31.12.2019

Vuoden 2019 Instagram-kuvien TOP 9

Hei, täällä ollaan taas! Kuten osa tietääkin, Stoori eli aiempi blogialustani lopetetaan ensi kevään aikana, joten päätin siirtyä takaisin tänne Bloggeriin. Pidin kovasti Wordpressistä alustana, mutta sen ilmaisversio ei oikein palvellut tarpeitani. Tämän vuoden aikaiset postaukset, mitkä blogi vietti Stoorin puolella, eivät ainakaan toistaiseksi siirry tänne, sillä koko yönkään mittaisen lataamisen jälkeen varmuuskopio ei millään suostu latautumaan. Harmittaahan tämä kovasti, mutta jatkan ongelman kimpussa ja ehkä postaukset jossain vaiheessa tulevat tännekin.

En kuitenkaan millään malttanut olemaan bloggaamatta, joten tässä postauksessa paljastan, mitkä olivat tämän vuoden tykätyimmät instakuvani sekä hieman taustaa niiden takaa.


LRM_EXPORT_1539156662378635_20191231_092604411

1. ''Look deep into nature, and then you will understand everything better.''

 Oli täysi yllätys, että tämä maisemakuva ylsi vuoden tykätyimmäksi kuvaksi. Kuvan otin rauhalliselta kävelylenkillä alkuvuodesta, jolloin oli aivan ihana sää. Kyllä Suomen luonto on niin nätti!

LRM_EXPORT_1539232832258918_20191231_092720580


2. Penkkaripäivä on kyllä edelleen yksi parhaimmista päivistä, mitä minulla on ikinä ollut! Rekka-ajelu oli niin hauska ja sitä edeltävä ohjelma ihan paras, vaikka luultavasti jokaisesta penkkareita viettäneestä tuntuu samalta. Tykkäsin ihan huimasti, ja tämä penkkarikuva ystäväni kanssa ylsikin toiseksi tykätyimmäksi! Eikö meidän haalarit sovikin hyvin yhteen? 

LRM_EXPORT_1539254086507452_20191231_092741835

 3. Viime vuonna samojen synttäreiden yksisarviskakku oli tykätyin kuva, mutta tänä vuonna tämä herkullinen kuva Kinder-kakusta päätyi kolmanneksi. Oli juuri niin hyvää kuin miltä näyttääkin!

LRM_EXPORT_1539378780479436_20191231_092946529

4. Ensimmäinen selfie löytyy neljänneltä sijalta!

LRM_EXPORT_1539318203410344_20191231_092845952

5. Tämäkin varmaan lasketaan selfieksi? Kuvan otin itselaukaisimella mitä mielenkiintoisimman jalustan päällä, joka ei kuitenkaan onneksi romahtanut. Mukikin on aivan tyhjä, mutta jotain piti kuvausrekvisiitaksi saada. 

LRM_EXPORT_1539373017954594_20191231_092940767

6. Olin juuri ottamassa meikkejä pois, kun päädyinkin ottamaan vielä pari kuvaa. Kuva on otettu mökillä Rukalla, mikä oli oikein mukava miniloma kesätöiden keskellä.

LRM_EXPORT_1539386197360839_20191231_092953946

7. Tämäkin itselaukaisimella otettu kuva on otettu alkuvuodesta. Pitäisi taas ottaa itselaukaisin ahkerammin käyttöön, sillä silloin ei tule paineita siitä, miltä näyttää ja onko jokin juttu tyhmä, kun voi itse ensin tarkistaa kuvat. Ja tässäkin kuvassa muki on pelkkää rekvisiittaa ja muistaakseni olin laittanut sinne jopa teepussin mallia näyttämään, mutta se ei edes näy tässä kuvassa.

LRM_EXPORT_1539374647402718_20191231_092942396

 8. Ai niin, minusta tuli tänä vuonna myös ylioppilas! Ylioppilaskahvien tiimellyksessä kerkesi myös poseeraamaan. 


9. Ja näin pääsemme yhdeksänneksi tykätyimpään kuvaan. Tänä vuonna olen ollut toisen ihmisen kuvattana tosi vähän ja tämä on yhdeltä niistä harvoista kerroista. Olin juuri tullut Rukan minilomalta takaisin kotiin ja kuvaustreffit sattuivat juuri sopivalle päivälle aurinkoisen sään takia!


 Sellaiset olivat vuoden 2019 yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaani. Mikä näistä oli sinun lempparisi? Muistathan lisätä tämän blogin lukulistallesi, mikäli tuleva sisältö kiinnostaa!

18.12.2019

Joulunodottajan piparimutakakku

Jos joulua ei malta millään odottaa mutta varsinaisia jouluruokia ja -herkkuja haluaisi vielä säästellä, niin kannattaa ehdottomasti jatkaa tämän reseptin lukemista! Googlettelin erilaisia jouluisia reseptejä ja ideoita ja lopulta piparkakuilla höystetty mutakakku alkoi kummittelemaan mielessäni. Mutakakut ovat muutenkin kaltaiselleni suklaan ystävälle suurta herkkua, joten tämän halusin ehdottomasti pistää toteutukseen. Lopputulos ei tosin ollut aivan sitä mitä halusin, mutta siitä lisää myöhemmin! Alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta höystin sitä vielä itse piparkakuilla.



