1.4.2017

Maaliskuun luetut kirjat

Moi!

Maaliskuukin on jo nopeasti mennyt ohi. Tässä kuussa lumi alkoi viimeinkin osoittaa sulamisen merkkejä, aamut olivat valoisampia, mikä tarkoittaa ennen herätystä heräämistä ja linnut lauloivat koulumatkalla. Suomen kevääseen tyypillisesti kuuluu säiden nopea vaihtelu ja niin se oli kyllä täälläkin. Ensin ikkunasta pihalle katsottaessa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, seuraavalla vilkaisulla oli vuosisadan lumimyräkkä. Mutta eikös se sanonta kuuluukin ''uusi lumi on vanhan lumen surma''. Kyllä se kesä sieltä tulee, hitaasti mutta varmasti! 

Toki sitä tässä kuussa tuli pari kirjaakin luettua, vaikka kokeet ja testit pitivät kiireisinä. Välillä on hyvä tuulettaa aivoja lukemalla jotain ihan muuta kuin koulukirjoja. 


Victoria Aveyard - Lasinen miekka

Tämä kirja oli jatkoa Punaiselle kuningattarelle. Kirja jatkuu siitä, mihin edellinen jäi. Mare Barrow lähtee etsimään muita ihmisiä, jotka ovat samanlaisia kuin hän, eli vereltään punaisia mutta heillä on silti hopeisten voimat. Kirjassa siis ihmisiä on kahdenlaisia, hopeaverisiä ja punaverisiä. Pidin enemmän sarjan ensimmäisestä kirjasta, Punaisesta kuningattaresta, mutta tässäkin oli paljon toimintaa ja mahtavia henkilöhahmoja. 

Hanna Kauppinen - Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Tähän kirjaan tartuin ihan vain sen surullisen nimen takia. Tämä oli hyvin erikoinen mutta silti aivan mahtava kirja! Kirjan päähenkilö Mila rakastaa vanhoja kirjoja ja hän etsii itselleen juuri sitä oikeaa kirjaa. Hän auttelee eri kirjakaupoissa niiden omistajia. Kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa nimeltään Tarinataivas ja Mila lähtee tottakai katsomaan, minkälainen paikka on kyseessä. Sille tielle hän lopulta jääkin ja ehkä myös pientä romantiikkaa on luvassa... Tämän kirjan juonta on vaikea tiivistää mutta suosittelen lukemaan, erikoinen ja niin hyvä!

Michelle Harrison - 13 kirousta

Tämä kirja on jatkoa 13 lahjaa -kirjalle. Kirjassa päähenkilö Punainen lähtee pelastamaan pikkuveljeään keijujen maailmasta. Keijut antavat hänelle haastavan tehtävän, jonka suoritettuaan hän saisi pikkuveljensä takaisin. Tästä kirjasta pidin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Hyviä juonenkäänteitä ja paljon enemmän toimintaa kuin ensimmäisessä. Vähän ehkä lapsellinen joissain kohdissa tämäkin kuitenkin oli, niin kuin ensimmäinenkin. Syynä voi pitää varmaan ikäeroa kirjan henkilöiden ja minun välilläni. Loppuun aion kuitenkin tämän sarjan lukea!

Mats Strandberg, Sara B. Elfgren - Piiri

Piiri-kirjan tapahtumat sijoittuvat Ruotsin pikkukaupunkiin nimeltä Engelsfors. Oli mukava lukea kirjaa, jossa tapahtumat olivat täällä Pohjolassa eikä missään Amerikassa. Kirja alkaa siitä, että yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Siitä alkaa oudot tapahtumat: kuu värjäytyy punaiseksi ja kuusi tyttöä huomaavat, että heitä yhdistää jokin erikoinen asia... Tytöt tarvitsevat toisiaan, sillä jokin paha on saapunut heidän kotikaupunkiinsa, eivätkä he tule selviämään siitä yksin. Aluksi kirjaa oli vaikea seurata, sillä henkilöitä oli hyvin monta ja jokaista seurattiin vuorotellen. Eteenpäin mentäessä heidän nimiään alkoi kuitenkin jo muistaa. Tosi hyvä kirja, jännitystä ja juonenkäänteitä tässäkin ihan riittämiin! 

Oletko itse lukenut näitä kirjoja? 

12 kommenttia:

  1. Avasin ekana sinun blogisi tänä aamuna. Ja kavahdin hämmennyksestä, että onko nyt todella jo huhtikuu! 😂🙊 Mutta kyllä se niin taitaa olla.
    Tosi hyvää analysointia kirjoista. 😊👏 En ole itse kyllä törmännyt aiemmin noihin kirjoihin. Mutta jos ne silmiini joskus sattuvat niin ilmanmuuta otan luku-urakan niistä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha itekki mietin heti herätessä, että onko nyt oikeasti huhtikuu :'D Kiitoksia ja luehan ihmeessä!

      Poista
  2. Hei tosi kiva postaus! Mulla on taas korkojen lukeminen jäänyt, pitäisi taas löytää joku superhyvä kirja johon uppoutua (niiden pääsykoematskujen lisäksi). Näitä en oo lukenu, toisaalta oon tosi huono kokeilemaan mitään täysin uutta kirjaa niin saa nähdä mitä käy :D

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvähän se on lukea muutakin kuin pelkkiä koulukirjoja, saa aivoja välillä lepuuteltua :) Toivottavasti joku kirja nappaa sinut mukaansa!

      Poista
  3. Jotenkin en ole edes vielä tajunnut että nyt on huhtikuu! :D Onneksi teit tämän postauksen, niin on taas uusi ihminen ajan tasalla :D

    Kiva postaus, itse en tiedä lukisinko noita kirjoja, koska ne ei ehkä oo mun makuun, mutta jokatapauksessa kerroit noista hyvin, hienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että pari ihmistä on nyt ajan tasalla! :D Joo itekkää en ois iha heti uskonu, että lukisin näin urakalla joskus fantasiakirjoja mutta nämä osoittautuivatkin tosi hyviksi. Kiitos!

      Poista
  4. Kiva postaus jälleen kerran! :) tuo Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut kuulostaa hyvältä! Pistänpäs sen muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä lukemaan sen, tosi erikoinen kirja.

      Poista
  5. Hyviä kirjoja varmasti kaikki! Muutamat olen noista lukenut, mutta pari ihan uutta tuttavuuttakin tuli vastaan. Itsellä on jäänyt muiden, kuin koulukirjojen lukeminen vähän vähälle viime aikoina, mutta olen ehtinyt lukemaan uutta kirjaa nimeltä Caraval - voin suositella lämpimästi ja koko sydämmestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että löytyi uusiakin kirjoja :) Pitääpä tsekata kyseinen kirja, kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Todella hyvä blogi ja mielenkiintoisia postauksia! :)

    VastaaPoista