2.1.2021

Joulukuun luetut kirjat

Hyvää uutta vuotta! Vietetään jo tammikuun toista päivää, mutta vielä on paikallaan hetkeksi palata vuoteen 2020 joulukuun luettujen kirjojen pariin. Joulukuun aikana kerkesin lukea kolme kirjaa, jotka olivat kaikki oikein mielenkiintoisia.

joulukuunluetut1

James Bowen - Katukatti Bob

Kirja on tositarina kissasta, joka muutti Jamesin elämän. Bob saapui Jamesin elämään juuri oikeaan aikaan, sillä James oli parantumassa huumeriippuvuudesta ja toimi katusoittajana. Kissansa kanssa James kokee monia seikkailuja sekä taistelee tiensä irti huumeista.

Tämän kirjan päädyin lukemaan suosituksen perusteella ja tämä oli oikein ihana kirja! Tarina avarsi maailmankuvaa, koska kirjailija kertoo omia kokemuksiaan muun muassa katusoittamisesta sekä huumeriippuvuudesta irtautumisesta. Lisämaustetta kirjaan toi juuri se, että tarina on tosi ja esimerkiksi Youtubesta voi katsoa videoita, joissa Bob itse esiintyy. Tosi helppolukuinen ja sujuvasti etenevä kirja.

joulukuunluetut2 

Matti Klinge - Katsaus Suomen historiaan

Nimensä mukaisesti kirja on lyhyt katsaus Suomen historiaan.

Kirja oli hyvin nopea pintaraapaisu Suomen koko historiaan 2000-luvulle asti. Kirjan avulla sai kerrattua jo oppimaansa, mutta uutta tietoa kirja ei lukion oppimäärään tuonut. Mikäli historiantietämys on vähän ruosteessa, tämä kirja on oiva apu!

joulukuunluetut3

Angie Thomas - Viha jonka kylvät

Starr on silminnäkijä, kun poliisi ampuu hänen ystävänsä ilman syytä. Starr on ainoa, joka voi todistaa poliisia vastaan, mutta todistaminen ei ole niin helppoa. Moni on sitä vastaan, ja Starr joutuu kokemaan kahden eri maailman kohtaamisen.

Tässä tarinassa on hyvin monia tasoja, joten juonen tiivistäminen on hankalaa. Kirja on hyvin erilainen kuin yleensä lukemani, ja sen takia olikin hyvä, että päädyin lukemaan tämän. Todella avartava tarina uudesta näkökulmasta ja samalla pääsee tutustumaan itselle uuteen kulttuuriin. Suosittelen lukemaan, sillä aihe on hyvin ajankohtainen.

Herättikö jokin näistä kirjoista mielenkiintosi?

Lue myös nämä:

5 luetuinta postausta vuonna 2020

Marrraskuun luetut kirjat

Miten maalainen asettuu Jyväskylään? 

Seuraa myös Instagramissa siniriekki.

2 kommenttia:

  1. Luin viime vuonna tuon Angie Thomasin Viha jonka kylvät-kirjan, ja ei kyllä tarvinnut pettyä. Kuten sinulle, myös minulle se oli hyvin erilainen kirja, mitä yleensä luen. Thomasilta onkin tänä vuonna ilmestynyt suomeksi myös toinen kirja, Mun vuoro, joka on varmasti myös mielenkiintoista luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu hei kiitos kirjavinkistä, tää menee luettavien listalle!

      Poista