Joulunodottajan piparimutakakku


150g voita


150g suklaata


2rkl kaakaojauhetta


1 1/2dl sokeria


3 kananmunaa


3 1/2dl vehnäjauhoja


1/2tl leivinjauhetta


Oman maun mukaan piparkakkuja


1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sulata suklaa ja voi mikrossa tai liedellä. Sekoita joukkoon kaakaojauhe.


2. Anna suklaavoiseoksen jäähtyä(!!) kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon sokeri.


3. Vatkaa joukkoon kananmunat. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi.


4. Murustele sekaan oman maun mukaan piparkakkuja ja kääntele ne taikinan joukkoon. Voit tehdä pipareista aivan pientä murua tai sitten isompia suupaloja, ihan miten itsestäsi tuntuu parhaimmalta.


5. Kaada taikina voideltuun vuokaan (muista jättää kulhoon maistiaisia itsellesi!) ja paista noin 17 minuuttia. Mutakakun kuuluu olla keskeltä löysä, joten älä anna paistua liikaa.




Tosi simppeli ohje siis, joten tämä onnistuu keneltä tahansa! Kaikista kriittisin vaihe on oikea paistoaika, mikä ei itsellänikään mennyt aivan nappiin. Lehteä lukiessani kakku kerkesi paistua liikaa, jolloin keskus ei ollut ihanan löysä, kuten mutakakussa kuuluisi olla. Tässä kannattaa siis olla ehdottoman tarkka, sillä uunit paistavat eri nopeuksilla!


Tällä reseptillä mutakakku ei ole liian makea ja piparkakkujen sopii tämän erittäin hyvin. Piparimutakakun voi tehdä myös niin, että maustaa itse taikinan piparkakkumausteilla, mutta itse halusin saada niistä hieman suutuntumaa mukaan, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun. Kannattaa laittaa testiin, mikäli suklaa ja piparkakut miellyttävät omia makuhermojasi!




Miltä resepti kuulostaa sinun korviisi? Oletko leiponut tänä vuonna jotain jouluista?

15.12.2019

11 joululahjavinkkiä lapselle, nuorelle ja aikuiselle

Ihan ensiksi pieni varoituksen sana: jos luulet, että olet saamassa minulta joululahjan, lopeta lukeminen heti! Osan näistä tämän postauksen vinkeistä olen itsekin hyödyntänyt enkä halua, että lahja paljastuu etukäteen.


Tykkään yleensä antaa lahjaksi jotain käyttötavaraa enkä koriste-esineitä, jotka jäävät pahimmassa tapauksessa vain hyllyyn pölyttymään. Tämäkin postaus on tällä käyttötavaralinjalla, joten jos sellaiset lahjat kiinnostavat, kannattaa jatkaa lukemista.



x Kasvonaamioita - Kasvonaamioista löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja: voidemaiset, revittävät, kankaiset... Voit ostaa lahjaksi monia erilaisia, jolloin lahjansaaja pääsee testailemaan ja löytämään itselleen parhaimman vaihtoehdon. Ja mikä parasta, nämä ovat ehtaa käyttötavaraa!


x Kirja - Itse kannustan erityisesti kirjojen ostoon! Kirja on myös helppo lukemisen jälkeen antaa eteenpäin tai myydä esimerkiksi kirpputorilla, jos sitä ei halua pitää itsellä. Tässä pari kirjavinkkiä lahjaksi:

Aikuiselle


Anna-Leena Härkönen - Kenraaliharjoitus


Risto Jussila - Kuningasmetsuri


Mielensäpahoittaja-sarja


Elämäkertakirja, esimerkiksi Vesa-Matti Loirin tai Anna Puun


Lapselle


Personoitu lastenkirja, esimerkiksi tältä sivustolta. Muistan, kuinka lapsena olin aivan häkeltynyt saadessani tällaisen kirjan, ja tänä vuonna haluan ilahduttaa omia sisaruksenlapsiani samantyylisellä kirjalla!


x Jotain syötävää - Esimerkiksi jotain erikoista, kuten pirtusinappia tai jouluista suklaata.

x Sukkia  - Lapsille tällainen lahja ei ehkä ole mieluisin, mutta aikuinen osaa jo arvostaa varmasti käyttöön tulevia tuotteita. Muista tarkistaa oikea koko! Voi myös yhdistää muiden lahjojen kanssa.



x ''Tehtäväkirja'' - Esimerkiksi aikuisten värityskirja tai self help -kirja, jota pääsee itse täyttämään, esimerkiksi Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi. Lapsille sopii myös ihan perinteinen puuhakirja.


x Ihonhoitotuotteita  - Nämä ovat sellainen klassikkolahja, mutta välttämättä ei tarvitse antaa sitä perinteistä Nivean boksia. Voit kerätä oman kokoelmasi ja hankkia esimerkiksi luksussaippuan, joka on tehty käsin tai vaikkapa vuohenmaidosta sekä yhdistellä eri tuoksuisia tuotteita lahjaan.


x Aineeton lahja  - Elämyslahjat-sivustolta löytyy ihan huippuja lahjakortteja sellaiselle, joka asuu jossain Suomen suuressa kaupungissa! Budjetinkaan ei välttämättä tarvitse olla iso, sillä lahjakortin voi löytää myös 10-20 eurolla. Myös esimerkiksi HopLopiin ja Leon leikkimaahan saa hankittua lahjakortteja.


