15.4.2017

Kuinka minä liikun?

Moi!

Ala-asteella suorastaan vihasin kaikkea urheiluun liittyvää. En ole voinut harrastaa liikuntaa missään erityisessä kerhossa tai muussa urheilujoukkueessa, koska välimatkat ovat niin pitkiä. Liikuntatunneilla en ole koskaan loistanut urheilullisilla taidoillani enkä niistä sen erityisemmin nauttinutkaan, koska tunsin oloni aina niin osaamattomaksi muiden jahdatessa iloisena palloa. Vapaa-aikani vietin koneella tai kirjojen parissa ja lenkillä kävin vain pakotettuna. 


Kuudennella luokalla aloin kuitenkin heräämään siihen, että liikkuminen olisi vain hyväksi minulle. Vaikka en kävelylenkeistä nauttinutkaan, rupesin silti harrastamaan lenkkeilyä. Tämän myötä aloin innostumaan juoksemisesta ja se onkin minun juttuni paljon enemmän kuin kävely. Käveleminen on liian hidasta eikä siinä hengästy kunnolla, kun taas juostessa tuntee, että oikeasti tekeekin jotain. Juoksu on vieläkin harrastukseni. Talvisin pidän siitä aina taukoa, sillä en omista mitään nastalenkkareita enkä halua murtaa mitään paikkoja kaatumalla liukkaalla alustalla. Talvella lenkkeilen siis kävellen. Näin iän karttuessa lenkkeily ei tunnu niin kauhealta kuin silloin aikoinaan. 

Juoksemisen ansiosta myös liikuntatunneilla erilaisten kuntotestien tulokset ovat parantuneet. Kun seitsemännellä luokalla sain juoksutestistä muistaakseni 7, oli se yhdeksänteen luokkaan mennessä noussut 8½, vaikka juoksin sen puolikuntoisena. Jotain kehitystä on siis kunnon puolella tapahtunut. 

Kahdeksannella luokalla aloin käymään kerran viikossa koulun pitämässä kuntosalikerhossa. Siellä tehtiin vuoroviikoin kädet ja jalat ja joka kerta keskivartalo. Tätä kautta huomasin, että lihaskuntoharjoittelu on myös vahvasti minun juttuni urheilun osalta. Rupesin myös kotona tekemään lihaskuntoa mutta alussa en tiennyt mitään liikkeitä ja lopulta se olikin vain normaalien istumaannousujen tekoa. Lähdin siis etsimään netistä lisää tietoa aiheesta ja sieltä löysin paljon erilaisia kotona tehtäviä treenejä ja muuta tietoa aiheesta. 


Suurimman osan lihaskuntotreeneistä teen kotona. Teen lihaskuntoa kolme päivää peräkkäin, kädet, keskivartalo ja jalat jokainen omana päivänään, neljäs päivä on lepopäivä. Tuo kolmen päivän putki ei ole tähtiin kirjoitettu, sillä vaihtelen sitä ihan oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Salilla käyn silloin tällöin, hyvin epäsäännöllisesti. Vaikka salilla suurien painojen pumppaamisella saisi varmasti paljon parempia tuloksia, on tämä minulle silti juuri sopiva valinta. Olen kyllä miettynyt salikortin hankkimista mutta niin suuren summan satsaaminen hirvittää: mitä jos siellä ei sitten lopulta tulisikaan käytyä ollenkaan?

Netistä löytyy paljon mahtavia treenejä kotona tehtäväksi ja kyllä niilläkin saa paikat kipeäksi, kunhan ne tekee kunnolla. Itse olen todennut hyviksi treenikäyttäjiksi Instagramista @brittnebabe ja Youtubesta @blogilates sekä @xhitdaily. Blogimaailmassa taas Ida Jeminan blogista löytyy paljon tietoa, joten suosittelen käymään lukemassa sitä!

Näin minä siis liikun. Haluan tällä postauksella kertoa, että vaikka kuinka vihaisit liikuntaa, sinulle löytyy varmastit oma(t) lajisi. Oli se sitten paini, zumba tai jalkapallo, kyllä sieltä joku mieluisa löytyy. 

Miten sinä liikut? Mitkä lajit ovat sinun juttusi?

16 kommenttia:

  1. Juokseminen <3
    Itsekin treenaan blogilatesin tahtiin ja Ida Jeminan blogi on parhautta :) ja muidenkin fitfashionistien :D

    VastaaPoista
  2. Mä taisin aina vihata liikuntatunteja. Paitsi lukiossa ne oli paljon kiinnostavempia, kun oli se ohjelma jota noudatetiin ekä pelattu joka tunnilla pesäpalloa. Niin kuin ala-asteella. Löysin Ida Jeminan blogin viime keväänä ja sen jälkeen oonki sieltä niitä sopivia treenejä itselleni haalinu. Pitää käydä kurkkamassa noi kaks muutakin :D
    Tosi hyvä ja mielenkiintonen postaus!

