10.5.2020

Nämä maneerit toistuvat tekstissäni

Olen viime aikoina alkanut kiinnittämään erityistä huomiota kirjoittamiini teksteihin ja siihen, minkälaiset asiat toistuvat niissä joka kerta. Jotkut näistä alkavat huomion kiinnityttyä niihin kovasti ärsyttää ja toivonkin tämän postauksen antavan itselleni pienen tönäyksen siihen suuntaan, että alan kiinnittämään entistä enemmän huomiota näihin. Itse asiassa tajusin nyt, että tässä aloitustekstissäkin piilee yksi maneereistani. Mutta mikä? Jatka lukemista, niin saat tietää!

kirjoittaminen1

Huutomerkit niille kuulumattomissa paikoissa

Okei, huutomerkin käytön lisääntymisen olen huomannut ihan yleisestikin, joten ehkä tapa on sitä kautta tarttunut omaankin kirjoittamiseeni. Huutomerkkiähän käytetään siis oikeaoppisesti esimerkiksi toivotuksissa, kuten ''Hyvää huomenta!''. Sen käyttö on kuitenkin yleistynyt niin, että se laitetaan ihan jokaisen lauseen perään: ''Kävin lenkillä! Oli ihan huikea sää!''. Näissä esimerkeissä kirjoittajalla ei varmaankaan ollut tarkoituksena huutaa näitä huomioitaan, mutta huutomerkki perässä muuttaa asian huutamisenlaiseksi.

Itsellänikin huutomerkki eksyy usein lauseiden loppuun, vaikka piste olisi se oikea vaihtoehto. Huutomerkki vain saa asian kuulostamaan paljon kivemmalta ja itsensä innostuneemmalta. Vertaa esimerkiksi ''Ulkona on kaunis sää.'' vs. ''Ulkona on kaunis sää!''.

kirjoittaminen2
Pitkät lauseet

Tämä maneeri on se, joka löytyy myös postauksen aloitustekstistä. Asiaan aloin kiinnittämään huomiota, kun ollessani sijaisena paikallislehdessä työkaveri antoi parannusvinkin lauseiden lyhentämisestä. Edelleen lauseet kuitenkin tuppaavat venymään pitkiksi ilman pistettä, vaikka piste voisi sopia väliin oikein hyvin. Tekstistä tulee myös hyvin vaikeasti ymmärrettävää, kun lause vain venyy ja venyy ja sitä pidennetään koko ajan erilaisilla liitesanoilla eikä sitä tee mieli lopettaa tai lause vain ihan huomaamatta venyy aivan järjettömän pitkäksi vaikka pisteen olisi voinut sijoittaa jo vaikka mihin väliin. Huh, ihan tässä hengästyy. 

''Kyllä'' joka väliin

Tätä olen huomannut käyttäväni erityisesti kommenttikenttien puolella. Tällä ei edes ole mitään muuta merkitystä kuin täytesanana oleminen. Esimerkiksi ''Tämä kirja oli kyllä tosi hyvä lukukokemus'' olisi aivan samansisältöinen lause ilman kyllä-sanaa välissä. Sanan lisääminen tuo oman tulkintani mukaan lauseeseen ehkä vähän enemmän rentoutta eikä lause ole sitten niin muodollinen, mutta kyllähän(!!) tuo alkaa ärsyttää, kun jatkuvasti huomaa lisäävänsä lauseisiin kyllä kyllä kyllää.  

kirjoittaminen3

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, minkälaiset sanat tai rakenteet toistuvat usein omassa tekstissäsi? Oletko huomannut minun käyttävän tekstissäni usein postauksessa esittelemiäni maneereita? 

Lue myös nämä: 




Seuraa myös Instagramissa @siniriekki .

10 kommenttia:

  1. Tuleva äikän ope arvostaa, että joku osaa kiinnittää omiin maneereihinsa huomiota. 🙏🏻 Olipa kiva ja kekseliäs postausidea. Pitkät virkkeet ja tietyt täytesanat toistuvat itsellänikin monissa teksteissä. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hei mahtava juttu! :D Kiitos paljon! Ai että täytesanat osaa ärsyttää kun niihin alkaa kiinnittää huomiota :D

      Poista
  2. Tää postaus sai kyllä nauramaan niin paljon! Itsekin olen alkanut näihin kiinnittämään huomiota, ja mun mielestä jokaisen pitäisi lukea tämä, nämä kun ovat myös niin yleisiä. Mulla tulee tosi paljon käytettyä lauseenvastikkeita ja käännöksiä. Oon koittanut vähentää niitä, silloin tekstiäkin on kivempi lukea. :)

    https://pieniruskeatytto.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tää nauratti! Jep, tekstiä on heti paljon kivempi lukea, kun ei kikkaile liikaa.

      Poista
  3. Voi eiii, tuli huomattua että oikeestaan nää kaikki pätee myös muhun itteeni :DD Erityisesti toi huutomerkkien käyttö ja pitkät lauseet :D Lisäks oon omissa postauksissa alotuksissa huomannu sen, että käytän ihan liikaa ilmasua "eiköhän mennä asiaan" tai joku muunnettu versio tuosta, ja siitä yritän nyt päästä eroon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää on tosi hyvä huomata, että en oo yksin näiden tapojeni kanssa :D Hei toi on muuten ihan totta, toi meinaa lipsahtaa tosi usein postauksiin. Tsemppiä sen pois kitkemiseen! :D

      Poista
  4. Mä en oo ite hoksannut "kyllä"-sanan lisääntymistä, mutta kaikki muut voin allekirjoittaa - varsinkin tuo huutomerkin käyttö on kasvanut mulla viimeaikoina ihan räjähdysmäisesti :D Mä hoksaan kylväväni aika paljon sarkasmia, jonka huomaan jälkikäteen vaikuttavan liian vakavalta tai huonosti ymmärrettävältä tilanteeseensa nähden. Onneksi näiden pikkujuttujen huomaaminen on jo puolet niiden kitkemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huutomerkki on kyllä kummallinen juttu. Se on selvästi toivotuksia ja huudahduksia varten ihan nimensäkin puolesta mutta silti se on niin helppo laittaa lähes minkä tahansa lauseen perään :D Haha, sarkasmi voi kyllä olla hauskaakin oikeassa tilanteessa. Ja jep, oot ihan oikeassa :)

      Poista
  5. Hymähdin vähän vikalle kohdalle, koska täälläkin ylikäytetään "kyllä" -sanaa juuri etenkin kommentteihin vastatessa :D Pitäisi varmaan itsekin tutkia vähän omia kirjoitusmaneereja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hyvä etten ole ainoa ongelman kanssa :D Näihin tapoihin alkaa oikein ärsyttävästi kiinnittämään huomiota, kunhan kerran sen aloittaa.

      Poista