x Kimppalahja - Jos vaikkapa joku perheenjäsen tarvitsisi hinnakkaamman lahjan, hankkikaa se yhdessä. Hinnan jakaantuessa pienempiin osiin kukaan ei joudu maksamaan itseään puhki ja lahjansaaja saa toivomansa asian.



x Arpoja - Mikä olisikaan parempaa, kuin saada lahjaksi arpa, josta saattaakin voittaa tonnin?


x Lämmin viltti - Siihen on ihana kääriytyä pimeänä iltana joulun jälkeen.

x Toteuta toive - Onko henkilö, jolle haluaisit antaa lahjan, sivulauseessa maininnut jostain lahjatoiveestaan? Pidä korvat höröllä ympäri vuoden ja voit saada vaikka kuinka monta lahjaideaa. Siitä sitten vain toteuttamaan jokin toive!


Oletko sinä hankkinut tai hankkimassa joululahjoja?

8.12.2019

Mitä uutta annettavaa minulla on?

Blogimaailma on niin kamalan edistynyttä. Jostain luin sellaisen kuvauksen, että yksittäiset postaukset ovat kuin aikakauslehtien loppuunsa asti muokattuja artikkeleita: kuviin on panostettu ja ne on otettu sillä kaikista parhaimmalla kameralla, tekstistä löytyy selkeät alkujohdannot, käsittelyosat ja loppupäätelmät ja kaiken lisäksi vielä asetukset hakukoneita varten ovat täydessä tällingissä. Eikä tämä jää vain yhteen postaukseen, vaan uusia postauksia uusine aiheineen tulee tasaisesti pitkin viikkoa. Ja tämä kaikki on toteutettu parhaimmillaan vain yhden ihmisen voimin. Entä sitten kun itse ei pystykään tällaiseen? Mitä annettavaa itsellä on tälle näin pitkälle edistyneelle blogimaailmalle?



Kaikista eniten päässäni pyörii juurikin tuo otsikon kysymys: mitä uutta annettavaa minulla on? Kaikista aktiivin postausaikani oli vuonna 2017 aloittaessani tämän blogin, jolloin postauksia ilmestyi aika lailla joka toinen päivä. Nyt jälkeen päin ajateltuna tahti oli ehkä liian kova, koska kaikki parhaimmat ideat tuntuvat jo olevan käytetty ja postattu. Kaikki mikä nykypäivänä tulee mieleen, tuntuvat jo olevan toteutettu tuolloin kohta kolme vuotta sitten. Ja samaan aikaan muut blogit ne vain edistyvät edistymistään ja uusia aiheita vain putkahtelee putkahtelemistaan.


Tässä kohtaa voidaan kuitenkin alkaa miettimään sitä, että minkä takia oman blogin pitäisi olla erityinen. Kukaan ei varmasti ole yksin sen ajatuksen kanssa, että on vain tavallinen ihminen tavallisessa elämässä, jossa ei ole oikeastaan mitään kamalan erikoista muihin verrattuna. Ehkä näissä huippuhienoissa blogeissakaan siellä ruudun takana oleva ihminen ole mitenkään kovin erikoinen, vaan hän vain on erittäin hyvä etsimään ne arjen huippuhetket ja jakamaan ne hienolla tavalla blogiinsa. Sekin on ihan mahtava taito, ja osoitus myös siitä, että osaa nauttia arjen pienistä hetkistä suurella tavalla.





Otsikon kysymykseen vastaus on se, että uutta annettavaa minulla on oma persoonani. On olemassa vain yksi minä, eikä sitä voi kukaan muu antaa blogimaailmalle. Asia erikseen on se, onko siinä mitään erikoista tai seuraamiseen kannustavaa. Kaikkien ei tarvitse yltää aikakauslehtien artikkelien tapaisiin postauksiin, vaan tätäkin harrastusta voi toteuttaa ihan omalla tavallaan.


Inspiraatiota tähän postaukseen sain Pancake Palacen Sannan postauksesta Kannattaako enää blogata? Kannattaa käydä lukaisemassa se ja postauksen kommenttikentästä löytyy huippukeskustelua aiheesta!




Onko bloggaaminen aiheuttanut sinulle paineita?

4.12.2019

Joulun tuo koristeltu joulukuusi + 7 muuta ideaa joulutunnelman luomiseen

Joulukuu on jo hyvin lähtenyt liikenteeseen, mutta eikö joulutunnelmaa ja -fiilistä vielä oikein löydy? Tässä postauksessa jaan vinkkejä siihen, kuinka joulutunnelmaa voi pikkuhiljaa alkaa luomaan ennen itse aattoa ja joulupäivää.





- Viimeistään nyt kannattaa koristella joulukuusi, mikäli sellaisen omistat tai olet aikeissa hankkia! Omani taisin pystyttää jo lokakuun loppupuolella tai marraskuun alussa, mutta koristelin sen vasta marraskuun lopussa. Joulukuusi tuo heti oikeaa tunnelmaa, varsinkin jos sen alta löytyy pari pakettia.


- Eurolla saa ostettua piparkakkumaustetta, jota voit kahvinjuojana lisätä kahvinpurujen sekaan. Näin kahvisi maistuu aivan joululle ja voin kertoa, että kahvi on tällä tavalla aivan ihanan makuista! Itse laitan piparkakkumaustetta yhden teelusikallisen kolmea kahvinpurumittaa kohti.




- Joululaulut ovat jo tähän aikaan melkein jopa pakollisia. Tässä pari vinkkiäni kivoihin joululauluihin:

Clementine Duo - We Wish You A Merry Christmas

Toni Kakko & Elise Ryd - Julen Är Här

Antti Tuisku - Tulkoon Joulu

Ariana Grande - Santa Tell Me

- Youtubessa pyörii jo montakin hyvää joulukalenteria. Erityisesti Naagin joulukalenteri on klassikko, mutta myös esimerkiksi Valtteri Sandbergin ja Jasmin x Ilonan jouluvideoita kannattaa katsoa.


- Jouluvideoista puheen ollen myös Areenasta löytyy pari joulukalenteriohjelmaa. Tonttuakatemia ei tietenkään vedä vertoja Tonttu Toljanterille, mutta jouluinen se ainakin on. Viime vuonna ensimmäisen kerran esitetty huippuhauska Aikuisen naisen joulukalenteri löytyy myös Areenasta, joten jos et viime vuonna sitä vielä katsonut, niin tänä vuonna kannattaa korjata asia!



- Tee aikamatka lapsuuteen ja askartele pari paperilumihiutaletta. Netistä löytyy hyviä ohjeita erilaisia lumihiutaleita varten, joten niihin kannattaa tutustua. Nämä eivät myöskään välttämättä ole pelkkiä joulukoristeita, vaan näitä voi pitää koko talven koristeena.


- Vietä ilta lämpimän glögin kera ja katso jouluisia elokuvia, esimerkiksi Netflixistä löytyy Let It Snow, Kuninkaallinen vaihtokauppa ja Joulusafari.

- Nyt on myös hyvä hetki viimeistään ostaa joulukalenteri! Niitä myydään nyt yleensä hyvällä alella, joten samalla tapahtuu säästöä.



Millä tavalla sinä luot joulutunnelmaa?

1.12.2019

Marraskuun luetut kirjat

Marraskuu on aina vähän mitäänsanomaton kuukausi ennen joulua. Tänä vuonna marraskuu ei onneksi ollut loskainen ja ikävä, vaan ainakin täällä oli jo ihan kunnolla lunta ja pari oikein kylmää pakkaspäivää kerkesi marraskuulle sattua. Marraskuussa sain opiskeltua viimeisen opintojakson tälle vuodelle, joten nyt minulla alkoi periaatteessa joululoma! Pari kirjaa sain myös luettua, ja seuraavaksi esittelenkin ne.




Jan-Philipp Sendker - Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Kirja on jatkoa Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus -kirjalle. Kirjassa Julia palaa takaisin isänsä kotimaahan Burmaan ja seikkailu saa arvoisensa jatkon.

Kauheasti en juonesta voi kertoa, etten paljasta ensimmäisen kirjan tapahtumia. Tykkäsin tästäkin kirjasta tosi paljon, vaikka Julian mielenkiintoisesta isästä Tin Winistä ei kauheasti kerrottukaan. Omalta osaltaan kirja oli myös surullinen, erityisesti loppu oli hieman riipaiseva. Suosittelen ihmiselle, joka on kiinnostunut erilaisista kulttuureista sekä kauniista kerronnasta!




John Grisham - Joulua pakoon

Lutherin ja Noran tytär lähtee töihin ulkomaille, jossa hänellä vierähtää joulukin. Luther yllyttää Noran siihen, että tänä vuonna he eivät viettäisikään joulua tyypillisellä stressaavalla tavalla, vaan lähtisivät rentouttavalle risteilylle joulunpyhiksi. Heidän naapurinsa eivät oikein innostu ideasta, sillä muiden talojen kylpiessä jouluvaloissa Noran ja Lutherin talo on ankean näköinen eivätkä he osallistu mihinkään jouluhömpötyksiin. Mutta kaikista pahin tapahtuu silloin, kun heidän tyttärensä ilmoittaakin viime tingassa olevansa tulossa kotiin jouluksi... Joulu on pakko saada järjestettyä ja vähän äkkiä!


Kirjassa kerrottiin hauskasti siitä, kuinka stressaavaakin joulu voi olla, mikäli sitä suorittaa. Kirjan avulla pääsee joulufiilikseen ja suosittelen sitä luettavaksi näin joulun alla.

Ihanaa joulukuun alkua kaikille, toivottavasti teillä tulee olemaan mukava joulukuu! Oliko jompikumpi kirjoista sinun mielestäsi mielenkiintoinen!

27.11.2019

Pientä joulufiilistelyä ja reissu Helsinkiin // puhelinkuvia


1. Ihan ensimmäiseksi on pakko suositella tätä mahtavaa pesuainetta, millä saa helposti peilit putipuhtaaksi! Tiedäthän sen, kun peiliin jää inhottavat läikät märällä luutulla pyyhkiessä? Kun käyttää tätä pelkän veden sijaan, tulee kyllä siistiä.


2. Ihanaa käpertyä iltaisin sohvannurkkaan kynttilöiden palaessa pimeyden kunniaksi. BB:kin kerkesi jo loppua, mutta onneksi on myös muuta katsottavaa.

3. Ihan superhyvää pizzaa, nam!

4. Luin lokakuussa Rupi Kaurin runokirjan Aurinko ja hänen kukkansa, ja tämä runo nousi omaksi suosikikseni. Lisää kirjasta sekä muista lokakuussa lukemistani kirjoista voit lukea tästä postauksesta.



1. Sain palautettua ensimmäisen oppimistehtäväni avoimen yliopiston opintojaksoa varten ja ai että se olikin jännittävää! Avoimessa opiskelu on kyllä tosi itsenäistä, vaikka tuohon ensimmäiseen opintojaksoon kuuluikin yksi etäluento netin kautta. Oppimistehtävä oli myös aika vaativa, sillä aineistona piti heti käyttää kahta kokonaista kirjaa sekä yhtä lehtiartikkelia entisen kahden artikkelin sijaan. No, siitäkin selvittiin!


2. Pitkästä aikaa tuli käytyä yhdessä paikallisessa kahvilassa ja oli muuten hyvä leivos! Samalla kahvihetkellä myös päätettiin, että lähdetään pienelle kotimaanreissulle.


3. Elämäni ensimmäiset halloweenjuhlat olivat kyllä niin kivat! Ajanviettoa kavereiden kanssa sekä ihanat tarjottavat olivat kohdallaan.

4. Mikä voisi lauantaina ollakaan parempaa, kuin saada sekä tuoreita sämpylöitä että joulutorttuja?


1. Tämä aamupala on nautittu jo Helsingissä. Tilasimme matkakumppanini kanssa aamupalan Woltista Sis. Deli + Café -nimisestä paikasta ja oli kyllä luksusta saada aamupala (melkein) suoraan ovelle! Itse söin tuollaisen mozzarella-tomaattisämpylän sekä pienen tuorepuuron, ja ne olivat kyllä tosi hyviä.


2. Perinteisiä turistikohteita ihmettelemässä. Tuomiokirkko on aina yhtä upean näköinen, kun ei siihen täältä kaukaa käsin kerkeä kyllästyä! Jos haluat lukea lisää mietteitäni Helsingistä ja siellä vallitsevasta kiireestä, klikkaa tästä.


3. Annoin itselleni luvan koristella kuusen jo marraskuun puolella, vaikka olinkin etukäteen toitottanutkin odottavani ainakin joulukuun alkuun. Uusien koristeiden odotellessa kuusen vieressä en kuitenkaan millään malttanut odottaa, joten oli pakko päästä jo koristelemaan se! Pian onkin jo joulukuu, joten täällä blogissakin pääsee ihan huolella nautiskelemaan joulusta ;)


4. Ei nyt ihan varsinaisesti synttäriaterialla, sillä suurin syy tänne menoon oli ihan vain nälkä, mutta oli kyllä hyvää!



1. Kuvateksti kertoo kaiken. Eihän joulun odotus olisi mitään ilman kalenteria! Tänä vuonna ensimmäistä kertaa testissä Dumlen kalenteri (ja joulukalentereitahan ei sitten saa etukäteen availla!!).

2. Viimeisessä puhelinkuvassa päästäänkin jo niin lähelle nykyaikaa kuin tähän iltapäivään. Sain toisen oppimistehtäväni valmiiksi ja myöskin lähetettyä sen, mutta lopussa tuli kyllä ihmeteltyä tuota suurta sanamäärää. Ikinä ennen en ole noin pitkää tekstiä suoltanut, mutta tehtävänannon ollessa laaja ja jo vaatiessaankin melkein yhdeksää sivua tekstiä sain sen kasattua. Ja nyt on sitten hyvä fiilis ja voi odotella seuraavia avoimen yliopiston tehtäviä sitten ensi vuonna!


Tällaista arki on ollut tähän mennessä. Välivuodessa on kyllä se hyvä puoli, että viikonpäivällä ei ole enää oikeastaan merkitystä sen suhteen, mitä haluaa milloinkin tehdä. Esimerkiksi silloin, kun arkipäivät oli poikkeuksetta koulussa, viikonloppua odotti aina hullun kiilto silmissä ja maanantai oli viikon ankein päivä. Nyt on kuitenkin jo huomannut, kuinka outoa on pitää joitain viikonpäiviä huonompina ja parempina kuin toisia, koska joka päivä voi tehdä jotain kivaa ja ei niin kivaa. Toivottavasti tällainen asenne pysyisi mukana koko loppuelämän, koska elämästä voi hyvinkin nauttia myös muulloinkin kuin viikonloppuna!


Minkälaista sinun arkesi  on ollut, rentoa, vaihtelevaa, opiskeluntäyteistä vai jotain ihan muuta?

24.11.2019

Helsingin ostokset

En ole pitkään aikaan kirjoittanut ostospostausta, mutta nyt ajattelin esitellä parit jutut, mitkä Helsingistä tuli hankittua. Näiden lisäksi hankin myös parit tuliaiset ja joululahjat, mutta niitä en tässä postauksessa sen kummemmin esittele. Ostospostausten määrä on vähentynyt huimasti niin blogeissa kuin Youtubessakin. Joitakin vuosia sitten esimerkiksi tubessa yhden videon aiheeksi riitti ostosten esittely, mutta nykyään se saattaisi olla jopa vähän hassua. Katsotaan, onko ostosten esittely postauksen muodossa sitten jotenkin outoa!



