Viime aikoina ihmisten syömiset ja ruokavalio ovat olleet kova puheenaihe. Tämän innoittamana ajattelin avata oma ruokavaliotani sekä ottaa kantaa siihen.
Otetaan alkuun yleisesti pari sanaa omista syömisistäni. Olen vähentänyt maitotuotteiden käyttöä ja ne ovatkin ainoa ruoan osa-alue, jonka käyttöä rajoitan. En siis osta itse maitoa, juustoa enkä maitoon tehtyjä jogurtteja, margariinia tai esimerkiksi rahkoja. Mutta kuten sanoin, olen vain vähentänyt niiden käyttöä, en kokonaan lopettanut. Käytän edelleen kermaviiliä dipin tekoon ja syön fetajuustoa, jos sitä on salaatissa. Käytän myös normaalia maitoa kahvissa esimerkiksi kyläillessä jonkun luona, mutta kuten sanottua, en itse sitä osta.
Miksi sitten tein tällaisen valinnan? Ihan vain sen takia, koska minä en
tarvitse niin paljoa maitotuotteita. Soijajogurtti on aivan yhtä hyvää kuin maitoon tehty ja kauramaidon kanssa kahvi on jopa parempaa. Ja kun kerta margariinia saa myös maidottomana ja sekin maistuu hyvältä, niin sitten ostan sitä. Vaikka itse teen näin, se ei tarkoita, että muidenkin pitäisi. Jos minä pärjään ilman maitotuotteita, se ei tarkoita, että muutkin pärjäävät. Joku voi pitää kahvista enemmän normaalin maidon kanssa kuin kauramaidon, jolloin hän saa käyttää normaalia maitoa.
Tästähän voi herätä kysymys, että miten sitten kalsiumin saannin laita? Mistä saan sen, kun en käytä enää paljoa maitotuotteita? On totta, että maidossa on paljon kalsiumia, mutta kalsiumia on myös muissa ruoka-aineissa, esimerkiksi manteleissa ja parsakaalissa. Lisäksi kauramaito- ja soijajogurttituotteisiin on yleensä lisätty kalsiumia, joten ne ovat yhtä hyviä kalsiuminlähteitä kuin maitotuotteet. Koska haluan kuitenkin olla varma riittävästä kalsiuminsaannista, syön sitä myös purkista.
Muita erikoisuuksia omassa ruokavaliossani ei ole, eikä tämä maidon kanssa vekslaaminen ole sekään mitenkään erikoista. Jääkaapissani on vain vähän erilaisempia tuotteita, kuin maitoa käyttävillä.
Tästä pääsemmekin sitten ihan oikeaan ruokaan. Kuten jo mainittu, en ole vegaani enkä kasvissyöjä, vaan syön sitä mikä on hyvää. Lukiossani on kaikille muille ruuille paitsi kalaruuille kasvisvaihtoehto ja minä syön sitä kasvisruokaa, jos se on parempaa kuin tarjolla oleva liharuoka. Kasvisruokaan on yleensä käytetty enemmän mausteita, jolloin se maistuu paremmalta kuin lihaversio. Esimerkiksi omasta mielestäni koulun kasvispullat ovat parempia kuin lihapullat, joten miksi ihmeessä söisin lihaversiota, kun kerta kasvisversio maistuu paremmalta ja sitä on saatavilla?
Vaikka syön sen mukaan, mikä maistuu omasta mielestäni parhaimmalta, jotkut kokevat heti ongelmaksi, jos se omasta mielestäni paremmalta maistuva ruoka on kasvisruokaa. Aivan kuin kasvisruoka lautasella olisi heti hyökkäys liharuokaa syövää kohtaan. En
(toivottavasti kenenkään mielestä) tuputa näitä kasvsruokia ihan kuten en tuputa liharuokaakaan kenellekään silloin kun sitä syön. Olen kuullut pari kertaa kommenttia siitä, kun syönkin ruuasta kasvisversiota, esimerkiksi ''
mikä vegaani sinä oikein olet?'' ja
''tuo on niitä tämän päivän villityksiä''. En ole vegaani enkä valitse ruokaani villityksien takia, vaan ihan sen mukaan, mikä on omasta mielestäni parempaa.
Pidän nuotiomakkarasta, kebab-jauheliha-pepperoni-pizzasta sekä tortilloista tex mex -jauhelihalla. Pidän myös bataatti-linssikeitosta, juures-linssipastasta sekä kasvispullista. Toisalta vihaan kasvispihvejä sekä maksalaatikkoa. Sekä liha- että kasvisruoissa on ne ruuat, joista en pidä. Maksalaatikkopäivänä voin syödä parempaa ohrapaistosta ja kasvispihvipäivänä jauhelihapihvejä.
Yleensä vegaanien ja kasvissyöjien sanotaan olevan niitä, jotka valittavat lihansyöjille, mutta ihan yhtä hyvin myös lihaa syövät voivat olla niitä valittavia osapuolia. Minä aion jatkossakin syödä sitä, mikä on omasta mielestäni parempaa muiden mielipiteistä välittämättä. Sinä saat syödä juuri kuten haluat. Annathan muidenkin?
Mitä ajatuksia teksti herätti sinussa?