14.5.2021

Mitä tarjota brunssilla? 6 helppoa ideaa

Söimme viime viikonloppuna parin kaverini kanssa ison aamiaisen, joka kuitenkin valmistui yllättävän helposti. Näin perjantaina on hyvä jakaa pari ideaa helppoa brunssia varten, mikäli sinäkin haluaisit viikonlopun aikana nauttia vähän spesiaalimpaa aamiaista. Koko satsia ei tietenkään tarvitse valmistaa, vaan voit napata näistä ideoista yhden tai pari omaa hemmotteluhetkeäsi varten!

brunssi1

Amerikkalaiset pannukakut

Amerikkalaiset pannarit paistetaan uunin sijaan paistinpannulla. Näistä tuli ihanan kuohkeita sekä todella hyvän makuisia! Näiden valmistamiseen käytin tätä Annan amerikkalaisten pannukakkujen ohjetta. Laitoin omaan versiooni puoli desia vähemmän nestettä, koska lettupannun sijasta paistoin pannarit normaalilla paistinpannulla. Tällöin taikinasta tulee paksumpaa ja sitä on helpompi käsitellä.

Meillä oli pannarien kanssa tarjolla paria erilaista hilloa. Nämä maistuvat myös kuitenkin esimerkiksi erilaisten marjojen, rahkan ja/tai banaanin kanssa. Varmasti tulen tekemään näitä pannareita vielä uudemman kerran!

Croissantit

Croissantteja saa kätevästi paistopisteiltä, pakasteesta, valmiina taikinana tai ahkerana ollessaan ne voi tehdä itsekin. Viime viikonloppuiseen aamupalaan käytimme Danerollesin valmista croissant-taikinaa, josta saa ihan superhyvän makuisen lopputuloksen! Keittiöön saa helposti tuoreen leivonnaisen tuoksun ilman sen suurempaa vaivaa. 

brunssi3 

Smoothie

Raikkaammaksi kylkiäiseksi smoothie sopii loistavasti! Jos yleensä juot smoothien lasista, kannattaa se tällä kertaa nauttia kulhosta vähän erilaisemman kokemuksen saamiseksi. Smoothieeseen voi laittaa ihan kaikkea mistä itse tykkää, mutta jaan tässä nyt oman todella simppelin ohjeeni:

-banaani

-Alpro Greek style -soijarahkaa

-mustikoita

-päälle mysliä

Ihan parista ainesosasta saa todella hyvän lopputuloksen. Uskaltaisin väittää, että tuo soijarahka on se salainen ase, jolla smoothie saa ihanan pehmeän maun. Kaikkea muutakin sekaan voi toki lisätä ihan sen mukaan, mitä jääkaapista ja pakkasesta löytyy.

Hedelmät

Näitä voi valikoida ihan oman maun mukaan: omenaa, appelsiinia, mandariinia, klementiiniä, viinirypäleitä, mangoa, ananasta... Kun vatsa on jo täynnä, raikkaat suupalat virkeyttävät.

Juomat

Nämä on mainittava vielä erikseen. Kahvi sekä mehu ovat ihan ehdoton juttu!

brunssi4 

Brownie

Jälkiruoaksi voi vielä leipoa esimerkiksi brownieita. Kuvan browniet olen leiponut tällä Emili Kumpuniemen ohjeella. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun leivon samaisia brownieita, joten resepti on ehdottoman hyväksi todettu. Brownieiden kanssa pitää muistaa tarkkailla paistoaikaa, koska on hyvin tärkeää, ettei taikina mene liian kypsäksi. Näitä ei myöskään kannata syödä lämpimänä, vaan parhaimmillaan ne ovat jääkaappikylmänä (ainakin omasta mielestäni).

brunssi2 

Mitä sinun brunssipöytääsi ehdottomasti kuuluu?

Lue myös nämä:

Kun opiskelupaikkaa ei tulekaan 

Etäpääsykokeiden plussat ja miinukset

Mitä kaikkea kuuluu kesätoimittajan työhön? 

Seuraa myös Instagramissa siniriekki.

2 kommenttia:

  1. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista