19.2.2019

Kuinka innostua liikunnasta?

Omasta kokemuksesta osaan sanoa, että jos ei ole aina pitänyt liikunnasta, on siitä tykkäämään alkaminen hyvin hankalaa. Itse en harrastanut tai tehnyt oikeastaan mitään liikuntaa vielä yläasteen alussakaan, mutta kahdeksannella luokalla aloin käymään koulun järjestämässä kuntosalikerhossa. Siellä jokin naksahti päässäni ja huomasin liikkumisen olevan ihan mukavaa. Treenin jälkeinen olo on ihana, kun tietää tehneensä jotain ja sitten voi käpertyä sohvalle katsomaan sarjoja hyvillä mielin.


Salilla en ole ikinä käynyt aktiivisesti. Lukion alussa kävin siellä ihan silloin tällöin, mutta nyt en edes muista, milloin olisin käynyt siellä viimeksi. Enemmän olen tehnyt lihaskuntoon liittyviä treenejä kotona käsipainoilla, mutta nyt olen alkanut innostua enemmän erilaisista toiminnallisista, sykettä nostavista treeneistä sekä kehoa huoltavista treeneistä, kuten joogasta. Kun harrastaa liikuntaa itsenäisesti, kaikista parasta on se, että saa liikkua juuri niin kuin haluaa ja silloin kun haluaa, ilman mitään ulkopuolelta tulevia neuvoja. Olen iloinen, että olen löytänyt motivaation urheilua kohtaan ja että voin muokata liikkumistani oman mieleni mukaan.


Seuraavaksi annan pari vinkkiä siihen, kuinka sinäkin voit löytää liikunnan ilon!

urheilu3

-Mieti, oletko enemmän yksilöliikkuja vai haluatko harrastaa muiden kanssa. Myös yksilölajeja voi harrastaa ryhmässä, mikäli saat motivaatiota muista: ryhmäliikuntatunnit ovat tähän hyvä vaihtoehto!


-Muista, että urheilu ei tarkoita välttämättä salitreeniä, vaikka moni harrastaakin sitä nykyään. Jos se on sinun juttusi, niin hyvä, tee sitä! Jos salilla oleminen ei kuitenkaan tunnu omalta jutulta, niin treenejä löytyy paljon vaikkapa Youtubesta. Sieltä löytyy niin lihaskuntoa, joogaa, pilatesta, HIIT-treenejä... Siitä vain kokeilemaan, mikä tuntuu kivoimmalta!


-Kannattaa hyödyntää meidän kaunista luontoamme liikkuessa. Käveleminen, juokseminen ja näin talvisin hiihtäminen ovat hyviä liikkumismuotoja ja samalla saa raitista ilmaa, joka virkistää.


urheilu2

-Muista säilyttää hyvä fiilis äläkä ajattele liikkuvasi vain ulkonäön takia. Se ei tuo hyvää mieltä pitkällä aikavälillä. Nauti treenin jälkeisestä olosta, nauti itse treenistä ja nauti siitä, mihin kaikkeen kehosi pystyykään.


-Urheilun ei tarvitse tarkoittaa kamalaa rääkkiä, jossa lentää hiki ja kyyneleet. Esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa jooga ja muut rauhalliset lajit ovat hyvä vaihtoehto keholle ja itsellesi, kun voimavaroja ei riitä muuhun.


-Mikäli haluat asettaa liikkumiselle tavoitteita, älä aseta niitä liian korkeiksi. Jos aloitat nollasta, et välttämättä jaksa viikon hiihtämisen jälkeen hiihtää yhtäjaksoisesti 50 kilometriä tai vetää 10 leukaa. Ole armollinen itsellesi.


urheilu1

Nämä olivat luultavasti sellaisia kliseitä, että ne on tullut kuultua jo monta kertaa, mutta jospa sait silti jotain irti tästä postauksesta! Minä tiedän, että urheilun aloittaminen voi olla vaikeaa, mutta se fiilis on ihan mahtava, kun saa siitä kiinni!


Millä tavalla sinä urheilet vai kammoksutko sitä?

8 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä tosi hyvä postaus, täyttä asiaa!
    Itellä on ollut vaikeuksia löytää ratsastuksen ohelle liikuntalaji, jossa pääsisi polttamaan vähän kaloreitakin, ratsastus kun perustuu vain lihaskuntoon ja ns. staattiseen voimaan ja kehonhallintaan. En ole koskaan innostunut juoksemisesta tai perus pallopeleistä, mutta lopulta tajusin että uiminen on se mun juttu ja kaiken lisäksi mahtavaa liikuntaa!
    Ja treenien jälkeen totta tosiaan on aivan mahtava fiilis, kun huomaakin että kilsan umiseen meni tunnin sijaan 45 minuuttia ja kroppa on ihan vetelänä altaasta noustessa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Uiminen on todellaki hauskaa, kun sitä saa harrastaa omatoimisesti eikä koulun uinnissa. Koulun uinnissa katoaa jotenkin se ilo, koska pitää uida tietyllä tekniikalla eikä voi uida ihan miten haluaa. Uiminen kyllä todellakin vie yllättävän paljon energiaa :D

    VastaaPoista
  3. Mä oon ihan pienestä pitäen harrastanut liikuntaa, niin enää en oikein osaa ajatellakaan luopuvani siitä. Kai se on muodostunut vähän osaksi omaa identiteettiä :)
    Hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  4. Oon kyllä niin samaa mieltä siitä että treenin jälkeen on ihan paras olo! ja mua kiinnostais hirveesti kokeilla tota joogaamista :) tai spinning tunteja!

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä, että sulla se on ollut aina tapana! Mä muistan, kuinka niin vihasin sitä, että pakotettiin lenkille tai ylipäätään käymään ulkona :D Onneksi asiat ovat nyt hieman eri tavalla.

    VastaaPoista
  6. Jep, se on kyllä *.* Joogaamista on helppo testata Youtube-videoiden avulla, sinne vaan haut kehiin! Spinningiä testasin joskus lukion liikkatunnilla ja se oli kyllä tosi rankkaa!

    VastaaPoista
  7. Ai vitsi mikä ikävä aina lenkkipoluille! Ikävöin Espanjan aurinkoa ja siellä rantakadulla tehtäviä lenkkejä :-D Ihana olisi päästä täälläkin pakkasella juoksemaan mutta liian liukasta :-) Jooga on muakin kiinnostanut, mutta tuntuu liian rauhalliselta mulle

    VastaaPoista
  8. Espanjan lämmössä ois varmasti ihan mahtava lenkkeillä! *.* Kannattaa edes kerran testata, eihän sitä tiiä vaikka tykästyisitkin ;)

    VastaaPoista