5.2.2020

Itsensä huomiointi arjessa on tärkeää

Nykyisessä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa on helppo unohtaa itsensä. On ahdistavaa, kun koko ajan pitäisi olla tekemässä ja suorittamassa tai muuten kokee olevansa täysin hyödytön. Tällaisesta oravanpyörästä pitää kuitenkin osata myös hellittää ja panostaa omaankin hyvinvointiin eikä koko ajan suorittaa ympärillä olevien asioiden takia. 

huomioiitsesi4


Tätä asiaa olen pohtinut hyvin paljon kuluneena välivuotenani. Koska en ''varsinaisesti'' ole siinä oravanpyörässä, johon ihmiset tavanomaisesti päätyvät, olen toisinaan tuntenut olevani hyödytön. Haluaisin antaa tälle yhteiskunnalle oman panokseni, mutta se panos jäi antamatta silloin, kun sain tietää jääväni ilman opiskelupaikkaa. Suunnitelmani kariutuivat täysin ja vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka olin antanut koko elämäni opiskelulle ja määritin itseni sen kautta (koska enhän ollut koskaan muuta tehnytkään). Pitäisi kuitenkin muistaa, että kaiken tällaisen hyödyksi olemisen takanakin on ihminen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle.

Nämä ajatukset ovat kuitenkin tosi turhia, koska välivuotenanikin olen opiskellut, stressannut, kirjoittanut, stressannut vähän lisää ja jälleen opiskellut. Se on kuitenkin ollut täysin vapaaehtoista, mikä on tuonut kaivatun uuden näkökulman. Olen tehnyt sitä täysin itseäni varten enkä ajatellut sitä, mitä ympäristö toivoo minun tekevän. Olen pystynyt aikatauluttamaan oman opiskeluni, ottamaan aikaa itselleni ja jatkamaan taas silloin, kun on sellainen fiilis. Vaikka itsensä on helppo unohtaa, niin sitä ei saa tehdä. Omasta jaksamisestaan täytyy pitää huoli, koska jossain vaiheessa palaa muuten loppuun.

huomioiitsesi3

Oletko sinä muistanut huomioida itsesi ja järjestänyt aikaa hemmottelulle? Tässä on pari vinkkiä, joilla voit huomioida itseäsi silloin, kun haluat antaa aikaa ihan vain itsellesi:

- Vietä ystäviesi kanssa leffailta. 

- Pidä hemmotteluhetki: Kuori ja rasvaa vartalosi sekä kasvosi, laita kasvonaamio, sulje silmäsi hetkeksi ja rentoudu.

- Pistä kuulokkeista kuulumaan hyvä podcast tai musiikkia ja lähde lenkille. Raikas ilma tekee ihmeitä!

- Vietä aamulla mahdollisimman pitkää aikaa lemppariyövaatteissasi. 

- Sammuta valot ja venyttele. On ihana tunne, kun veri lähtee kiertämään ja kroppa rentoutuu.

huomioiitsesi2

- Kokeile tehdä esimerkiksi aamu- tai välipalaksi jotain erikoisempaa. Postauksen kuvissa on chiavanukasta, jonka keksin tehdä nähtyäni tämän kuvan Instagramissa. Tosi hyvä ja erikoisempi aamupala!

- Myös siivoaminen voi olla itsensä huomiointia! Vie matot ja vuodevaatteet ulos pakkaseen, pyyhi pölyt, imuroi ja nauti raikkaasta sekä puhtaasta kodista. 

- Pidä sarjamaraton ja katso niin monta jaksoa, että et enää jaksa keskittyä. 

- Varaa aikaa niin, että voit juoda aamukahvisi ihan rauhassa esimerkiksi lukien tai videoita katsellen.

- Älä tee yhtään mitään. Aivot tarvitsevat lepoa myös tylsyyden muodossa. Mene vaikka parvekkeelle ja katsele sitä mitä näet. Älä ota mukaan puhelinta tai mitään muutakaan.

- Mene nukkumaan aiemmin kuin tavallisesti. Pidemmät yöunet, parempi mieli.

huomioiitsesi1


Miten sinä huomioit itseäsi kiireiden ja arjen keskellä vai oletko unohtanut sen kokonaan?

Lue myös nämä:

Häkellyttävän hyvät jäälauttaleivokset

Helsingin ostokset

Minun lempparit podeista, instatileistä ja tubettajista

4 kommenttia:

  1. Kauheeta kuulla että sulla on ollut fiiliksiä hyödyttömyydestä välivuoden takia :/ onneksi löysit niihin uuden näkökulman! Uskon, että välivuosi tekee kaikin puolin hyvää ja pääsee vähän hidastamaan tahtia mikä on täysin ok! <3 Yhteiskunnan oravanpyörässä veronmaksajana ehtii olla koko lopun ikää! :D Mäkin pidän opiskelusta ja produktiivisuudesta mutta se vaatii yhtälailla vastapainoksi aikaa vaan olla tekemättä yhtään mitään! Mun lempparijuttu on vklp ilman mitään suunnitelmia kun saa käydä porukoilla saunassa, kokata hyvää ruokaa, vaan olla ja kattoo leffoja tai sarjoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot aivan oikeassa! Ei koko ajan tarvitse olla kamalan ahkera ja tuottelias ollakseen hyödyksi. Onneksi tästä aiheesta puhutaan somessakin nykyään tosi paljon :) Oi miten ihanan kuulonen toi sun lempparijuttu <3 Kyllä rentoutuminen tekee terää!

      Poista
  2. Hyvä muistutus arkeen, todella moni suorittaa arkea ja pakko kyllä myöntää, että usein minäkin. :) Pyrin kuitenkin ottamaan säännöllisesti omaa aikaa ja varsinkin viime aikoina on ollut pakko ottaa rennommin, antaa aikaa itselle ja tehdä asioita mistä pitää ilman aikatauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä, että oot kans huomioinu oman rentoutumisen! <3

      Poista