4.7.2019

Kesäkuun luetut kirjat

Koulupaikkojen tulosten odottelua, töissäkäyntiä, jäätelön syömistä, autokoulun ajotunteja sekä nyt tänään yksi hylätty inssi - pari pettymystä on tullut koettua, mutta onneksi millään ei ole kiire. Sen kun tajuaa, niin helpottaa oloa kyllä huomattavasti! Kunhan olen autokoulun läpäissyt, voisin siitä kirjoittaa jonkinlaisen postauksen ja varsinkin siitä, kun inssi ei menekään ykkösellä läpi. Eikä kenties ehkä toisellakaan, mutta sitä on nyt vielä turha lähteä spekuloimaan... Nyt siirrytäänkin siis kesäkuun luettuihin kirjoihin, jotta aiheesta ei karata täysin!


kesäkuunluetut1

Nic Stone - Kolme on parillinen luku

Kirja kertoo kolmesta nuoresta - Coopista, Jupiterista ja Raesta - joiden ystävyys meinaa uhkaavasti muuttua kolmiodraamaksi. Jupiter uskottelee itselleen, että hän ei halua ketään, Coop on takertunut Jupiteriin mutta alkaa tykkäämään molemmista ja näin tekee Raekin... Monimutkaiselta kuulostava tilanne on juuri sitä, mutta miten tästä selvitään?


Tämän kirjan juoni kuulosti heti hyvin mielenkiintoiselta ja hieno kansikin oli positiivinen juttu. Kirjassa on monia mielenkiintoisia ja erilaisia henkilöhahmoja sekä hienoa pohdintaa ja oivalluksia muun muassa seksuaalisuudesta ja sen eri suuntautumisista. Suosittelen ainakin jokaiselle nuorelle, tämän voisi lukea jokainen itseään etsivä!


kesäkuunluetut2

Nicola Yoon - Kaikki kaikessa

Maddylla on harvinainen sairaus: hän ei voi olla kosketuksissa ulkomaailmaan, tai hän sairastuu tästä lisää. Hänen kotinsa on eristetty ulkoilmasta ja hän tapaa vain lääkäriäitiään sekä henkilökohtaista hoitajaansa. Eräänä päivänä Maddy näkee ikkunastaa, kuinka naapuritaloon muuttaa uusi perhe mukanaan komea poika... Outo tunne vaivaa Maddya ja hän on valmis uhraamaan kaiken Ollyn takia. Miten hän selviää sairautensa kanssa, kun rakkaus vetää häntä ulos?


Juoni oli tässäkin kirjassa heti mielenkiintoinen. Se voi joidenkin korvaan kuulostaa perinteiseltä lässynlää-kirjalta ja ehkä sitä se vähän onkin, mutta erikoinen juonikuvio Maddyn sairauden kera tuo mukavaa lisäpiristettä siihen. Eikä juonenkäänteitä kannata unohtaa, lopussa selviää huimia asioita!


kesäkuunluetut3

Marja Kihlström - Iso O: matkaopas huipulle

Esimerkiksi blogistaan tuttu Kihlström omisti kirjan kokonaan naisen orgasmeille. Kirjassa tutustutaan esimerkiksi erilaisiin ajatusmalleihin, jotka voivat estää sen saannin sekä kerrotaan konkreettisia vinkkejä. Mukana myös pohdintaa siitä, miksi naisen nautinto koetaan vielä joissakin tilanteissa miehen nautintoa vähäarvoisemmaksi.


Seksuaalisuus sen kaikissa muodoissaan on mielenkiintoinen aihe ja koska Kihlström on käynyt tutuksi esimerkiksi Nonsense-podcastista, tartuin tähän kirjaan ihan mielenkiinnosta. Tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä eikä lukeminen aiheuta turhia punasteluja, sillä asioista puhutaan niin luonnollisesti! Jos on vaikeuksia ison O:n kanssa tai ei olisikaan, niin tämä kirja kannattaisi jokaisella lukea (sukupuoleen katsomatta)!


Sellaiset kirjat sain luettua kesäkuussa. Miten on, oletko lukenut jonkun näistä tai heräsikö mielenkiintosi?

2 kommenttia:

  1. Täällä yksi joka pääsi inssistä vasta kolmannella ajokerralla läpi ja itse inssejä tuli nelisen kappaletta, kun ekalla kerralla ei päässyt ajamaan. Rahaahan siinä häviää mutta taidot ainakin kehittyy! :) Tsemppiä!
    Kirjoista haluaisin ehdottomasti lukea Kaikki kaikessa, koska elokuvakin näytti niin hyvältä. En tiedä onko kirjasta tehty elokuva vai elokuvasta kirja koska kansikuvassa on leffan hahnot, mutta kummin päin tahansa, tarina vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Hei mahtava kuulla, etten ole ainoa ekalla kerralla hylätyn saanut! Ja kiitti tsempeistä :) Uskoakseni kirjasta on tehty elokuva ja tuo uusintapainos on tehty elokuvan ilmestymisen jälkeen, ehkä :D

    VastaaPoista