5.1.2020

Joulukuun luetut kirjat

Kirjapostaus tulee nyt hieman myöhempään kuin yleensä, mutta tärkeintä että en sentään unohtanut sitä! Joulukuussa tuli luettua hieman erilaisempia kirjoja kuin yleensä, mutta sitäkin mielenkiintoisempia ne olivat. Mukaan mahtuu niin politiikkaa, romantiikkaa kuin eettisiäkin kysymyksiä. Sitten vain tutustumaan niihin! 

joulukuunluetutkirjat1

Eveliina Talvitie - Keitäs tyttö kahvia: Naisia politiikan portailla

Kirjassa haastatellaan useita politiikassa mukana olleita naisia, joiden kertomukset paljastavat sen, kuinka naisia kohdellaan Suomenkin poliittisessa ympäristössä. Kaikki kokemukset eivät ole negatiivisia, vaan kirjassa on myös mukavia huomioita. 

Tykkäsin tosi paljon kirjan rakenteesta. Jokainen osio oli kuin lehtihaastattelu ja niitä vain luki ja luki eteenpäin lukemasta päästyäänkin. Erityisen mielenkiintoisia olivat muun muassa Tarja Halosen sekä Elisabeth Rehnin haastattelut, sillä kumpainenkin heistä on ollut omalla tavallaan uranuurtajia Suomen politiikassa. Kirja ei sisällä poliittista slangia ainakaan liiaksi, joten jos ylipäätänsä feminismi tai tällainen poliittinen kirja kiinnostaa, suosittelen lukemista!
 
joulukuunluetutkirjat2

Nicola Yoon - Aurinko on tähti

Natasha ja Daniel kohtaavat New Yorkissa päivänä, jona Natashan perhettä uhkaa karkotus maasta. Tieteeseen uskova Natasha ei usko rakkauteen, mutta mitä jos hän silti rakastuu juuri silloin, kun sen pitäisi olla kiellettyä? Mitä Danielille ja Natashalle tapahtuu New Yorkin sykkeessä yhden päivän aikana? 

Tykkäsin tästä kirjasta yhtä paljon, kuin Yoonin toisesta kirjasta Kaikki kaikessa. Tämä ei silti tarjonnut niin jännittävää juonenkäännettä kuin Kaikki kaikessa, mutta onhan romantiikka nyt aina ihanaa luettavaa. Kirjassa käsitellään romanttisten aiheiden lisäksi myös pakolaisuutta sekä rasismia, mitkä tekevät kirjasta entistä mielenkiintoisemman. 

joulukuunluetutkirjat3

Leena Putkonen & Mari Koistinen - Ruokamysteerit: Viisaiden valintojen jäljillä

Kirjassa käsitellään ruokaa niin terveellisyyden kuin eettisyydenkin näkökulmasta. Asioista puhutaan selkeällä kielellä eikä monen polven kautta. 

Kirjassa oli monia mielenkiintoisia aiheita, kuten esimerkiksi palmuöljyn ja soijan tuotannon ympäristöystävällisyys sekä superfoodien tarpeellisuus. Tässä ei ollut veganismin ''tuputusta'', vaan lukijalle annettiin välineet pohtia asiaa ihan itse omalta kannaltaan järkevästi. Lukujen lopussa oli tosi hyvät vinkit, kuinka omassa ruokavaliossa voi ottaa huomioon jokaisessa luvussa kerrottuja asioita. Esimerkiksi se yllätti, että talvella voi olla ympäristölle parempi ostaa ulkomainen, ulkona kasvatettu tomaatti kuin kotimainen, kasvihuoneessa kasvatettu tomaatti. Suosittelen lukemaan, sillä uutta tietoa ja ajatuksia tästä kirjasta ainakin saa!

Sellaisia pohtimaan kannustavia kirjoja tuli luettua joulukuussa. Mikä kirja sinulla on tällä hetkellä kesken?

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja kaikki, etenkin tuo ensimmäinen! :) Pakko varmaan käydä jossain vaiheessa lainaamassa kirjastosta ja lukea se! Tuo toinen kirja on monta kertaa osunut silmiin kirjastossa, mutta en sen tarkemmin ole siihen vielä tutustunut. Sekin kuulosti kyllä mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat kirjat kannattaa kyllä ehdottomasti lukea. Tosi mielenkiintoiset aiheet!

      Poista
  2. Nää sun kirjapostaukset on kyllä yks mun lempparijutuista sun blogissa - näistä saa aina mielenkiintosia ehdotuksia ja tiivistät tosi hyvin kirjojen kuvaukset. Tuo ensimmäinen kirja naisista poliitikassa pitää ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kommentti, kiitos paljon! <3 Tuo kirjojen kuvausten tekeminen on yksi hankalammista osuuksista, niin hyvä että se on onnistunut sun mielestä! Jes, hyvä että löysit mielenkiintoisen kirjan :)

      Poista
  3. Tuo eka kuulostaa tosi miälenkiintoselt! Täytyykin käyä ettimässä sitä kirjastost

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista