31.1.2019

Tammikuun luetut kirjat - Lukuinto palaa!

Joulukuun kirjapostauksessa kerroin hieman siitä, kuinka tuntuu, että aika ei enää riitä lukemiseen. Osasyynä tähän on tietenkin myös ruudun edessä vietetty aika, mutta tässä kuussa teinkin aikamoisen parannuksen kirjojen lukemisen suhteen! Taitaa olla jo aika pitkä aika siitä, kun yhden kuun aikana luin näin monta kirjaa kuin nyt tammikuussa. Erittäin hyviä yksilöitä tuli myös luettua, joten kannattaa jatkaa lukemista eteenpäin!


tammikuunluetut1

Rupi Kaur - milk and honey

Tämän kirjan ilmestymisestä on jo aika kauan, mutta nyt sain sen viimeinkin luettua saatuani sen joululahjaksi. Runokirjassa on Kaurin kirjoittamia lyhyitä ja myös pidempiä runoja, jotka kertovat esimerkiksi rakkaudesta ja kivusta. Kuvituksena kirjassa on Kaurin itsensä piirtämiä ihania kuvia.


Tykkäsin runoista tosi paljon, vaikka kaikkiin en löytänytkään samaistumispintaa. En yhtään ihmettele, miksi kirja on saavuttanut niin suuren suosion. Runot eivät ole tavallia sointuvia runoja, vaan ne ovat samantyylisiä kuin esimerkiksi Maiju Voutilaisen runokirjassa. Lisäksi koska sain kirjan englannin kielisenä, niin tämän avulla saa hyvin treenattua kirjoituksia varten!


tammikuunluetut2

Virginia Vallejo - Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria

Kirjan kirjoittaja Virginia Vallejo on kolumbialainen mediapersoona, joka oli aikanaan huumeparoni Pablo Escobarin rakastajar. Kirjassa Vallejo avaa hänen ja Escobarin suhdetta, Kolumbian politiikan kieroutuneisuutta sekä kertoo Escobarin luonteesta ja muita tietoja hänestä.


Kirja saattaa edellisen kuvailun perusteella kuulostaa tylsältä, mikäli politiikka ei kiinnosta, mutta kirjassa oli paljon muutakin kuin sitä. Kirjassa pääsi seuraamaan Vallejon ylellistä elämää sekä hänen vaikeuksiaan, joita hän kohtasi Escobarin takia. Joissakin kohdissa tuli ihan sellainen tunne, että ''apua, en halua tietää enempää'', varsinkin kun oli puhe juurikin näiden kahden ihmisen suhteesta. Jos kaipaat romantiikan sivuun myös hieman yhteiskunnallisempaa perspektiiviä, niin suosittelen tätä kirjaa!


tammikuunluetut3

Elina Reenkola - Lumoavan pelottava nainen

Reenkola valottaa kirjassaan sitä, miksi naisen seksuaalisuus on niin pelottava ja vaiettu asia. Lisäksi hän avaa joidenkin tunnettujen satujen sekä kauhuelokuvien yhteyttä naisen seksuaalisuuteen.


Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja siinä on ihan mahtavia oivalluksia sekä uutta tietoa muun muassa lasten kehityksestä, mikä selittää sitä, miksi naisen seksuaalisuus on ollut ja on edelleenkin tabu. Joidenkin satujen yhteys naisen seksuaalisuuteen tuntuu omasta mielestäni kuitenkin vähän kaukaa haetulta tai sitten en vain pysty ajattelemaan tuttuja tarinoita toisesta näkökulmasta. Esimerkiksi tulkinta Prinsessa ja herne -sadusta sai kulmat kohoamaan - lue kirja, niin tiedät, mistä puhun!


tammikuunluetut4


Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni

Kirjassa Thomas Erikson kertoo eri ihmisten käyttäytymisestä, joiden perusteella ihmiset voidaan jakaa neljään eri väriin. Erikson opastaa myös siinä, kuinka eri värisille ihmisille saa parhaiten kerrottua huonoja uutisia sekä muuta mielenkiintoista ja avartavaa tietoa ihmisten käytöksestä.


Ensinnäkin täytyy sanoa, että Erikson on erittäin taitava kirjoittaja! Kirja tempaisi heti ensimmäiseltä sivulta täysillä mukaansa ja sen lukemisessa ei muutenkaan kestänyt kauan. Eriksonin oppien avulla on hauska yrittää tunnistaa ihmisiä eri värisiksi heidän käytöksensä perusteella, mutta se tuntuu hyvin vaikealta; itse ainakin koen, että tuntemieni ihmisten sekä minun omassa käytöksessäni yhdistyy melkein kaikkien värien käytökseen liittyviä piirteitä, vaikka kirjassa sanottiin, että kolmen eri värin sekoittumienn yhteen ihmiseen on hyvin harvinaista ja neljän jopa mahdotonta. Voi myös toki olla niin, etten osaa havannoida tarpeeksi hyvin... Tätä kirjaa suosittelen joka tapauksesssa, tosi avartava tämäkin!



tammikuunluetut5

Jere Nurminen - Kiira: Ehjäksi särkynyt

Jere Nurmisen kirjoittamassa kirjassa entinen taitoluistelija Kiira Korpi kertoo uransa eri vaiheista niin ylä- kuin alamäkineen. Taitoluistelun raadollisuus ja kurinalaisuus tulevat kirjassa hyvin esille, sekä taitoluistelijan oma intohimo lajiansa kohtaan.


