1.6.2020

Toukokuun luetut kirjat

Toukokuu kului jo aika keväisissä merkeissä. Sain viimeisetkin viestinnän perusopinnot pakettiin ja kolme pääsykoettakin tuli tehtyä. Tämä oli ensimmäinen kevät pitkään aikaan, kun en itse viettänyt varsinaisia päättäreitä. Tuntuu hassulta, että nyt olisi muka joku kesäloma, mutta kyllä auringon puolesta on lähipäivinä saanut kunnolla kesäfiilistä. Tänään aloitin myös kesätyöt kesätoimittajana ja koko kesä on siinäkin hommassa vasta edessä. Nyt saattaa blogiinkin tulla postauksia harvemmin, koska pitää totutella ihan uudenlaiseen päivärytmiin. Aika näyttää, millä tavalla motivaatiota riittää töiden ulkopuolellakin kirjoittaa. 

Kirjastojen väliaikainen sulkeminen toi omat haasteensa kirjojen lukemiseen, mutta onneksi jo toukokuun aikana uusia kirjoja pääsi lainaamaan. Seuraavaksi vuorossa ovatkin toukokuun luetut kirjat.

toukokuunluetut1

Auli Malimaa - Onni asuu jo sinussa

Kirjassa kerrotaan eri onnellisuustyypeistä, joiden avulla voi tunnistaa itsensä ja pyrkiä maksimoimaan oman kokemuksensa onnellisuudesta. 

Ensinnäkin plussaa ihanasta ulkoasusta! Kirja oli tosi positiivinen aiheensakin myötä ja siitä tuli hyvä mieli ja toisaalta pääsi myös enemmän tutustumaan itseensä, kun yritti tunnistaa itsensä eri onnellisuustyypeistä. Kirja tuntui kuitenkin olevan vasta pintaraapaisu aiheeseen ja se on ihan ymmärrettävää, koska pieneen kirjaan oltiin mahdutettu muistaakseni ainakin yhdeksän erilaista persoonallisuustyyppiä. Aiheesta olisi saatu enemmän irti, jos vaikka jokaiselle onnellisuustyypille olisi annettu enemmän tilaa tai kirjoitettu vaikka oma kirja. Ihan hauska kirja tämä kuitenkin oli ja pisti miettimään onnellisuutta eri kanteilta.
 
toukokuunluetut2 

Tove Jansson - Moominsummer Madness

Muumit joutuvat tulvan takia kapuamaan hylättyyn teatteriin, jonka johdosta heille alkaa tapahtua kummia asioita vankeudesta ja näytelmän ensi-illasta lähtien.  

Halusin pitkästä aikaa lukea kirjan englanniksi. En ole aiemmin lukenut yhtään Muumi-kirjaa, joten tässä sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Koska kyseessä on vähän vanhempi kirja, oli tekstiä englanniksikin välillä vähän vaikea sisäistää, mutta juonessa pysyi kuitenkin hyvin kiinni tutun tarinan takia. Kirjassa oli ihan eri tavalla ihania sitaatteja kuin esimerkiksi piirretyssä ja tästä huomasi hauskasti, kuinka outoja esimerkiksi Muumimamman kasvatusmetodit kirjoissa ovat. Kirjoista saa selvästi ihan uutta perspektiiviä koko Muumeihin!
 
toukokuunluetut3

Riikka Ala-Harja - Kevyt liha

Saara on eronnut pitkästä parisuhteesta ja muuttanut poikansa kanssa toiselle paikkakunnalle. Saara työskentelee teatterissa ja vapaa-aikaansa hän kuluttaa salilla. Salilta palatessaan Saara kohtaa miehen, jonka kanssa hän vuosia sitten seurusteli. He päättävät yrittää uudestaan suhdettaan. Kirja liikkuu muun muassa tasa-arvoon liittyvissä teemoissa. 

Tässä ei mielestäni ollut selkeää juonta enkä oikein saanut kiinni siitä, mikä tässä kirjassa oli ideana. Ihan niin kuin olisi vain seurannut tiettya ajanjaksoa päähenkilön elämässä ja sitten yhtäkkiä seuraaminen loppui eikä mitään kovin jännää kerennyt tapahtua. Siksi tiivistelmää kirjan juonesta oli hyvin vaikea kirjoittaa. Kirjoittajan kerrontatyylikään ei ihan ollut makuuni, mutta ei kaikesta voi tykätä. Sisäkansissa näkyi kuitenkin kehuvia arvosteluja kirjasta, joten hyvin moni on ottanut kirjailijan tyylin omakseen. 
 
toukokuunluetut4 

Ninni Schulman - Tyttö lumisateessa

Magdalena Hansson muuttaa poikansa kanssa takaisin lapsuuden kotipaikkakunnalleen työskennelläkseen paikallislehdessä toimittajana. Samoihin aikoihin nuori tyttö katoaa eikä kenelläkään ole aavistustakaan, missä tämä on. Kun maakellarista löytyy kuollut tyttö, alkaa paikallinen poliisi tutkia tapausta ja Magdalena kirjoittaa siitä lehteen. Eri tapahtumat alkavat yhdistyä eikä pikkupaikkakunnalla kaikki olekaan sitä miltä näyttää...

Tästä kirjasta tykkäsin tosi kovasti! Tietenkin asiaan vaikutti se, että kirjassa kerrottiin hyvin tarkasti Magdalenan työstä paikallislehdessä ja kirjailija oli siitä hyvin asiantunteva, koska on itsekin joskus ainakin työskennellyt toimittajana. Kokeneella dekkareiden lukijalle juoni ja loppuratkaisu saattaa olla vähän liian ennalta-arvattava, mutta viihdyttävä kirja joka tapauksessa on. Vaikka kirjassa kuvattiin tapahtumia eri henkilöiden näkökulmista, se oli tehty selkeästi eikä koko ajan mennyt sekaisin. Tämä kannattaa lukea!

Herättikö jokin toukokuun luetuista kirjoista mielenkiintosi?

Lue myös nämä: 




Seuraa myös Instagramissa @siniriekki .

2 kommenttia:

  1. Kuuntelin kaikki Ninni Schulmanit huhti-toukokuun vaihteessa. Jotenkin pääsin tosi hitaasti sarjaan sisälle, mutta tykkäsin kyllä sitten kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muita hänen kirjottamia kirjoja ookaan lukenu. Täytyy ehkä pistää kirjalistalle muitakin kirjoja! Kiva, että säkin oot löytäny Schulmanin :)

      Poista