2.2.2020

Tammikuun luetut kirjat

Ensimmäinen kuukausi uutta vuosikymmentä on nyt takanapäin ja vielä nopeammin kuin osasi odottaakaan. Nyt helmikuussa alkaa minullakin seuraava opiskelurupeama, mutta pääsee myös nauttimaan penkkareista ja vanhojen tansseista, tällä kertaa katsojana. Alkavaan kuukauteen mahtuu siis myös iloisia asioita! Ennen kuin liikaa aletaan liikkumaan tulevaisuudessa, tutustutaan tarkemmin tammikuussa luettuihin kirjoihin. 

tammikuunluetut1

Otso Sillanaukee  - Zero Waste: Jäähyväiset jätteille

Kirjassa Sillanaukee antaa jätteenvähentämisvinkkejä keskittyen joka luvussa eri huoneisiin kodissa. Luvut tiivistetään lopussa helpoiksi tehtäviksi, jotka on lajiteltu vaativuustason mukaan. 

Kirjassa oli enemmän kannustava kuin syyllistävä sävy, mistä tulee plussaa. Vinkit olivat tosi hyviä, mutta kirjasta saisi ehdottomasti paljon enemmän irti mikäli omistaisi sen, eikä vain lukisi kerran kirjastosta lainatessa. Tämän lukemisen jälkeen sai kyllä enemmän motivaatiota muun muassa muovin vähentämiseen.

tammikuunluetut2

Sita Salminen - Lupa: eroottisia novelleja

Kirjassa on useita eri novelleja, joissa kohdataan seksuaalisuus monesta eri näkökulmasta. 

Heti kun kuulin Sitan kirjaprojektista, tiesin haluavani päästä lukemaan kirjan. Ensinnäkin, tässä on tosi kaunis kansi ja kirjaa voisi pitää vaikka koristeena. Vaikka kirjan aiheena onkin eroottiset novellit, eivät ne ala toistaa itseään vaan jokaisella tekstillä on tarjota jotain uutta. Sita suoriutui tästä tosi hyvin!
 
tammikuunluetut3

Anneli Auer - Murhalesken muistelmat

Anneli Auer on Ulvilassa murhatun Jukka S. Lahden puoliso. Auer joutui syytteeseen murhasta ja kirjassa hän kertoo murhayön sekä murhan jälkeisestä elämästä omasta näkökulmastaan. 

Tämä on ihan loistava kirja! Auer kirjoittaa todella selkeästi ja joutuisasti, jolloin kirja vain hupenee nopeasti. Tätä lukiessa tunsi melkein katsovansa jotain jännityssarjaa eikä lukevansa kirjaa. Luvut loppuivat aina niin jännittävästi, että seuraavaan lukuun teki mieli jatkaa heti. Kirja saa miettimään, kuka Lahden oikein murhasikaan ja on omiaan aloittamaan spekulaatiot aiheesta. 

Oletko sinä lukenut jonkin näistä kirjoista tai pääsikö jokin lukulistallesi? 

Lue myös nämä:



6 kommenttia:

  1. Eikä, mä niin haluaisin lukea tuon Lupa-kirjan! En malta odottaa, että pääsen iskemään näppini siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä näyttää olevan kirjastossa tosi suosittu :D Jospa sunkin vuoro koittais pian!

      Poista
  2. Mä sain just Sita Salmisen uutuuskirjan luettua, mutta kun en yleensä kamalasti fiktiivistä kirjallisuutta lue, enkä tällaista tyyliluokkaa, oli osa novelleista vähän liian mielikuvituksellisia mun makuun. :D Osa novelleista oli kuitenkin myös oikein onnistuneita, mutta tämä kirja oli sellainen minkä lukemisen suhteen meinasin jo luovuttaa. En osaa sanoa olinko pettynyt lukukokemukseen, koska tätä kirjaa oli hypetetty paljon, mutta ainakaan mulle ei jäänyt siitä sellaista vau-elämystä. Se oli tosiaan kyllä kiva että novelleita oli moneen lähtöön ja seksuaalisuutta käsitelty monesta näkökulmasta. :) Auerin kirja on ollut ihan liian pitkään lukulistalla, mutta ehkä tänä vuonna saan sen vihdoin luettua! Kiva jos se oli lukemisen arvoinen, koska mulla on isot odotukset sitä kohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova hehkutus voi toki kans johtua siitä, että kirjailija on suosittu tubettaja. Voi melkeinpä varmasti sanoa, että jos kirjailija olisi joku ihan tuntematon, niin ei se tällaista suosiota olisi saavuttanut. Mutta ei kaikki kirjat kaikille kolahda ja sulle kävi ton kanssa noin!

      Auerin kirja oli mun mielestä ihan huippu! Ois kiva kuulla sunkin ajatuksia siitä, kunhan oot saanu sen luettua joskus :)

      Poista
  3. Tuossa Lupa-kirjassa on kyllä tosi kaunis kansi, vaikka kirja ei muuten tuttu olekaan :) Anneli Auerin kirja olisi mielenkiintoista lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kannesta ei kans heti arvaisi kirjan aihetta! Kannattaa ehottomasti lukea Auerin kirja, on todellakin sen arvoinen :)

      Poista