24.11.2019

Helsingin ostokset

En ole pitkään aikaan kirjoittanut ostospostausta, mutta nyt ajattelin esitellä parit jutut, mitkä Helsingistä tuli hankittua. Näiden lisäksi hankin myös parit tuliaiset ja joululahjat, mutta niitä en tässä postauksessa sen kummemmin esittele. Ostospostausten määrä on vähentynyt huimasti niin blogeissa kuin Youtubessakin. Joitakin vuosia sitten esimerkiksi tubessa yhden videon aiheeksi riitti ostosten esittely, mutta nykyään se saattaisi olla jopa vähän hassua. Katsotaan, onko ostosten esittely postauksen muodossa sitten jotenkin outoa!



Victoria's Secretin liikkeestä ostin uuden hajuveden ihanassa kookoksen tuoksussa. Lisäksi ostin myös tuliaiseksi pienen hajuveden, jonka takia sain ottaa kaupanpäälliseksi jonkin Pinkin tuotteen. Pienessä hädässä nappasin tämän naamion ensimmäisenä käteeni ja se olikin nappivalinta! Iho on niin pehmeä naamion käytön jälkeen ja vaikka se maksaakin kahdeksan euroa, olisi se silti hintansa väärti. Pakkauksesta nimittäin riittää vaikka kuinka moneen käyttökertaan, koska sitä ei tarvitse laittaa paksua kerrosta. Tosi iloinen yllätys!



Lush oli liike, jossa halusin ehdottomasti käydä tutkailemassa tuotteita! Mukaan ei tarttunut tällä kertaa muuta kuin tämä pieni suihkusaippua ihanassa Snow fairy -tuoksussa. Tuoksu on karkkinen ja makea, juuri minun makuuni sopiva! Tuorekasvonaamiot kiinnostivat myös kovasti, mutta koska niitä pitäisi säilyttää kylmässä, ne eivät ehkä olisi kestäneet monen tunnin matkaa matkalaukussa. Siispä sellainen jäi ostamatta.



Olin jo viime joulusta asti haaveillut jonkinlaisesta jouluisesta yöasusta ja Cubuksessa oli niitä iso valikoima. Niistä valitsin tällaisen aivan ihanan setin, jossa on sitten mukava viettää pimeitä iltoja joulukuussa (ja vähän jo marraskuussakin)!





Täman paidan mainitsinkin jo yhdessä postauksessa paitana, josta en olisi ikinä voinut kuvitella tykkääväni. Tästä tulee mieleen ihan sellainen entivanhan hiihtäjäpaita ja se on niin pehmeä, lämmin ja mukava päällä. Rakastan ♥ Kyseinen paita löytyi H&M:ltä.



Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ostin H&M:ltä vielä jouluun liittyen söpöt joulusukat. Vannon, että näitä en ole käyttänyt vielä kertaakaan, mutta pian on jo senkin aika!


Mikä näistä ostoksista oli sinun lempparisi?

4 kommenttia:

  1. jee ostos postaukset on kivoja <3 toi hiihtäjäpaita taitaa olla mun lemppari näistä <3 näyttää niin mukavalta 8)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että pidät ♥ Toi on niin mukava ja pehmeä, ai että!

    VastaaPoista
  3. Mäkin tykkään ostospostauksista edelleen ja teen niitä myös aina välillä itsekin! Hyvin mietityt ostokset tuo ehkä jotain sellaista iloa, mitä on kiva jakaa muidenkin kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Jes, on ihan kivaa että niiden aika ei ole kokonaan mennyt! Mikäli ei shoppaile koko ajan ja ihan mitä sattuu, voi ostospostauksilla näyttää kans hyvää esimerkkiä muille :)

    VastaaPoista