2.7.2020

Kesäkuun luetut kirjat

Viimeinkin pääsen jakamaan kesäkuun luetut kirjat tännekin! Viime kuussa lukemani kirjat olivat jotenkin erityisen hyviä, yksikään ei jättänyt jälkeensä njääh-oloa. Olenkin siis tosi innoissani jakamassa nämä kirjat teille!

Kesäkuun ehdottomia kohokohtia olivat työt kokonaisuudessaan sekä juhannus. Pari kertaa uskaltauduin uimaankin, vaikka ikää tullessa lisää vesi tuntuu koko ajan vain entistä kohmettavammalta (haha, ihan kuin olisin jo mummo!). Jotenkin luettuja kirjoja kuitenkin kerkesi kertyä yllättävänkin monta, joten nyt siirrytään niiden pariin.

kesäkuunluetut1

Jennifer Mathieu - Näpit irti!

Viv kyllästyy koulunsa poikiin, jotka huutelevat tytöille asiattomuuksia ja koskettelevat heitä ilman seuraamuksia. Äitinsä nuoruusaikojen innostamana Viv perustaa lehden, jossa hän kannustaa tyttojä vastarintaan ja vastaanotto on paljon parempi, kuin mitä Viv olisi ikinä osannut odottaa.

Tämä kirja oli tosi erilainen nuorten kirja. Toisaalta kirja oli ehkä vähän epäuskottava, sillä jotkut kirjan tapahtumat olivat sellaisia, mihin koen aikuisten todellakin puuttuvan heti, mikäli niin ainakin Suomen kouluissa tapahtuisi. Kirjassa oli tosi hienosti kirjoitettu tyttöjen yhteistyöstä ja siitä, mitä kaikkea sillä tavalla toimimalla voi saavuttaa.

kesäkuunluetut2

Adam Kay - Kohta voi vähän kirpaista: Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Entinen lääkäri Adam Kay kertoo kirjassa päiväkirjamaisesti kaikista kommelluksista sekä tiukoista tilanteista nuoren lääkärin arjessa.

Tämä kirja oli ihan MAHTAVA! Tykkäsin kovasti päiväkirjan muotoon kirjoitetusta tekstistä ja hauskat kohdat oli kirjoitettu juuri sopivan hauskalla tavalla. Kirjassa pääsee myös hyvin sisälle siihen, kuinka kiireistä sairaalan arjessa voi olla ja kuinka kaiken tekemiseen kunnolla ei vain aina ole aikaa. Sopivasti vakavaa luettavaa huumorilla höystettynä ja oikeasti lukiessa saa myös nauraa ääneen. Ja ehkä välillä vähän ällöttääkin.

kesäkuunluetut3

Katharine Mcgee - Amerikan kuninkaalliset

Kirja sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa Amerikassa olisi presidentin sijaan monarkia. Kirjassa seurataan useita kuningasperheen jäseniä sekä heihin liittyviä henkilöitä. Tuleva kuningatar Beatrice yrittää sopeutua tulevaan tehtäväänsä, mutta ehkä rakkaus on hänen esteenään kruunun saannille... Beatricen sisko taas Samantha taas ihastuu juuri siihen, jota hän ei voisi koskaan saada. Myöskään prinssi Jeffersonin rakkauselämä ei ole kovin vakaalla pohjalla, mutta valitseeko hän kansan suosikin vai jonkun ihan muun?

Tähän kirjaan on koottu kaikista kliseisimmät juonenkäänteet mitä rakkauteen voi liittyä: monia kiellettyjä rakkaudenkohteita sekä puntarointia eri vaihtoehtojen paremmuuden välillä. Juoni kuitenkin muuttuu heti kiinnostavammaksi uudenlaisessa ympäristössä ja kuninkaallisten piirissä nekin saavat kyllä uusia ulottuvuuksia. Kirjan luki nopeasti helppolukuisuutensa takia ja vaikka seurattava hahmo vaihtui joka luvussa, erilaisten persoonallisuuksien avulla pysyi hyvin perässä. Jos Gossip Girlin tapainen on sinun makuusi, tartu tähän kirjaan!

kesäkuunluetut4

Estelle Maskame - Oikealla tavalla vääränlainen

Vanessan ''säätö'' jakaa Vanessasta vähäpukeisen videon koko koululle. Asiasta hurjistunut Vanessa saa rikoskumppanikseen Kain, joka lähtee hänen kanssaan kostamaan. Alkaa hurja, kostonmakuinen aikakausi elämässä. Romantiikkaakin löytyy, kuten Maskamen kirjoista yleensä.

Yksikään Maskamen uusimmista kirjoista ei ole yltänyt DIMILY-trilogian tasolle, mutta silti jokaiseen uuteen kirjaan tulee tartuttua. Tämä kirja taasen oli ihan jees, mutta kun tietää DIMILYn tason, jää tämä selvästi sen alle. Kirjassa oli kuitenkin sellainen juoni, että sellaista ei aiemmin ole tullut luettua ja lopussa oli myös hyvä opetus. Yllättävän paljon ajatuksia herättävä kirja.

kesäkuunluetut5

Caroline Criado Perez - Näkymättömät naiset

Kirjassa kerrotaan lukuisen tilastojen ja tutkimuksien valossa, kuinka maailma on suunniteltu miesten mukaan.

Tämä kirja nousee luultavasti kesäkuun parhaimmaksi luetuksi kirjaksi. Huippua tekstiä ja pelkkää faktaa, mistä kertoo paksu lähdeluettelokin kirjan lopussa. Kirja antoi samaan aikaan hämmästyttäviä ja kammostuttavia tietoja siitä, kuinka naisia ei huomioida esimerkiksi lääketieteellisissä tutkimuksissa tai vessojen rakentamisessa. Maailman näkee ihan uudella tavalla kirjan lukemisen jälkeen ja tulee oikea maailmanparannusfiilis. Alun johdanto saattaa tuntua liian faktapitoiselta heti alkuun, mutta kun siitä pääsee yli, alkaa oikea mielenkiinto heräämään. Erityisesti lääketieteeseen liittynyt osio oli lempparini, mutta koko kirja oli vain niin huikea. Wau!

Nämä viisi kirjaa sain luettua kesäkuussa. Mitä sinä luit kesäkuussa? Päätyykö jokin näistä kirjoista sinun luettavaksesi?

Lue myös nämä:




Seuraa myös Instagramissa @siniriekki.

2 kommenttia:

  1. Tässä kaikki kirjat ovat sellaisia, jotka löytyvätkin mun lukulistalta! <3 Pitää itselläkin kyllä kiirehtiä, että pääsen lukulistalla näihin asti, vaikuttavat nämä sen verran mielenkiintoisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallan aika varmasti sanoa, ettet tule pettymään näihin! *.*

      Poista