7.2.2019

Tervetuloa asuntooni!

Viimeksi olen esitellyt asunnon täällä blogissa joskus blogin alkuaikoina melkein kaksi vuotta sitten. Parin vuoden aikana se on tietenkin hieman muuttunut niin asumisjärjestelyjen kuin muutenkin ajan kanssa, joten nyt halusin tulla esittelemään sen uudestaan. Tervetuloa siis käymään luonani!


asunnonesittely1

Eteinen

Tällainen näkymä tulijaa on vastassa heti oven avatessaan. Eteinen on mallia pitkä käytävä ja sen varrelta pääsee makuhuoneeseen, vessaan ja olohuoneeseen sekä päästä keittiöön.


asunnonesittely2

Makuuhuone

Makuuhuoneeni on edelleen yhtä pinkki kuin aiemminkin, mutta muuten se on aivan kamalan kaaoksen vallassa varsinkin työpöydän osalta. Sinne ei siis kurkisteta tämän enempää. Makuuhuoneesta löytyy myös vaatehuone. Valkoinen työtuoli on Maskusta, mikäli joku kiinnostui.


asunnonesittely3

Vessa

Vessa keltaisine valoineen ei sekään ole kovin ihmeellinen ilmestys. Siirrytään tästä paljon kiinnostavampiin huoneisiin, nimittäin keittiöön ja olohuoneeseen!

asunnonesittely4

asunnonesittely5
asunnonesittely6

Keittiö

Keittiö on se paikka, jossa aloitan jokaisen aamuni. Varsinkin auringonpaisteella se on hyvin viihtyisä ja kotoa saadut verhot, keittiönpöytä, matto sekä jotkin kodinkoneet tuovat ihanaa kotoisuutta. Hyvin harvoja juttuja olen ostanut uutena, sillä olen niin ''kiinni'' kotikodissani, että haluan suuren osan tavaroista sieltä. Niihin tavaroihin on kehittynyt sellainen tunneside, joka tuo kodin tuntua myös asunnolle, vaikka kodiksi sitä en kutsukaan enkä ehkä ikinä tule kutsumaankaan.


asunnonesittely7

asunnonesittely8

Olohuone

Sitten saavutaankin jo olohuoneeseen, jossa vietän suurimman osan hereilläoloajastani. Sohvan vieressä lattialla oleva johtoläjä on aika kamala, onko sinulla antaa jotain vinkkejä sen piilottamiseen? Kun siirretään huomio pois siitä, voidaan keskittyä muuhun olohuoneeseen. Lasipöytä oli alunperin makuuhuoneessa, mutta nyt se toimittaa sohvapöydän virkaa. Se ei ehkä ole siihen kaikista paras jatkuvan kolinan takia, mutta auttaa se siinäkin hommassa. Television vieressä oleva lohikäärmepuukin oli alunperin eteisessä, mutta siirsin sen olohuoneeseen täyttämään tyhjää tilaa.


asunnonesittely9
asunnonesittely10

Valkoisen tussitaulun hankin viime syksynä Tokmannilta. Ennen lukulomaa kirjoitin siihen aina jokaisen jakson lukujärjestyksen, mutta nyt se on hieman toimettomana. Piirtämällä siitä saisi varmasti oikein hienon, mutta koska minua ei ole piirtäjän lahjoilla siunattu, olen kirjoittanut siihen joitain sitaatteja. Ehkä keksin sille vielä jotain parempaa virkaa!


Iltaisin sytytän usein kynttilät palamaan ja ne tuovat ihanaa tunnelmaa olohuoneeseen. Myös muutamat koristevalot löytyvät, joista toiset ovat kiinni tussitaulussa ja toiset ikkunalaudalla lasipurkissa. Vielä on kuitenkin sen verran pimeitä iltoja, että kynttilöitä ja valoja ei tarvitse heittää laatikkoon!


Mitä pidit kiertokäynnistä asunnolla? Hankitko sinä sisustustavarat useimmiten uutena vai vanhana?

6 kommenttia:

  1. Johtosotkuihin etin itekin ratkaisua! Johtolaatikkoa oon miettinyt, niitä löytyy esim ikeasta.

    Paljon asunnossa on neliöitä, se on ihan massiivinen! :D

    VastaaPoista
  2. Onpas ihanan iso koti! <3 Vähän luksusta verrattuna mun 27㎡ kotiin :D

    VastaaPoista
  3. Täytyypä tutkia näitä johtolaatikoita :) Haha, on siellä reilu 50 neliötä, en ole ihan varma.

    VastaaPoista
  4. Kiitos <3 Toisaalta sinun kodissasi ei ole liikaa tyhjää tilaa, mikä näyttäisi vähän hassulta! Kaiken saisi käytettyä hyödyksi :)

    VastaaPoista
  5. Iki-ihana johtokasa! Hahha, meillä se on olkkarissa onnistunut hyvin jäämään televisiopöydän alle, joten se ei ole esillä. Typöydän yhteydessä mulla oli suurempi ongelma, kunnes hankin kirjoituspöydän ikeasta johon oli rakennettu semmonen lokero niille johdoille ja reikä josta ne piuhat sai vedettyä esiin. Joku taisi kommentoidakkin että ikealta löytyy muutenki aina hyviä ratkaisuja tähän! !

    Oon kateellinen sun keittiöstä vielä jos sulla aamuaurinko paistaa pöydän ääreen! <3

    https://fromtearstolaugh.wordpress.com/

    VastaaPoista
  6. Noihin Ikean juttuihin pitäs sitten tutustua tarkemmin, jos tuo johtokasa alkaa ärsyttää ihan liiaksi :D Haha, ei tarvii olla kateellinen, kyllä sunki keittiö on varmasti kiva!

    VastaaPoista