Victoria's Secretin liikkeestä ostin uuden hajuveden ihanassa kookoksen tuoksussa. Lisäksi ostin myös tuliaiseksi pienen hajuveden, jonka takia sain ottaa kaupanpäälliseksi jonkin Pinkin tuotteen. Pienessä hädässä nappasin tämän naamion ensimmäisenä käteeni ja se olikin nappivalinta! Iho on niin pehmeä naamion käytön jälkeen ja vaikka se maksaakin kahdeksan euroa, olisi se silti hintansa väärti. Pakkauksesta nimittäin riittää vaikka kuinka moneen käyttökertaan, koska sitä ei tarvitse laittaa paksua kerrosta. Tosi iloinen yllätys!



Lush oli liike, jossa halusin ehdottomasti käydä tutkailemassa tuotteita! Mukaan ei tarttunut tällä kertaa muuta kuin tämä pieni suihkusaippua ihanassa Snow fairy -tuoksussa. Tuoksu on karkkinen ja makea, juuri minun makuuni sopiva! Tuorekasvonaamiot kiinnostivat myös kovasti, mutta koska niitä pitäisi säilyttää kylmässä, ne eivät ehkä olisi kestäneet monen tunnin matkaa matkalaukussa. Siispä sellainen jäi ostamatta.



Olin jo viime joulusta asti haaveillut jonkinlaisesta jouluisesta yöasusta ja Cubuksessa oli niitä iso valikoima. Niistä valitsin tällaisen aivan ihanan setin, jossa on sitten mukava viettää pimeitä iltoja joulukuussa (ja vähän jo marraskuussakin)!





Täman paidan mainitsinkin jo yhdessä postauksessa paitana, josta en olisi ikinä voinut kuvitella tykkääväni. Tästä tulee mieleen ihan sellainen entivanhan hiihtäjäpaita ja se on niin pehmeä, lämmin ja mukava päällä. Rakastan ♥ Kyseinen paita löytyi H&M:ltä.



Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ostin H&M:ltä vielä jouluun liittyen söpöt joulusukat. Vannon, että näitä en ole käyttänyt vielä kertaakaan, mutta pian on jo senkin aika!


Mikä näistä ostoksista oli sinun lempparisi?

20.11.2019

Viimeksi minä...

Viimeksi minä...


ilahduin eilisestä tortillayllätyksestä. Kiitos kovasti ♥

päätin kirjoittaa tämän postauksen. Tekikin jo mieli päästä taas kirjoittamaan!


nauroin yhden sarjan jaksolle, jota katsoin viime yönä. Uni ei meinannut millään tulla silmään eikä kirjankaan lukeminen oikein maittanut, joten suosituksien vastaisesti päädyin sitten puhelimelle.



kokeilin jotain uutta, kun sovitin vaatekaupassa villapaitaa, josta en olisi ikinä voinut kuvitella tykkääväni. Kyseessä oli iso, pitkäkauluksinen villapaita vetoketjulla ja tykästyin siihen niin kovasti, että se lähtikin mukaan. Ovatko ostospostaukset muuten enää mielenkiintoista luettavaa vai ovatko ne jo mennyttä aikaa?


innostuin Pyhimyksen kahdesta uudesta biisistä. Molemmat ovat niin hyviä, suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan ne molemmat!

inspiroiduin Facebookin Sydämeeni joulun teen -ryhmästä ja päätin koristella kuuseni jo tänään. Pian alankin hommailemaan sen parissa, vaikka ehkä vähän aikaista vielä onkin!



Mistä sinä ilahduit viimeksi? Tänään täytän myös 19 vuotta, mikä tuntuu tosi hassulta! Oma ajanlaskuni on jäänyt viiteentoista vuoteen, joten onhan tämä aika hurjaa. Siltikin hyvää synttäriä minulle!

16.11.2019

Helsinki on kiireisten ihmisten kaupunki

Lähdin kaverini kanssa tiistaina käymään Helsingissä. En jaksa edes muistaa, kuinka monta vuotta edellisestä kunnon käynnistäni Helsingissä on, vaikka sukulaisiani asuu siellä päin aika montakin. Erittäin ex tempore tämäkin reissu oli, mutta airbnb-asunto yllätti positiivisesti sekä kulkeminen junalla sekä raitiovaunulla oli onneksi yllättävän helppoa. Kampin ja Forumin väliä tuli kyllä sahattua aika paljon edestakaisin, mutta näiden lisäksi kävimme myös tutustumassa Kiasmaan ja Triplaan. Tosi mahtava reissu kaiken kaikkiaan ja neljä päivää kului tosi nopeasti, vieläkin olisi voinut edes päiväksi jäädä paikan päälle! Myös monia julkisuudesta tuttuja henkilöitä asteli vastaan, esimerkiksi Love Islandin Juho sekä Anssi Kela. Kyllä kannatti pitää silmät auki!


LRM_EXPORT_2052955589222481_20191116_130028745
LRM_EXPORT_2052959279389303_20191116_130032436

Parin päivän aikana kerkesi myös pistämään muutamia asioita merkille helsinkiläisistä tai ainakin pääkaupunkiseutulaisista ihmisistä. Eniten silmään pisti ihan jatkuva kiire joka paikkaan. Vaikka ratikoita kulkee ihan vain parin minuutin välein, niin silti ihmisillä oli aivan pakko juosta kamalaa kyytiä, jos yksi ratikka meinasi lähteä silmien edestä. Jalankulkijoiden valojen muuttumista vihreäksi ei voinut odottaa paria sekuntia, vaan oli pakko kävellä punaisia päin. Vaikka itsellä ei ollut mitään aikatauluja eikä kiire yhtään minnekään, sellainen kiireen ja stressin tuntu valtasi kuitenkin omankin mielen, kun kulki kiireisten ihmisten virrassa eteenpäin. Joka päivä kuului ainakin pari kertaa, kun autot tööttäilivät toisilleen, jos edessä oleva ei tajunnut lähteä liikkeelle heti valojen vaihtuessa vihreäksi. Aika stressaavaahan se oli varsinkin kun on tottunut paljon rauhallisempaan menoon omassa kotipaikassa, mutta on toki mielenkiintoista kokea hetki tällaista toisenlaista arkea.