Tämä kirja oli yhtä mukaansatempaava kuin edellinenkin, voin siis heti sanoa suosittelevani tätä ihan täysillä! Kiira kertoo urastaan hyvin rehellisesti sekä siihen liittyneistä syömiseen liittyvistä ongelmista, väsymyksestä, valmentajien kanssa tulleista ongelmista sekä loukkaantumisistaan. Kirjasta huomaa hyvin, kuinka Kiira panosti uraansa, mutta jossain vaiheessa tuli seinä vastaan. Läheisten kertomat kommentit ovat tosi hyvä lisä kirjaan, sillä asioihin saa monta eri näkökulmaa!


Sellainen kasa kirjoja tässä kuussa. Oletko lukenut jonkin näistä tai herättikö jokin mielenkiintosi? Onko sinulla suositella minulle jotain kirjaa?

29.1.2019

Tämä abi lähtee lukulomalle!

No niin, nyt se lukio alkaa periaatteessa olla jo takanapäin! Eilen oli viimeinen preli tälle koeviikolle ja nyt sitä ollaan virallisesti lukulomalla. Vielä ei ole oikein lukumoodia päällä, sillä tämähän tuntuu melkein oikealta lomalta, mutta pakko sitä on yrittää herätellä viimeistään huomenna. Keväällä kirjoitan siis äidinkielen, pitkän englannin, keskipitkän ruotsin, historian ja yhteiskuntaopin. Luettavaa siis ainakin löytyy varsinkin historian osalta, mistä on luettavana kuusi lukion oppikirjaa sekä lisäksi muuta materiaalia, mitä sattuu ympäriltä löytymään. Yhteiskuntaoppiin on tällä hetkellä kaikista suurin motivaatio, joten sen opiskelu ei edes ajatuksena tunnu kovin pahalta.


lukuloma1

lukuloma2

Olen suunnitellut tekeväni tänne blogiin my day -tyyppisen postauksen lukulomalta, kunhan opiskelu on lähtenyt kunnolla rullaamaan. Miltä tämmöinen kuulostaisi? Itse tykkään kovasti lukea my day -postauksia ja siitä on jo reilu vuosi aikaa, kun viimeksi sellaisen toteutin.


Eniten lukulomassa huolestuttaa oma motivaatio sekä jaksaminen. Nyt on ihan oikeasti kyse vain minusta itsestäni eikä kukaan ole käskemässä, mitä tänään pitäisi opiskella ja kuinka paljon. Kaikki riippuu minusta, se kuinka hyvin olen jaksanut opiskella ja kerkeänkö harjoitella kaikkia aiheita ennen kirjoituksia. Täytyy pitää mielessä, että nämä ovat kuitenkin loppujen lopuksi vain yhdet kirjoitukset, joista saa valkoisen lakin. Koko loppuelämää ei määritä se, minkä arvosanan kokeista sattuukaan saamaan.


Onneksi lukulomalle sattuu myös monta hauskaa tapahtumaa: viikonloppuna juhlitaan kaverini valmistujaisia, tiedossa on yhdet kastajaiset sekä tietenkin abeille perinteiset potkijaiset, penkkarit ja abiristeily. Myös wanhojen tansseja pääsee fiilistelemään hyvinkin pian, ihana nähdä erilaisia mekkoja!


lukuloma3

Tämän päivän aion vielä viettää rennoissa mutta vähän erikoisissa merkeissä. Kuten jotkut saattavat muistaa, olen asunut lukion alusta asti ystäväni kanssa samassa asunnossa. Tänään ystäväni kuitenkin muutti omaan asuntoon ja tästä tulee tosi mielenkiintoista! Onhan se haikeaa, että kun on tottunut siihen, että ystävälle voi aina sanoa jonkin asian kun se tulee mieleen, mutta varmasti tähänkin tottuu. Onneksi hän ei kuitenkaan muuta kauas! (Terkkuja vain sulle, kun kuitenkin jossain vaiheessa luet tämän! :P) Lisäksi menen tänään pitkästä aikaa kampaajalle, olen niin laiska käymään leikkauttamassa kuivia latvoja, vaikka ehdottomasti pitäisi käydä useammin!


Huh, sitä tekstiä virtasi. Tällaiset fiilikset lukuloman alkamisesta ja kuulumisista muutenkin. Jos sinä olet joskus viettänyt lukuloman, niin onko antaa vinkkejä? Mitä sinulle kuuluu?

