15.1.2020

Linkkaa blogisi -arvonta ja blogi 3v!

Kauhea kun meinasi melkein unohtua juhlistaa blogin syntymäpäivää! Ja lisäksi muistin sen aluksi jopa väärin, sillä olin ihan varma sen olevan 16.1.! Onneksi ensimmäinen postaus on vielä tallessa ja mikäli haluat nähdä, mistä kaikki lähti liikkeelle, pääset tästä ensimmäiseen postaukseen. Kolme vuotta on toisaalta lyhyen mutta myös pitkän kuuloinen aika ja aika ylpeä saa olla siitä, että sama blogi on pysynyt elämässä mukana jo noinkin monta vuotta!

Synttäreiden kunniaksi järjestän linkkaa blogisi -arvonnan, jonka olen jo kerran tässä kolmen vuoden aikana järjestänyt. Kyseessä on siis sama idea kuin perinteisessä linkkaa blogisi -postauksessa, mutta esiteltävät blogit valitsen arvonnan kautta. Näin joka ikisellä blogilla on mahdollisuus päästä esittelypostaukseen blogin iästä tai mistään muustakaan riippumatta.

Tästä löydät ohjeet: mikäli tulit valituksi edellisessä arvonnassa, nyt et voi osallistua. Asian pääset tarkistamaan tästä

Osallistuaksesi linkkaa blogisi kommentteihin ja kirjoita pieni esittely blogistasi. Huomioithan, että linkkaamalla blogisi annat minulle oikeuden käyttää blogisi kuvia ja banneria esittelypostauksessa, mikäli tulet voittamaan.

Aikaa linkata on 22.1.2020 asti, eli tasan viikko. Arvon esittelypostaukseen mukaan neljä blogia.

Paljon onnea arvontaan jokaiselle osallistujalle ja hyvää syntymäpäivää Mahdollisesti ehkä!

Lue myös nämä:

Joulukuun luetut kirjat

Mitä uutta annettavaa minulla on?

Minun aamuni: herätys, rutiinit, vinkit
 

16 kommenttia:

  1. Hirveesti onnea blogille <3

    Kotkotuksia on 18-vuotiaan maalaiskanan blogi, jossa ei oteta turhia paineita sanamuodoista, pikseleistä tai siitä, ovatko pyrstösulat suorassa vai eivät.

    Blogissa näkyvät positiivisuus, tavallinen arki ja paljon kuvia!

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille! <3 Mä mietin kans juuri eilen omia blogisynttäreitä ja tulin siihen tulokseen, että kai ne synttärit nyt oli 18.3. :D

    Fun, fitness and fashion on nimensä mukaisesti sekoitus kaikkea positiivista ja se onkin lopulta melkoinen sekametelisoppa. Postaan blogiini paljon arkisia asioita ja koitan tuoda someen enemmän aitoutta. Esittelen myös paljon päivän asuja sekä avaan arkeamme erilaisten haastepostauksien kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Haha, sitä on kyllä jostain syystä vaikea muistaa :D Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Paljon onnea blogille! ❤

    Blogini Elämää hevostytön kengissä / Suvi Annika sisältää valokuvausta, hevosaiheisia ja arjen pieniä kuulumis postauksia

    https://nouw.com/suviannika/

    VastaaPoista
  4. Oi vitsi onnittelut sun blogille! Mä unohdin ihan täysin omat viimeisimmät blogisynttärini, muistin vasta yhdeksän päivää myöhemmin :D Ja ihan sikakiva että teet tällaisen postauksen taas, voisihan sitä vaikka osallistua <3

    Pannariblogi on sitä tavallista elämää - arkihöpinöitä, matkailua, syvää pohdintaa ja ihanien asioiden hehkutusta. Siinäpä se :D

    https://pancakepalace.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja parempi, että muistit ainakin jossain välissä synttärit! :D Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Onnittelut 3-vuotiaalle!

    Kelvästä kartalle on vasta muutaman kuukauden ikäinen, omatoimimatkailuun painottuva blogi. Reissuamme kotimaan lisäksi erityisesti Itä-Euroopassa, ja varmaa on, että jokaisella matkalla meidät löytää herkuttelemasta jostain.

    VastaaPoista
  6. Onnea blogille! :) Omassani joristaan vain kosmetiikasta, sillä aiempi oli semmonen sekametelisoppa ja halusinkin kaventaa aihealuetta harrastuksen mukaiseksi - www.kosmetiikkakatri.blogspot.com, blogi on siis vasta alussa edellisen nelivuotisen blogini hautauksen jälkeen!

    VastaaPoista
  7. http://jennyjmoments.blogspot.com/

    Moments on blogi elämän hetkistä iloineen ja suruineen. Journalistiikan opintoja yliopistossa, hyvinvointivinkkejä, unelmia, tavoitteita ja mielipiteitä. Sekametelisoppa vähän kaikkea, mutta kaikki aidolla asenteella.

    VastaaPoista
  8. Onnea synttärin johdosta!

    Elämän keväässä on tekstipainoitteinen blogi, joka sisältää palasia elämästäni. Kirjoittelen kirja-arvosteluita, jaan leivonta- ja käsityöohjeita sekä teen toisinaan mielipidetekstejä.

    https://elamankevaassa.blogspot.com

    VastaaPoista