LRM_EXPORT_2052960450970761_20191116_130033607
helsinki1

Mitään hermolomaa ei Helsinkiin kyllä voi lähteä viettämään, mutta on Helsingissä toki hyviäkin puolia: toimiva julkinen liikenne jota ei tarvitse paljoa odotella, kauniit rakennukset, eri kulttuureista tulevat ihmiset sekä laaja valikoima erilaisia kauppoja. Onhan se aikamoinen karkkikauppa tytölle, jolle Tokmannilla käynti on paras shoppailumahdollisuus omalla kotipaikkakunnalla!


Mitä mieltä sinä olet Helsingistä? Voitko rentoutua siellä vai valtaako sinutkin kova kiireen tuntu?

 

10.11.2019

Näitä ilmaisia sarjoja seuraan tällä hetkellä

Erityisesti tosi-tv -sarjojen suurkuluttajana varsinkin syksyn ja talven vaihde on unelma-aikaa minulle. Niin moni hyvä sarja alkaa aina syksyisin, jolloin meinaa melkein tulla sarjaähky. Koska vielä edelleen iltojen pimetessä on hyvä katsoa erilaisia sarjoja, niin jaan tässä postauksessa omat vinkkini sinulle.


sarjat1

Love Island UK - Kenellekään minut tuntevalle tämä ensimmäinen sarja ei tule yllätyksenä. Kaikista parasta Love Islandissa on sen hyväntuulisuus sekä se, että draamaa ei etsimällä etsitä alkoholin avulla, vaan kaikki draamat ovat lähtöisin puhtaasti ihmisistä itsestään. Tämä ohjelma näkyy MTV:ltä.


Rantabaari - Rantabaari on Salattujen elämien sisarsarja, jossa seurataan elämää Alissan ja Lolan ostaman rantabaarin Trissan ympärillä. Aluksi ajattelin tämän olevan joku kymmenen jakson lyhytsarja, mutta ilmeisesti tästä on tulossa satakin jaksoa. Rantabaari on ehkä jopa mielenkiintoisempi kuin Salatut elämät, koska tässä pääsee tutustumaan syvemmin yksittäisiin hahmoihin niiden vähyyden takia. Tätäkin voi katsoa MTV:ltä.


sarjat2

Suomen surkein kuski - Tätä ohjelmaa en ole aiempina kausina katsonut, mutta nyt tämä tuntuikin mielenkiintoisemmalta kuin aiemmin. Aina saa jännätä kuskien puolesta, vaikka vasta kaksi jaksoa tätä on ilmestynyt! Ohjelmaa voi katsoa MTV:ltä.


Sohvaperunat - Sohvaperunat on sellainen ohjelma, jonka kanssa voi aina nauraa! Ihan tavalliset ihmiset kommentoimassa samaistuttavia kommentteja erilaisista tv-ohjelmista, voiko parempaa ollakaan! Aitoja ihmisiä ja niin hyvää viihdettä. Sohvaperunat löydät Yle Areenasta.


Noin viikon studio - Noin viikon studio kertaa hauskalla tavalla kuluneen viikon uutiset puolessa tunnissa. Jos ei muita uutisia jaksaisi lukea, niin tämän ohjelman avulla pysyy edes jonkin verran kärryillä. Tätä voi katsoa Yle Areenasta.

sarjat3

Temptation Island Suomi - Tempparitkin on sellainen ohjelma, joka jaksaa aina yllättää sekoilullaan. Tuntuu ihan siltä, että jokainen kausi hätkähdyttää aina jollain uudella tavalla, miten jotkut ihmiset voivatkaan kohdella kumppaniaan parisuhteessa. Jos et kestä kamalaa rellestämistä, tämä ohjelma ei ole sinua varten. Muussa tapauksessa ehdottomasti suosittelemisen arvoinen! Tämän löydät Ruudusta.


Tanssii tähtien kanssa - Tätäkään ohjelmaa en ollut ennen tätä kautta seurannut moniin vuosiin. Erityisesti Veronica Verho ja Meeri Koutaniemi saivat minut kuitenkin innostumaan ohjelmasta tänä vuonna ja nyt onkin tullut vietettyä monta mukavaa sunnuntai-iltaa tanssien parissa. Varsinkin viime sunnuntainen Christofferin ja Matin veto oli aivan älyttömän upea, vaikka tanssista itsestään en tajua yhtään mitään. Tämä tanssi kannattaa Youtubesta katsoa, mikäli et ohjelmaa seuraisikaan! Ohjelman löydät MTV:stä, mutta parhaimmillaan se on suorana katsottuna.


sarjat4


Mitä sarjoja sinä seuraat tällä hetkellä? Ja hei, hyvää isänpäivää myös kaikille! ♥

5.11.2019

Ihana sinä -boksi lokakuussa ja miksi en jatka sen tilausta

Tähän palaan viimeinen Ihana sinä -boksini oli lokakuun boksi ja sen sisältö oli selvästi painotettu yhteen tuotemerkkiin. Onneksi kyseessä on minulle täysin tuntematon merkki, joten on tosi kiva päästä testaamaan kyseisiä tuotteita! Oma lempparituotteeni oli kuitenkin jokin aivan muu, ja se selviää tämän postauksen lopusta.


ihanasinälokakuu2

Sante family Granaattiomena-marula -huulivoide

Huulirasvan luvataan rauhoittavan ja suojaavan huulten ihoa kuivumiselta ja on 100% luonnollinen.