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin ala-asteella liikkatunnit olivat kauhean tylsiä. Talvella vain hiihdettiin tai luisteltiin joka tunti ja kyllähän siihen pitemmän päälle kyllästyy. Ida Jeminan blogi on kyllä tosi hyvä :) Kiitos kehuista!

      Poista
  3. Tätä postausta oli tosi kiva lukea ja itsekin tykkään juosta! Se virkistää ja siitä tulee hyvä mieli, kun taas jos viettää koko päivän sisällä, minulle ainakin tulee turhautunut olo, että nyt meni taas tämäkin päivä hukkaan...


    101bigdreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Se on kyllä totta, että jokaiselle löytyy ne omat liikuntalajinsa! :) Ihan sika kiva postaus, tää innostaa varmasti muitakin liikkumaan enemmän, mahtavaa ♥

    Itse käyn usein aamuna juoksemassa, nimittäin rakastan sitä ♥ Ja jos nyt ei oteta mukaan ratsastusta tai talleilua (tai kaneiluakaan :D), harrastan myös keppihevosia ja niillä sitten ratsastelen "vammautuneen" jalkani ehdoin :)

    Tosi sekava kommentti, pahoittelut siitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kiitos kehuista ♡ Mahtavaa, että olet löytänyt oman tapasi liikkua! Eikä ollut yhtään sekava kommentti :)

      Poista
  5. Sä se keksit aina niin hyviä postausaiheta! :) Itse oon kans tykästynyt juoksemisesta, vaikkakin eniten pidän lyhyen matkan juoksemisesta täysillä. Huomaan kyllä miten itekkin oon innostunut enemmän liikkumisesta, ja tulee käytyä satunnaisesti salilla yms. sekä vedettyä välillä pitkiä rullaluistinlenkkejä. Kiva postaus, motivoi suuresti! ❤

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässähän tulee vallan paineita, että postausten taso ei laske :D Lyhyen matkan juokseminen on kyllä mukavaa vaihtelua pitkään matkaan. Hyvä, että olet innostunut liikkumisesta! Ihana kuulla, että tämä motivoi ♡

      Poista
  6. Aika samanlaisia fiiliksiä täällä, koulussa en tykännyt yhtään liikuntatunneista. :D Nyt vanhempana oon kuitenkin alkanut tykkäämään enemmän liikunnasta, mitkään joukkuelajit ei oo mun juttu, mutta tykkään käydä kävelylenkeillä ja välillä salilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Hienoa, että olet löytänyt omat tapasi liikkua :)

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen postaus!
    Itsellänikin on ollut aina hieman vaikeaa liikuntatunneilla vaikka myöhemmin olen huomannut juuri ryhmäliikunnan olevan se mun juttu, kun pääsee haastaa itseään ja samalla kavereitaan eri lajeissa. Harmillisesti ei ole enään ollut mahdollisuutta siihen. Meidän paikkakunnalla jotenkin todella huono tarjonta nuorille :/
    Pitäisi nyt ratsastuksen ohella alkaa käymään salilla tai yrittää jollakin muulla tapaa saada peruskuntoa nostettua. Samanlainen pelko kun sinullakin jäisiköhän salikortti kokonaan sitten käyttämättä jne :o Yksin salilla käyminen onkin sitten toinen juttunsa ja pitäisi saada joku kaveriksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :) Tu on kyllä tosi harmillista, että liikuntaharrastusten tarjonta on huonoa. Nehän ne juuri innostavat liikkumaan. Toivottavasti löydät salikaverin eikä kortti hankinnan jälkeen jää käyttämättä! :D

      Poista
  8. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Itselle liikunta on todella lähellä sydäntä ollut aina, eri urheilulajeja on testattu lähemmäs kymmentä! Niistä kuitenkin tärkeimpiä ovat olleet uimahyppy, juoksu, lihaskunto ja muutama eri tanssilaji, joita olen harjoitellut itsenäisesti. Juoksu on jäänyt nyt keväällä kun polvien kipu on noussut sietämättömäksi ja pöytään paukahti liikuntakielto, mutta lihaskunto on ollut edelleen jokapäiväinen osa elämää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinullapa on tullut kokeiltua paljon lajeja. Harmi juttu tuo polvien kipuilu, toivottavasti se menee ohi levolla!

      Poista