisäisestä sanakirjasta. Niinpä tyydyin vain kuuntelemaan ja toivomaan, että tiesit mitä minä ajattelin.

      Nurmen alkaessa vihertää ja perhosten verrytellessä siipiään sinäkin taisit kasvattaa itsellesi siivet. 

            Et antanut minun ottaa sinusta kiinni. Kävellessäni luoksesi olit jo karannut saapuessani paikalle. Kaverisi selittivät milloin mitäkin selityksiä käytöksellesi mutta en minä niitä uskonut. Miksi olisinkaan, kyllähän minä tunsin että sinulla oli paljon parempi syy. Tiesin, että olisit kertonut minulle kaiken. Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin toisin.

             Kului kesä ja koko sen ajan ajattelin vain sinua.  Auringon paistaessa ajattelin lämmintä ihoasi, ukkostaessa ja sateen ropistessa kattoon toivoin sinun olevan vierelläni. Vilaustakaan sinusta ei näkynyt ja loppukesästä en jaksanut enää edes etsiä sinua väkijoukosta. Pelkäsin ja odotin syksyä, mitä jos et olisikaan silloin palannut.

          Tänään, seistessäni tässä pihalla, näen sinut taas pitkästä aikaa. Tällä kertaa et luiki pakoon mutta katsot vieläkin minua tuolla ilmeellä. Lopeta. Kuuletko, tee jotain äläkä vain seiso siinä. En saa sanoja ulos suustani. Päätän olla sanomatta mitään vaan teen. Otan ensimmäisen askeleen sinua kohti. Sitten toisen. Kolmannen. Lopulta olen aivan edessäsi etkä ole vieläkään liuennut paikalta. 

         Sitten toimin.

         Ei, en nouse varpailleni ja suutele sinua, vaikka mieleni tekeekin. Kiedon käteni ympärillesi ja painun sinua vasten. Tunnen vartalosi jäykistyvän kuin jousi. Sitten kätesi kiertyvät varovasti minunkin ympärilleni. Tunnen, kuinka rentoudut ja painat otsasi päälakeani vasten. Lopulta vain seisomme siinä ja odotamme.

       Ehkä sinua vain pelotti.