27.1.2019

Asiat, joita et halua tietää minusta


Too much information -tag on ilmeisesti hieman tuntemattomampi postausidea, koska itse löysin sen vasta luettuani Sannin postauksen, jossa hän antoi vinkkejä blogipostauksiin. Ihastuin ideaan heti ja tästä postauksesta löydätkin sellaisia asioita minusta, jotka saattavat sisältää jo hieman liikaakin informaatiota tai sitten ne ovat niin tylsiä juttuja, että et tee niillä mitään.


tmitag1
-Minulla on yösukkina jo monta vuotta vanhoja sukkia, jotka ovat venyneet jalkani mukana. Esimerkiksi vaaleanpunaiset Hello Kitty -sukat ovat niin suloiset ja liittyvät niin vahvasti lapsuuteeni, etten millään raaski heittää niitä pois!

-En pidä keitetyistä perunoista. Ne menevät ranskalaisina, sipseinä, ristikkoperunoina, lohkoperunoina, raakana ja pottumuusina jonkin lisukkeena, mutta pelkät keitetyt perunat eivät ole mieleeni vaikka miten söisi.


-Omistan 10 Robinin nimmarikorttia.

-Ensipusuni ja -suudelmani sain 17-vuotiaana.

tmitag2

-Jos voisin herättää jonkun kuolleista, herättäisin varmaan toisen isovanhemmistani, jota en ikinä kerennyt näkemään.

-Titanic-elokuva saa minut aina itkemään, vaikka olenkin nähnyt sen jo useita kertoja.

-Ällöttävin tapani on ehkä se, että revin aina kynsinauhojani. Ne ovat aika kamalan näköiset ja laastareita saisi aina olla mukana mutta niitähän minulla ei kyllä ole.

-Viimeisin lähettämäni viesti tätä postausta kirjoittaessani on: ''No ei kyl oo, hyi XD Joo mut et varaa nyt yhtää mitää.''

tmitag3

-Tällä hetkellä suurin pelkoni on ehkä se, että mitä kaikkea tapahtuu ensi syksynä, mikäli saan opiskelupaikan. Eniten jännittää se, tulenko sopeutumaan uuteen ympäristöön ja saanko sieltä uusia tuttavuuksia.


-Pelottavin kokemukseni tapahtui, kun olin ala-asteella. Pelkäsin tuolloin ihan kamalasti pimeää ja jouduin silloin kävelemään pimeänä talvi-iltana kavereiltani yksin kotiin. Matkalla on useita autiotaloja ja tietenkin pimeässä pelotti, että joku katsoisikin talon ikkunasta suoraan minuun. Kävelinkin matkan hyvin ripeää tahtia.


-En polta tupakkaa enkä ole koskaan edes kokeillut sitä.

Oletko sinä kuullut tai jopa toteuttanut Too much information -tagin?

24.1.2019

Testissä Lushin palashampoo - toimiiko se oikeasti?

Kyselin joskus, kiinnostaisiko postaus Lushin erikoisesta palashampoosta ja sehän kiinnosti! Nyt olen jonkin aikaa testaillut Lushin Jumping Juniper -shampoota ja voin jakaa omia kokemuksiani siitä teille.


lushpalashampoo1

Jumping Juniper on ihanasti sitrukselta tuoksuva palashampoo. Tietenkin olin etukäteen skeptinen siitä, voiko palamuodossa oleva shampoo vaahdota niin paljon, että sillä saa hiukset kunnolla pestyksi, mutta luuloni osoittautuivat vääriksi! Palaa itseään ei tarvitse edes kastella, vaan kun sitä hieroo märkään tukkaan, vaahtoa tulee erittäin runsaasti. Eikä palan kulumista edes huomaa, vaan se pysyy melkein saman kokoisena pesusta toiseen. Erittäin pitkäkestoinen tuote siis kyseessä!


Tuote pesee hiukset jopa niin puhtaiksi, että ne oikein narskuvat pesun jälkeen. Kyseisen palashampoon luvataan pidentävän hiusten pesuväliä ja näin ollen ehkäisevän hiusten rasvoittumista, mutta itse en ole sellaista vaikutusta huomannut, vaan pesen hiukseni edelleen joka toinen päivä. Shampoo tekee hiuksista myös vähän takkuiset, mutta ne saa hoitoaineella taas takaisin kuriin.


lushpalashampoo2
lushpalashampoo3

Tämän kokeilun perusteella olen erittäin yllättynyt palashampoon toimivuudesta ja haluaisinkin kokeilla muitakin Lushin shampoita. Tätä tuotetta en ostanut itse vaan voitin sen arvonnasta, joten oli mukavaa päästä tällä tavalla kokeilemaan itselle uutta tuotetta. Ja onhan palashampoo myös ympäristölle ystävällisempi, koska siinä ei ole muovikerrosta ympärillä!


Oletko sinä kokeillut palashampoita tai haluaisitko kokeilla?