31.12.2019

Vuoden 2019 Instagram-kuvien TOP 9

Hei, täällä ollaan taas! Kuten osa tietääkin, Stoori eli aiempi blogialustani lopetetaan ensi kevään aikana, joten päätin siirtyä takaisin tänne Bloggeriin. Pidin kovasti Wordpressistä alustana, mutta sen ilmaisversio ei oikein palvellut tarpeitani. Tämän vuoden aikaiset postaukset, mitkä blogi vietti Stoorin puolella, eivät ainakaan toistaiseksi siirry tänne, sillä koko yönkään mittaisen lataamisen jälkeen varmuuskopio ei millään suostu latautumaan. Harmittaahan tämä kovasti, mutta jatkan ongelman kimpussa ja ehkä postaukset jossain vaiheessa tulevat tännekin.

En kuitenkaan millään malttanut olemaan bloggaamatta, joten tässä postauksessa paljastan, mitkä olivat tämän vuoden tykätyimmät instakuvani sekä hieman taustaa niiden takaa.


LRM_EXPORT_1539156662378635_20191231_092604411

1. ''Look deep into nature, and then you will understand everything better.''

 Oli täysi yllätys, että tämä maisemakuva ylsi vuoden tykätyimmäksi kuvaksi. Kuvan otin rauhalliselta kävelylenkillä alkuvuodesta, jolloin oli aivan ihana sää. Kyllä Suomen luonto on niin nätti!

LRM_EXPORT_1539232832258918_20191231_092720580


2. Penkkaripäivä on kyllä edelleen yksi parhaimmista päivistä, mitä minulla on ikinä ollut! Rekka-ajelu oli niin hauska ja sitä edeltävä ohjelma ihan paras, vaikka luultavasti jokaisesta penkkareita viettäneestä tuntuu samalta. Tykkäsin ihan huimasti, ja tämä penkkarikuva ystäväni kanssa ylsikin toiseksi tykätyimmäksi! Eikö meidän haalarit sovikin hyvin yhteen? 

LRM_EXPORT_1539254086507452_20191231_092741835

 3. Viime vuonna samojen synttäreiden yksisarviskakku oli tykätyin kuva, mutta tänä vuonna tämä herkullinen kuva Kinder-kakusta päätyi kolmanneksi. Oli juuri niin hyvää kuin miltä näyttääkin!

LRM_EXPORT_1539378780479436_20191231_092946529

4. Ensimmäinen selfie löytyy neljänneltä sijalta!

LRM_EXPORT_1539318203410344_20191231_092845952

5. Tämäkin varmaan lasketaan selfieksi? Kuvan otin itselaukaisimella mitä mielenkiintoisimman jalustan päällä, joka ei kuitenkaan onneksi romahtanut. Mukikin on aivan tyhjä, mutta jotain piti kuvausrekvisiitaksi saada. 

LRM_EXPORT_1539373017954594_20191231_092940767

6. Olin juuri ottamassa meikkejä pois, kun päädyinkin ottamaan vielä pari kuvaa. Kuva on otettu mökillä Rukalla, mikä oli oikein mukava miniloma kesätöiden keskellä.

LRM_EXPORT_1539386197360839_20191231_092953946

7. Tämäkin itselaukaisimella otettu kuva on otettu alkuvuodesta. Pitäisi taas ottaa itselaukaisin ahkerammin käyttöön, sillä silloin ei tule paineita siitä, miltä näyttää ja onko jokin juttu tyhmä, kun voi itse ensin tarkistaa kuvat. Ja tässäkin kuvassa muki on pelkkää rekvisiittaa ja muistaakseni olin laittanut sinne jopa teepussin mallia näyttämään, mutta se ei edes näy tässä kuvassa.

LRM_EXPORT_1539374647402718_20191231_092942396

 8. Ai niin, minusta tuli tänä vuonna myös ylioppilas! Ylioppilaskahvien tiimellyksessä kerkesi myös poseeraamaan. 


9. Ja näin pääsemme yhdeksänneksi tykätyimpään kuvaan. Tänä vuonna olen ollut toisen ihmisen kuvattana tosi vähän ja tämä on yhdeltä niistä harvoista kerroista. Olin juuri tullut Rukan minilomalta takaisin kotiin ja kuvaustreffit sattuivat juuri sopivalle päivälle aurinkoisen sään takia!


 Sellaiset olivat vuoden 2019 yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaani. Mikä näistä oli sinun lempparisi? Muistathan lisätä tämän blogin lukulistallesi, mikäli tuleva sisältö kiinnostaa!

8 kommenttia:

  1. Tuo talvinen maisema on kyllä upea, Suomen Luonto <3 Penkkaripäivän kuvasta taas huokuu ihanan iloinen tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa et säki tykkäät tosta kuvasta <3 Penkkarit oli kyllä niin mahtava juttu!

      Poista
  2. oihh tuo kinder kakku näyttää ihanalta 8) <3 Ootko muuten miettinyt nouwia blogi alustana? Ite siirryin sinne aikoinani bloggerista ja oli tosi helppo ladata vanhat blogi tekstit sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin namia! Ennen siirtoa tuli kyllä Nouwiakin mietittyä, mutta sen mainokset ja ulkoasu noin muuten ei oikein iske :/

      Poista
  3. Ai että toi Kinder kakku näyttää niin hyvältä! Vitsit, penkkarit oli kyllä yks parhaimpia juttuja koko lukio taipaleen aikana, ihan uskomatonta että omista tulee tänä vuonna jo kolme vuotta! :D Toi ensimmäinen kuva on kyllä tosi ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Sofia! <3 Oho, kyllä aika osaa rientää myös penkkareista! Ei kyllä mustakaan tunnu yhtään, että vuosi olisi jo kulunut :D

      Poista
  4. Ihana maisemakuva! Ja superhyvän näköne kakku. Nam, rupes tekee miäli kinderkakkuu!

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3 Kannattaa vaikka leipasta viikonloppuna jos mieliteko jatkuu!

      Poista