Rasva on ehkä hieman liian tönkkö ja vaikeasti levittyvää makuuni, mutta muuten aivan toimiva peli. Huulirasvat ylipäätänsäkin pääsevät varmasti käyttöön!


ihanasinälokakuu3

Sante Velvet Rose -shampoo

Shampoon sanotaan sopivan hyvin herkän päänahan päivittäiseen puhdistukseen ja hoitoon. Se sisältää muun muassa vehnänalkioöljyä ja ruusunmarjauutetta ja tekee hiuksista helposti kammattavat.


Tämä shampoo kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, sillä minulla on tosi herkkä ja ajoittain kuiva päänahka. Saa nähdä, saako tämä tehtyä ihmeitä! Ruusu hieman epäilyttää, sillä en ole sen tuoksun suurin ystävä. Plussaa silikonittomuudesta!


ihanasinälokakuu5

Sante Sheakäsivoide

Rasvassa on karitevoita ja makadamiapähkinäöljyä, joiden luvataan tekevän käsistä sileät, ravitut ja rasitusta kestävät.

Tämän koostumuksesta tykkään tosi paljon! Rasva imeytyy hetkessä eikä jää sellaista öljymäistä tunnetta käsiin. Tuoksu on myös yllättävän hyvä. Ilmojen kylmetessä käteni alkavat aina kuivua, joten tämä rasva auttaa varmasti siihen.


ihanasinälokakuu4

Novexpert Trio-Zinc -kasvosuihke

Suihkeen luvataan puhdistavan, rauhoittavan sekä tasapainottavan kasvojen ihoa jättäen mattapinnan. Se vähentää tulehduksia ja näppylöiden punaisuutta. Sopii myös meikinkiinnitykseen.


Tästä olen ihan superinnoissani, sillä olen halunnut kauan testata tällaista suihkeen tyyppistä kasvotuotetta. Näppylöiden punaisuuden vähentämistä en ole huomannut, mutta meikkipohjasta suihkeella saa tosi nätin näköisen. Pohjasta ei tule rutisevan kuivan näköinen matta, vaan luonnollinen sekä sileä. Innolla odotan, huomaanko suihkeen puhdistavia ja rauhoittavia vaikutuksia pidemmän käytön jälkeen.


ihanasinälokakuu6

Whamisa Mini Eye Essence

Silmänympärysvoiteen sanotaan silottavan pieniä juonteita, kiinteyttävän ja häivyttävän turvotusta ja kirkastavan tummia silmänalusia.


En ole ennen kokeillut silmänympärysvoidetta, sillä olen mieltänyt sen hieman vanhempien ihmisten tuotteeksi. Tällaista matkakokoa on kuitenkin hyvä lähteä testailemaan. Parin käyttökerran jälkeen en ole huomannut tummien silmänalusten kirkastumista, mutta ei niihinkään varmaan mitään ihmettä voi odottaa. Saa nähdä, toimiiko tämä jatkossa!


ihanasinälokakuu7

Madara SOS -seerumi

Seerumi sisältää pionia, pellavansiemeniä, nokkosta ja hyaluronihappoa. Lyhytaikasenkin käytön sanotaan palauttavan ihon elinvoimaisuuden.

Tällaiset näytepakkaukset ovat tosi käteviä matkustaessa, joten mukava saada niitä parikin kappaletta! Lisäksi pääsee testaamaan tällaista luksusmerkkiä, mitä ei muuten kyllä tulisi ostettua. Seerumit ovat aivan ihania kuivalle iholle, joten seerumin lupaukset kuulostavat erittäin hyviltä.


 ihanasinälokakuu1

Näistä tuotteista omaksi lempparikseni nousi Novexpertin kasvosuihke. Mitä kävin netistä etsimässä, ei kyseistä tuotetta ole hinnallakaan pilattu, joten sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla vaikkapa juuri tuota meikinkiinnitystä ajatellen!


Tämä jäi viimeiseksi boksikseni kolmen kuukauden määräaikaistilauksesta ja nyt pidän ainakin jonkin aikaa taukoa. Syy tähän on se, etten koe tarvitsevani joka kuukausi paketillista täynnä erilaisia kosmetiikkatuotteita, kun edellisiäkin on vielä jäljellä. Silloin tällöin tällainen määräaikaistilaus voisi kuitenkin olla ihan paikallaan, koska silloin pääsisi helposti kokeilemaan uusia tuotteita ja täyttämään varastoja niiden osalta!


Mikä näistä tuotteista herätti sinun mielenkiintosi? Mikä on sinun mielipiteesi kuukausittain saadusta kosmetiikkaboksista?