8.1.2020

14 viime aikojen suosikkia

Ovathan suosikkipostaukset vielä muidenkin mielestä mielenkiintoista luettavaa? Tässä postauksessa jaan 14 viime aikojen suosikkiani, joihin lukeutuu kosmetiikkaa, vaatteita, sarjoja, musiikkia ja sekalaisia asioita.

Kosmetiikka


suosikit3

Mossa Vitamin Cocktail Facial oil - Kasvojeni iho on tänä talvena ollut jotenkin erityisen kuiva, mutta tämä öljy on auttanut siihen kovasti. Sekoitan tätä aina iltaisin kosteusvoiteen joukkoon, jolloin se tuntuu imeytyvän vielä paremmin ihoon kuin erikseen laitettuna. Tuoksu on myös aivan ihana. 

suosikit2

L'Oreal Paris Paradise Extatic Waterproof Mascara - En ole vielä löytänyt ripsiväriä, joka ei ikinä milloinkaan leviä, mutta tämä ripsiväri tekee ripsistä tosi nätin näköiset. Pituutta ja runsautta saa helposti parilla sutaisulla ja tämä onkin ehdottomasti yksi parhaista ripsiväreistä, jota olen kokeillut.  

suosikit4

XZ Natura Kanerva-hoitoaine - Olen noin puoli vuotta osittain noudattanut Curly girl -metodia ja tämä sekä saman sarjan Koivunmahla-hoitoaine ovat olleet suosikkejani hoitoainepesussa. Käytän kuitenkin edelleen shampootakin viikoittain, sillä pelkällä hoitoaineella pesu ei tunnu sopivan minulle.


Vaatteet


suosikit5

New Yorker pörrötakki - Ostin tämän takin syksyllä ja ajattelin sen sopivan hyvin syystakiksi, mutta se yllättikin lämpimyydellään ja olen käyttänyt sitä myös näin talvella. Valkoinen on toki hieman riski valinta, mutta ainakin toistaiseksi en ole saanut sitä likaiseksi. Tykkään ihan huimasti!

suosikit6

Villasukat - Tykästyin syksyn alkaessa erityisen paljon harmaaseen väriin ja innostus on jatkunut tähän asti. Joululahjaksi satuinkin saamaan juuri sopivasti harmaat villasukat ja nämä ovat olleet aivan erityisen kovassa käytössä joulun jälkeen. 


Musiikki




Sarjat

You (Netflix) - You oli pitkään omalla listalla odottamassa vuoroaan, mutta lopulta sain aikaiseksi alkaa katsomaan sitä ja pääsinkin heti myös toisen kauden kimppuun. Aluksi kerrontatapa ärsytti, mutta siihen tottui huomaamatta ja pidin sarjasta kovasti. Tosi erilainen ja jollain kierolla tavalla Joe saa ainakin jonkin verran sympatiaa osakseen. 

The Circle (Netflix) - Kyseessä on tosi-tv -sarja ja kisaajilla on tavoitteena pysyä mahdollisimman kauan mukana pelissä, jossa he voivat ''somen'' kautta olla joko omia itsejään tai esittää jotakuta aivan muuta. Ideaa on hieman vaikea selittää, mutta on tosi mielenkiintoista nähdä, miten kisaajat huijaavat toisiaan ja kuka pysyy pelissä mukana.

Sekalainen


suosikit1

Aamupuuro - Syön nykyisin lähes joka aamu aamupalaksi puuroa ja varsinkin marjojen kanssa se on niin hyvää. Ei puuron välttämättä tarvitse olla tylsää! 

Tämä olikin semmoinen suosikkipläjäys. Kuuluuko jokin näistä sinun suosikkeihisi?

10 kommenttia:

  1. Täällä toinen jolla on tänä talvena ollut jotenkin super kuiva iho.. :D Ostin huoneilma kostuttimen ja se on toiminut yllättävän hyvin. Plus tietty että pitää olla vähän väliä laittamassa kaikkia öljyjä ja rasvoja..
    ps. tuo pörrötakki näyttää niin kivalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä talvessa on sitten jotain outoa, kun just tänä vuonna vaikuttaa näin :D Kostutin kuulostaa kyllä hyvältä ratkaisulta. Jep, se on kyllä niin ihana <3

      Poista
  2. Oi toi Kanerva-hoitoaine näyttää ihanalta <3 Just tommonen söpö pullo ja XZ:n tuotteet tuntien myös hyvä tuote!

    VastaaPoista
  3. Paradise-ripsari tekee ripset kyllä kauniiksi, mutta edelleen täälläkin etsitään sitä kestävää ripsaria. Tony Molyn panda on kyllä ollut aika hyvä! Villasukat, niitä tykkään käyttää ja neulonkin niitä silloin tällöin. Viimeksi jouluksi pitkät sukat itselleni:) Karvatakki, tai no minulla on valkoinen, ompelemani turkki pysynyt käytössä vielä ihan puhtaana, mutta haastavaahan se on!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tosta pandaripsarista oon varmaan kans tuben puolellakin kuullut kehuja. Täytyy pistää muistiin! :) Villasukkia on kyllä mukava neuloa ja minulla on ollut elo-syyskuusta yksi valmiina, mutta toinen on vieläkin tekemättä :D Alkoi ärsyttämään, kun tein virheen kantapään kanssa ja pitäisi purkaa melkein koko kantapää. No, ehkä vielä joskus saan sen aikaiseksi! Ihanaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  4. Bumerangina takaisin - siis sait seuraajan! Hauskaa, että juuri tänään kuvasin itsekin Mossan tuotteita ja koostan niistä postausta, kun aika sallii. :) Ootko testannut muita merkin tuotteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ihana kuulla ja tervetuloa! Mielenkiinnolla ootan sun postausta Mossan tuotteista :) Oon testannu mustikkapäivävoidetta sekä aktiivihiilikuorintaa ja se kuorinta on ehdottomasti mun lempparikuorinta kasvoille!

      Poista
  5. Toi pörrötakki on ihana ja hei, mun mielestä kans Joe oli symppis vaikka olikin sellainen kun on You:ssa :D Mua myös ärsytti se ekan kauden päärakkauden kohde yli kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! ♥ Haha, onneksi en ole ainoa joka aattelee Joesta niin :D Musta Karen ois ollu ihan mahtava Joelle, mutta Beck oli kans hyvä tyyppi.

      Poista