12.11.2020

Maukas ja juustoisa katkarapupiirakka

Tein tällä viikolla ruuaksi katkarapupiirakkaa, jonka ohjeen löysin alunperin Pirkan sivuilta. Muokkaan valmiita ohjeita kuitenkin lähes aina omiin tarpeisiini sopiviksi, joten tätäkin alkuperäistä ohjetta olen muokannut. Suolaiset piirakat ovat yksiä lemppareitani, mutta katkarapuversiota ei ole aiemmin tullut testattua. Pettymystä ei tämä testaus kuitenkaan tuottanut!

Mikäli piirakka on esimerkiksi juhlissa tarjolla muiden syötävien joukossa, tästä riittää noin kahdeksalle hengelle. Mikäli yksi ihminen syö tästä kunnon aterian, karkeasti ajatellen syötävää riittää neljälle aterialle.

katkarapupiirakka3 

Pohjaan tarvitset:

-Valmiin piirakkataikinan kaupan pakastealtaasta (voit tehdä toki myös itse, se ei ole vaikeaa! Itse ostin Pirkan rukiisen piirakkapohjan, josta puolet jäi vielä myöhempää käyttöä varten.)

Voitele vuoka. Painele taikina tasaisesti vuokaan. Esipaista pohjaa uunissa pakkauksen tai reseptin ohjeen mukaan.

Täytteeseen tarvitset:

180g katkarapuja

1tlk eli 2 dl kermaviiliä, kaurakeviä tai muuta vastaavaa

3 kananmunaa

150g emmental-mozzarellajuustoraastetta tai muuta haluamaasi

kuivattua tilliä oman maun mukaan (itse laitoin n. 4tl) tai tuoretta tilliä 1dl

1/2tl suolaa

1/2tl mustapippuria

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kulhossa kaikki täytteeseen tulevat aineet ja kaada täyte vuokaan pohjan päälle.

Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.

katkarapupiirakka4

katkarapupiirakka2

Sellainen oli resepti tällä kertaa. Tämä sopii oivasti viikonlopun herkkuruoaksi, joten kannattaa pistää testiin!

Käyttämästäni valmiista piirakkataikinasta jäi onneksi vielä puolet käyttämättä, joten pääsen kätevästi testaamaan vielä jotain toista uutta suolaista piirakkaa! Onko sinulla jokin ehdotus, mitä kannattaisi seuraavaksi kokeilla? Herkullisia hetkiä katkarapupiirakan kanssa!

Lue myös nämä:

Viimeksi minä ilahduin, päätin, inspiroiduin ja monta muuta

10 x positiiviset asiat 

En kuulu kirkkoon - miksi?

Seuraa myös Instagramissa @siniriekki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti